Propagandatutkija Peter Pomarantsevin mukaan Kremlin luoma todellisuus on kokonaan käsikirjoitettua ja kyyninen kansa tietää sen. Mutta mitä paksumman valheen johtajat pakottavat kansan uskomaan, sitä enemmän heidän valta-asemansa korostuu, Pomarantsev sanoo.
Informaatiotutkija ja entinen tv-tuottaja Peter Pomarantsev torstaina Sitran neuvotteluhuoneessa Helsingissä. Kuva: Juha Salminen / HS
Juha-Pekka Raeste HS
”Venäjällä puhutaan vain siitä, onko Ukrainan sota Venäjän sotahistorian pahin vai toiseksi pahin epäonnistuminen. Kaikki puhuvat näin kahden kesken jutellessaan, nationalistit julkisestikin.”
Näin sanoo disinformaatio- ja propaganda-asiantuntija Peter Pomarantsev, joka vieraili hiljattain Helsingissä Sitran seminaarissa Hyvää huomista, demokratia – Kuinka siirrymme informaatiohäiriköinnin aikakaudesta innostavaan digidemokratiaan?
Pomarantsevin mukaan Ukrainan sodan epäonnistumista verrataan yleensä lähinnä Venäjän ja Japanin sotaan (1904–1905), joka päätyi monien yllätykseksi Japanin voittoon.
”Sota Suomea vastaan on liian pieni, sitä ei Venäjällä lasketa.”
Peter Pomarantsev on seurannut vuosia aitiopaikalta, miten Venäjän pääministeriksi elokuussa 1999 valittu Vladimir Putin otti Venäjän puolueet ja viestintäkoneistot tiukasti autoritaariseen otteeseensa.
Pomarantsev on neuvosto-Ukrainassa syntynyt britti, jonka toisinajattelijavanhemmat muuttivat Britanniaan poikansa ollessa yhdeksän kuukauden ikäinen.
Hänen isänsä oli sitä ennen saanut ensin seitsemän vuoden vankeustuomion ja sitten viiden vuoden karkotustuomion levitettyään vaarallisiksi katsottuja kirjoja muun muassa Gulag-ojennustyöleireistä.
Peter Pomarantsev meni vuonna 2000 opintojensa jälkeen Moskovan filmikouluun. Eri vaiheiden jälkeen hän päätyi vuosiksi 2006–2010 tuottamaan tosi-tv-ohjelmia venäläiselle TNT-viihdekanavalle kello 19:n parhaaseen katseluaikaan.
”Sen suuri anti oli oppia, mikä todella saa ihmiset itkemään tai nauramaan.”
Neuvostoliitossa syntynyt brittiläinen journalisti, tutkija ja kirjailija.
Tehnyt kaksi kirjaa venäläisestä disinformaatiosta ja propagandasta: Nothing Is True and Everything Is Possible (2014) ja This Is Not Propaganda (2019). Ensin mainittu on ilmestynyt Liken kääntämänä nimellä Mikään ei ole totta ja kaikki on mahdollista (2015).
Työskentelee nykyisin perinteikkäässä Johns Hopkinsin yliopistossa Yhdysvalloissa.
Ohjelmat editoitiin samassa yksikössä, joka toimi myös Venäjän propagandaohjelmien välittäjänä.
Neuvostoliitossa oli aikoinaan paljon sensuuria, mutta Putinin valtakausi perustui aluksi moniäänisyyteen. Kanavia ja medioita oli paljon. Televisioväittelyt olivat aidosti villejä, kun ihmiset huusivat niissä toisilleen, Pomarantsev muistelee.
”Ne olivat hauskempia kuin BBC:llä.”
Samalla esiintyjien ja keskustelijoiden mielipiteitä valvottiin henkilökohtaisesti ja varsin avoimesti.
Toimintaa johtaneella päälliköllä oli edessään useita matkapuhelimia. Niillä hän otti heti ohjelman päätyttyä yhteyttä mielipiteen lausujaan ja kertoi tälle tiukkasävyisesti mielipiteenvapauden rajat. Eri mieltä sai olla, mutta vain erikseen määrätyissä rajoissa.
”Se oli jatkuvaa, tiukan fasistista toimintaa. Kontrolloit kaikkia narratiiveja, omistat ne ja teet sen hyvin avoimesti.”
Pomarantsev kertoo, että sosiologit nimesivät Kremlistä johdetun mielipiteenohjauksen myöhemmin ”Vertu-ajaksi”. Nimitys sai alkunsa siitä, että Kremlin johtajat olivat aikoinaan erityisen mieltyneitä Nokian kehittämiin Vertu-luksuspuhelimiin.
Vuonna 2008 kuvattu kullattu Vertu-puhelin.
Putinin valitsemat propagandajohtajat eivät suinkaan peitelleet vaikuttamisyrityksiään vaan päinvastoin ylpeilivät teoillaan. He saattoivat esimerkiksi poseerata lehtikuvissa pöydän ääressä lukuisat puhelimet edessään.
Palattuaan Britanniaan Pomarantsev kirjoitti kokemuksistaan kirjan, jossa kertoi, että venäläisessä televisiossa ja viestinnässä kaikki on Kremlin käsikirjoittamaa.
