Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Jääkiekko | Nela Lopušanová, 14, oli MM-kisojen sensaatio – kotimaassaan hän on lähes kaikkia poikia tehokkaampi

Vaikka parrasvalot olivat hänen toistaiseksi lyhyen uransa kirkkaimmat, ei Nela Lopušanová hätkähtänyt.

Vasta 14-vuotiaasta slovakialaisesta tuli hiljattain Ruotsin Östersundissa päättyneissä jääkiekon alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoissa suuri sensaatio. Lopušanová nousi kertaheitolla kiekkomaailman tietoisuuteen ennenkuulumattomalla tavalla.

Slovakian mitalihaaveet haihtuivat odotetusti puolivälierissä, mutta kiekkoa poikkeuksellisen taitavasti käsittelevä Lopušanová voitti silti pistepörssin ja tuli valituksi koko turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Saavutukset olivat historiallisia, sillä koskaan aiemmin niihin ei ole yltänyt edes kukaan 15-vuotias.

”Taitava tyttö. Hienoa nähdä, että 08-syntynyt uskalsi pelata noin rohkeasti”, kehuu Naisleijonien apuvalmentaja ja HIFK:n naisten liigajoukkueen päävalmentaja Saara Niemi.

Jatkossa odotukset ovat huiman korkealla. Lopušanovásta odotetaan jo eurooppalaista supertähteä naisten jääkiekkoon, jonka suurimmat tähdet ovat olleet pääasiassa pohjoisamerikkalaisia.

Alle 15-vuotiaan pelaajan osallistuminen U18-kisoihin ei ole tyttöjen puolella poikkeuksellista. Ikäluokan MM-kisat järjestettiin nyt 15:ttä kertaa. 14-vuotiaana mukana on ollut yhteensä 69 kenttäpelaajaa ja neljä maalivahtia.

”Kärkimailla ei ole yleensä tarvetta mennä nuorempiin, heillä mukana oli nyt pääasiassa vuosina 2005 ja 2006 syntyneitä. Mutta näissä maissa joissa naisten kiekkoilijoita on vähän vähemmän, joudutaan ottamaan nuorempiakin mukaan”, Niemi kertoo.

Mutta he ovat nimenomaan lähinnä vain olleet mukana: aiempi 14-vuotiaan pelaajan piste-ennätys kisoissa oli kolme tehopistettä. Lopušanová teki viidessä pelissä pisteitä nelinkertaisen määrän (9+3).

Lopušanován ylivoimaa ikäistensä joukossa kuvaa sekin, että tämän vuoden seitsemän muuta 14-vuotiasta tekivät yhteensä kolme tehopistettä.

Vielä oleellisempaa on tapa, jolla Lopušanová maalejaan teki. Järjestäjämaata Ruotsia hän rankaisi tyylipuhtaalla ilmaveivillä, josta Mikael Granlundkin olisi kateellinen. Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n mukaan kyseessä oli ensimmäinen ilmaveivimaali ikinä naisten arvokisoissa.

Tšekkiä vastaan Lopušanová teki kaksi maalia: ensin hän harhautti puolustajan pois pelistä ja löi laukauksensa jälkeen paluukiekon ilmasta maaliin. Seuraavaksi läpiajosta ratkaisuna oli laukominen omien jalkojen välistä yläkulmaan.

Ennen räjähdysmäistä nousua kiekko­maailman tietoisuuteen Lopušanován tarina on ollut varsin tavanomainen. Hän kertoi IIHF:n haastattelussa oppineensa luistelemaan ulkona lammen jäällä jo parivuotiaana ja aloittaneensa joukkueessakin pelaamisen ennen kouluikää.

Varhaisen aloitusajan ja intohimoisen harjoittelun lisäksi Lopušanovát apuna ovat olleet urheilulliset geenit. Hänen isänsä pelasi alemmilla tasoilla jalkapalloa, ja isoveli Šimon Lopušan kiekkoilee tällä hetkellä Slovakian ykkösdivisioonassa.

Vaikka Slovakia on ottanut edistysaskeleita naisten jääkiekossa, ovat kotimaan kaukalot jäämässä Lopušanoválle auttamatta pieniksi. Hän on tällä kaudella pelannut kotikaupungissaan Žilinassa sekä naisten liigajoukkueessa että U16-poikien kanssa.

