Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Jääkiekko | Malminkartanon raaka porras­treeni on tuttua kauraa Leijonien Esa Lindellille – miksi hän ei juokse niitä koskaan aivan ylös asti?

Tampere.

Syksyllä 2014 Porissa Isomäen jäähallissa katseet kääntyivät usein puolustuksen luottomieheen. Sitä useammin, mitä pidemmälle kausi eteni.

Esa Lindell oli voittanut edellisvuonna alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden Karri Kiven valmentamassa maajoukkueessa.

Jokerit oli lähdössä KHL-taipaleelleen ja Lindell, silloin 20, lähti Helsingistä länsirannikolle hakemaan peliaikaa. Takanaan hänellä oli viiden tehopisteen kausi Liigassa.

Ässissä 190-senttinen puolustaja lähti usein oman maalin takaa terävästi jalalla käynnistämään hyökkäyksiä ja löysi hyökkääjiä helpoilla syötöillä.

Niin jalat kuin kädetkin kävivät Liiga-tasolle erinomaisesti, ja tilastot tykkäsivät.

Ylivoimalla Lindell teki kahdeksan maalia, ja 334 laukausta oli neljänneksi eniten koko Liigassa. Kaikkiaan pisteitä syntyi 35.

Otteet toivat valinnan Liigan parhaaksi puolustajaksi ja Lindell debytoi Leijonissa saman kevään MM-kisoissa.

Lindell kävi AHL:ssä jo pikavisiitillä Liiga-kauden jälkeen, mutta varsinaisesti ura taalakaukaloissa alkoi seuraavana syksynä.

”Silloin alkoi miettiä sijoittumista ja blokkaamista, ne ovat isossa roolissa änärissä, ja niitä pystyy myös käyttämään vahvuuksina.”

Leijonissa on tämän vuoden MM-kisoissa useampi NHL-pelaaja, jotka Suomessa on nähty pörssikärjessä, mutta NHL-paikka on napattu sillä, että peliä on ruuvattu puolustavampaan suuntaan.

Joel Armia oli juniorina lupaava maalintekijä, mutta NHL-uralle pääsemisen ratkaisi sopeutuminen alempiin ketjuihin.

Juho Lammikko pelasi Liigassa yli 50 pisteen kauden ja oli 18-vuotiaiden MM-kisoissa Mikko Rantasen edellä Suomen sisäisen pistepörssin kärjessä.

NHL:ssä Lammikko on puolustava sentteri.

Lindell, 28, on ässätaustaisesta kolmikosta selvästi meritoitunein NHL-tasolla, mutta myös hänellä nyt esillä olevat vahvuudet ovat täysin toiset kuin mitkä nostivat hänet Liigassa pörssikärkeen.

Lindell oli kaudella 2019–20 koko sarjan eniten alivoimaa pelaava pelaaja, jota NHL:n sivuilla tämän kauden tituleerattiin ”alivoimakuninkaaksi”.

Esa Lindell teki kovaa jälkeä Porin Ässissä kaudella 2014-2015. Kuva:  Kari Mankonen

Itsekin Lindell ajatteli olevansa hyökkäävämpi pelaaja, kun ura oli alkuvaiheissa. Lindell avasi NHL-uraansa jo viime torstain lehdistötilaisuudessa sanomalla, että ymmärsi NHL:ssä nopeasti tarpeen pelin muokkaamiselle.

Maanantaina Suomen harjoitusten jälkeen Lindell sanoi, että ymmärrys ei auennut esimerkiksi yksittäisestä hetkestä pelissä, mutta taustatarina löytyi keskustelusta seuran kanssa.

”Muistan, kun juttelin vara-gm:n kanssa. Hän kysyi, ketä NHL-pelaajaa pelini mielestäni muistuttaa. Sanoin Brian Campbellin. Hän oli vähän, että aijaa, miksi näin? Selitin asian ja pidin vähän hyökkäävämpänä itseäni. Hän sanoi, että ajatteli Jay Boywmeesteria”, Lindell kertoi.

Brian Campbell ja Jay Bouwmeester ovat molemmat meritoituneita NHL-puolustajia.

He pelasivat urallaan yli tuhat runkosarjaottelua NHL:ssä, Bouwmeester peräti 1 240. Molempia yhdistää myös erittäin hyvä luistelu.