Viihdyttävän kirjan nimi on osuva: Nothing Is True and Everything Is Possible. Vuonna 2014 ilmestyneen kirjan julkaisi seuraavana vuonna suomeksi Like nimellä Mikään ei ole totta ja kaikki on mahdollista.
Kirjassa Pomarantsev kertoo omakohtaisia tarinoita elämästään propagandajohtajien, oligarkkien ja gangstereiden sekä rikkaiden miesten jalkavaimoiksi päätyvien mallien seurassa.
Samalla kirja maalaa kaunistelemattoman kuvan Kremlin johtajista, jotka suorastaan ylpeilivät sillä, että totuudella ei ollut väliä.
Päinvastoin: mitä paksumman valheen he pakottivat yleisönsä uskomaan, sitä enemmän heidän valta-asemansa korostui. Tämä lisäsi pelkoa ja kunnioitusta heitä kohtaan.
”Venäjän-vuosieni suurin opetus minulle itselleni oli se, että autoritaarisuus oli palannut keskuuteemme ja keksinyt itsensä uudelleen. Paholainen on taas irti. Mutta kun minä ja monet muut aloimme vuonna 2012 puhua asiasta, kukaan ei kuunnellut.”
Länsimaat halusivat sinisilmäisesti uskoa siihen, että markkinatalous ohjaa Putinin Venäjän kohti demokratiaa, mutta toisin kävi.
Pomarantsevin mukaan globalisaatio ja erilaisten suurten tietomassojen keräilykyvyn nopea kasvu suosivat tavallaan Kiinan, Venäjän ja Saudi-Arabian kaltaisten johtajavaltaisten järjestelmien toimintaa.
Totuudenjälkeisessä ajassa diktaattorien on helpompi toimia.
Myös Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin menestyksen taustalla oli usein se, että hän piti totuutta arvottomana. Tämä pöyhkeys on osa Trumpin ja Putinin viehätysvoimaa, Pomarantsev arvioi.
Peter Pomarantsev Sitran ala-aulassa. Kuva: Juha Salminen / HS
Nykyisin Peter Pomarantsev tekee tutkimusta ja opettaa arvovaltaisessa amerikkalaisessa Johns Hopkinsin yliopistossa. Yhtenä tehtävänä on miettiä, kuinka demokratioiden tulisi suojautua niitä johtajia vastaan, joiden mielestä totuudella ei ole väliä.
Haastattelun alkaessa Pomarantsev valittelee kärsivänsä pitkän lentomatkan aiheuttamasta aikaerosta. Hän yrittää saada itseään hereille Sitran keittiötilasta löytämällään tuplaespressolla.
Pomarantsevin käytös ja puhetyyli kuvastavat koko tapaamisen ajan jätkämäistä itsevarmuutta – suoraa mutta raikasta. Kaikesta huomaa, että Pomarantsev ei ole tottunut kumartelemaan kuvia.
Venäjää hän kutsuu syvästi sairaaksi yhteiskunnaksi, joka ei edes yritä parantaa itseään.
”Yhteisöllinen kyynisyys on syvällä. Venäläiset ovat alistettuja, joita on alistettu vuosisatoja. He ovat sekä uhreja että syyllisiä.”
Pomarantsev pitää päivänselvänä, että Putin on suuruudenhulluudessaan jo tuhonnut koko historiallisen perintönsä.
”Kaikki, mihin Putin koskee, muuttuu paskaksi.”
Pomarantsev arvioi, että Putin teki suuren virheen ryhtyessään pelaamaan kaasutoimituksilla Saksaa vastaan.
Energia olisi voinut olla se kaniini, jonka Putin vetää hatustaan, mutta nyt tuokin valttikortti on käytetty, Pomarantsev selittää.
”Saksalaiset vaikuttavat olevan aidosti ärsyyntyneitä. Ja koko Eurooppa on alisteinen Saksan päätöksille. Saksa voi päättää, että mennään tämän läpi, maksoi mitä maksoi, ja että Venäjää ei enää tarvita.”
Pomarantseva sanoo, että Saksaa on vaikea saada suuttumaan mutta Putin näyttää onnistuneen siinäkin.
Venäjän tulevaisuudesta Pomarantsev ei halua lausua ennustuksia.
Muutos voi tapahtua kahden tai kahdenkymmenen vuoden kuluessa. Venäjä saattaa romahtaa, jos korruptio yhä lisääntyy, verojen maksu loppuu eivätkä instituutiot sen jälkeen enää toimi, hän listaa.
”Toisinajattelijat uskovat, että tulee paljon protesteja ja muutoksia. Tai sitten kolme miestä lähtee pois ja tilalle tulee uudet kolme.”
Sen Pomarantsev on kuitenkin valmis sanomaan, että Ukrainan sota tuskin jää historiaan vain eräänlaiseksi ”yhden hullun miehen taisteluksi”.
Hänen arvionsa mukaan Ukrainan sota on ennemminkin alkusoitto autoritaaristen valtioiden ja demokratioiden välisessä taistelussa.
”Elämme totuuden ja arvojen jättömaalla, jossa sotarikoksista ei tarvitse välittää”, Peter Pomarantsev kuvaa Venäjän johdon asennetta Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Kuva: Juha Salminen / HS