Molemmissa jälki on ollut tuhoisaa. Itseään vuotta vanhempien poikien seassa Lopušanová on tehnyt kymmenessä ottelussa 31 tehopistettä. Pistekeskiarvo on vähintään kymmenen ottelua pelanneista koko sarjan toiseksi paras.

Euroopassa naisten ykkössarjaksi on noussut Ruotsin SDHL, mutta myös Suomessa kotimaisessa liigassa on nähty ulkomaisia pelaajia. Voitaisiinko naiskiekon superlupaus siis nähdä pian Naisten Liigassa?

”Varmasti hänelle löytyisi Suomestakin pelipaikka. Se kuitenkin vaatisi perheeltä resursseja, että pystyy käymään koulut loppuun ja hoitamaan asumiset ja oman talouden”, arvioi Saara Niemi.

”Seuraavaksi hän varmaankin siirtyy stipendillä Pohjois-Amerikkaan, veikkaan sen olevan seuraava askel hänen kohdallaan.”

Naisleijonien apuvalmentaja ja HIFK:n naisten liigajoukkueen päävalmentaja Saara Niemi on pelannut yliopistojoukkueessa Yhdysvalloissa. Kuva:  Kimmo Räisänen

Yleisin suunta nuorille lahjakkaille naiskiekkoilijoille onkin ollut Yhdysvallat, jossa he ovat voineet yhdistää NCAA-yliopistosarjassa korkeatasoiset pelit ja opiskelun.

Lopušanová voisi aloittaa yliopistossa aikaisintaan syksyllä 2026 ja pelata sitä ennen lukiosarjoissa. Niemi itse pelasi Minnesota-Duluthin yliopistossa 2000-luvun lopussa täydet neljä kautta.

”Se oli ihan ylivoimaisesti parasta aikaa jääkiekkoilijana, ja lisäksi sain vielä tutkinnon. Meillä oli todella hyvä joukkue, pääsimme joka vuotena lopputurnaukseen ja voitimme kaksi mestaruutta, minkä lisäksi sieltä jäi elinikäisiä ystävyyssuhteita”, Niemi muistelee haikeudella.

”Suosittelen kyllä kenelle tahansa sinne lähtöä.”

Yliopiston jälkeen luonteva seuraava askel olisi Pohjois-Amerikan ammattilaiskiekko, joka on kuitenkin ollut viime vuosina sekavassa tilassa. ”Naisten NHL:ksi” hamuavaan PHF:ään eivät edelleenkään osallistu Kanadan ja Yhdysvaltojen maajoukkuehuiput, sillä he eivät ole päässeet sarjan kanssa yhteisymmärrykseen tietyistä sopimusehdoista.

Marie-Philip Poulinin kaltaiset maailman parhaat pelaajat ovat täten pelanneet aitoja kilpailullisia otteluita ainoastaan arvokisoissa. Naisten jääkiekon kehityksen kannalta tilanne on kestämätön.

Lue lisää: Marie-Philip Poulin on maailman paras pelaaja ja tiukka lakko­kenraali: ”Emme pyydä miljoonia kuten NHL-pelaajat”

”Koko lajille olisi hyvä olla tällainen kovatasoinen sarja, jossa parhaat pelaavat parhaita vastaan, ja josta voisi taloudellisestikin hyötyä. Jotain keskusteluja olen tässä kuullutkin, että ensi vuodelle siellä olisi asiat menossa eteenpäin”, Niemi sanoo toiveikkaana.

  • Syntynyt 26. helmikuuta 2008 Žilinassa Slovakiassa.

  • Jääkiekkoilija, pelipaikaltaan laitahyökkääjä.

  • Pituus 170 senttiä, paino 66 kiloa. Laukoo vasemmalta.

  • Pelaa MsHKM Žilinassa naisten liigajoukkueessa ja U16-poikien joukkueessa.

  • Valittiin hiljattain päättyneiden alle 18-vuotiaiden MM-kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi ja voitti turnauksen pistepörssin. Lisäksi hänet valittiin turnauksen parhaaksi hyökkääjäksi ja median tähdistöjoukkueeseen.