”Joka kesä on hinkattu, että luistelu menisi parempaan suuntaan. Se on niin iso osa peliä. Helpompaa on, kun luistelee hyvin.”

NHL aloitti alivoima-aikojen tilastoinnin 1990-luvun lopulla, hieman ennen kuin Bouwmeester saapui NHL:ään. Kun Bouwmeester pelasi tuhannennen pelinsä NHL:ssä vuonna 2016, NHL:n verkkosivusto kävi läpi hänen tilastojaan.

Huomion keskipisteenä oli pelaaminen jatkuvasti vastustajan ykköstykkejä vastaan sekä alivoimaurakointi.

Bouwmeesterin keskimääräiset alivoimaminuutit ottelua kohden olivat 3.26. Koko uran saldokin jäi lukuihin 3.15, vaikka viimeisinä vuosina tuli hieman pudotusta.

Siinä on eräs ero vertailussa Campbelliin. Campbellille alivoimaminuutteja tuli vain reilu yksi ottelua kohden.

Toisaalta ylivoimalla Campbell oli tehokkaampi. Bouwmeesterkin teki 135 ylivoimapistettä, mutta vähemmän pelejä pelannella Campbellilla luku nousee 202:een.

Lindellin mukaan organisaation vertauskohta oli onnistunut.

”Nyt kun miettii, niin aika samanlaista peli on nyt. Kai he silloin näkivät ja tiesivät silloin. Peli on siitä mukautunut. Silloin alkoi miettiä sijoittumista ja blokkaamista, ne ovat isossa roolissa änärissä, ja niitä pystyy myös käyttämään vahvuuksina.”

Esa Lindell on kuulunut jo vuosia Dallas Starsin avainpuolustajiin. Kuva:  Tomi Natri / Lehtikuva

Lindell nauttii suurta arvostusta myös Suomen valmennusjohdolta. Kun Lindell ja Miro Heiskanen saapuivat Leijonien avuksi, päävalmentaja Jukka Jalonen sanoi heidän olevan kaksi Suomen parasta puolustajaa.

Lindell haluttiin mukaan, vaikka se nosti Leijonien puolustajien määrän yhdeksään tutumman kahdeksan sijaan.

Kiekollinen pelaamisen Lindell sanoo edelleen kehityskohteekseen.

”Näen edelleen, että pystyn ottamaan siinä steppiä ylös.”

Kesällä Lindell hikoilee nykyisin Raimo Summasen ja Janne Hännisen vetämässä ryhmässä, johon on kokoontunut useita entisiä NHL-tähtiä.

Ennen NHL.ään lähtöä hän harjoitteli myös Esa Puolakan ryhmässä. Sekä Hänninen että Puolakka ovat edustaneet Suomea olympialaisissa pikaluistelijoina.

”Joka kesä on hinkattu, että luistelu menisi parempaan suuntaan. Se on niin iso osa peliä. Helpompaa on, kun luistelee hyvin. Kun katsoo vaikka Connor MacDavidia ja Miroa, niin se on aika smoothin näköistä”, Lindell sanoo,

Kesäharjoitteluun Lindellillä kuuluu myös Malminkartanon portaissa harjoittelu.

”Joka kesä on käyty. Ei se mihinkään muutu. Yleensä aina seinä tulee vastaan. Ihan sama minkä kuntoinen urheilija on. Kyllä siellä on saanut vedettyä itsensä piippuun”, Lindell sanoo.

Portaissa on toisinaan eri yhteyksissä mitattu myös aikaa, jolla ne juostaan ylös asti. Lindellin voisi olettaa yltävään koviin aikoihin, mutta noteerausta ei löydy mielen sopukoista.

”Ei olla otettu, ei varmaan ole edes vedetty hanaa ylös asti. Sen jälkeen ei pystyisi tekemään mitään hetkeen."

Lue lisää: Asianajaja Jouko Juntunen juoksi huiman ennätyksen Malminkartanon uusissa kuntoportaissa – video kertoo, miltä se näytti ja tuntui

Tilaa MM-kisojen uutiskirje osoitteesta hs.fi/urheilukirje/

Lue kaikki MM-jääkiekon kisajutut osoitteessa https://www.hs.fi/aihe/jaakiekon-mm/