Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Itäraja | Maanantaina Suomeen saapui itärajan kautta yli 7 700 venäläistä

Liikenne väheni hieman viikonloppuun verrattuna mutta jatkui yhä vilkkaana.

Venäläisten tulo Suomeen on lisääntynyt liikekannallepanon jälkeen. Suomeen saapui venäläisiä Nuijamaan rajanylityspaikalla viime viikolla. Kuva:  Juha Metso

Suomeen saapui maarajan ylitse Venäjältä maanantaina yhteensä 7 743 venäläistä.

Liikenne jatkui alkuviikosta vilkkaana, mutta väheni hieman viikonloppuun nähden. Lauantai on yleisesti vilkkain rajanylityspäivä Venäjältä Suomeen.

Rajavartiolaitos kertoo Twitterissä, että enemmistö matkustajista jatkaa matkaa muihin maihin.

Suomesta Venäjälle matkusti itärajan ylityspisteiden kautta kuluvan viikon maanantaina 3 662 venäläistä.

Venäläisten tulo Suomeen on lisääntynyt viime keskiviikon liikekannallepanon jälkeen. Esimerkiksi viikko sitten maanantaina 19. syyskuuta Suomeen tuli itärajan ylityspisteiden kautta 3 100 Venäjän kansalaista. Määrä on siis yli kaksinkertaistunut.

Suomesta Venäjälle matkustavien venäläisten määrä on sen sijaan pysynyt melko tasaisena.

Rajavartiolaitoksen kansainvälisen yhteistyön yksikön päällikkö Matti Pitkäniitty arvioi viime viikolla HS:lle, ettei venäläisten Suomeen matkustavien kasvu kokonaisuudessaan selity kutsuntoja pakoon lähtevillä venäläisillä.

Osa venäläisistä saattaa hänen mukaansa haluta nyt ottaa etäisyyttä Venäjään ja seurata maan tilannetta hetken kauempaa.

Suomeen saapuvien venäläisten määrä saattaa vähentyä jo tällä viikolla tiukentuvien viisumikäytäntöjen takia.

Suomi teki linjauksen venäläisten viisumeista perjantaina. Valtioneuvoston periaatepäätös on tulossa lähipäivinä.

Liikenne saattaa myös hiljentyä, jos Venäjä päättää sulkea maan rajat asevelvollisuus­ikäisiltä miehiltä.