Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Jääkiekko | Rohkeudesta kertova ominaisuus on tehnyt Eeli Tolvasesta yllättäen yhden NHL:n parhaista

Seattle Krakenissa uuden alun NHL-uralleen saanut Eeli Tolvanen on loistanut myös puolustuspäässä. Hän on ollut ahkerimmin laukauksia peittäviä hyökkääjiä koko NHL:ssä.

Seattlen suomalaishyökkääjä Eeli Tolvanen pyrki häiritsemään Columbuksen tähteä Johnny Gaudreauta, kun joukkueet kohtasivat viime lauantaina. Kuva:  Steven Bisig / Reuters

Siirto uuteen joukkueeseen voi olla NHL-pelaajalle aluksi shokki, mutta siitä voi muodostua myös käänteentekevä uusi alku.

Näin on ehdottomasti tapahtunut Eeli Tolvaselle sen jälkeen, kun Seattle Kraken poimi hänet siirtolistalta joulun alla.

Tolvanen, 23, oli jämähtänyt Nashville Predatorsissa mitättömään sivurooliin. Silti oli yllätys, että Predators otti riskin siitä, että se saattaisi menettää vuoden 2017 ykköskierroksen varauksensa ilman mitään korvausta.

Näin myös kävi, eikä Krakenin seurajohto ole joutunut katumaan. Tolvanen on tehnyt uudessa joukkueessaan 15 ottelussa jo kahdeksan maalia.

NHL:n uran aiempi yhden kauden maaliennätys (11) on enää yhden osuman päässä. Parhaillaan Tolvanen liitää kolmen ottelun maaliputkessa.

Tolvasta on saatettu pitää hieman yksipuolisena maalitykkinä, mutta hän on pystynyt auttamaan joukkuettaan maalien lisäksi myös toisella, hyvin erilaisella tavalla.

”Tiesin että hän osaa laukoa. Sen sijaan en tiennyt, että hän on valmis peittämään laukauksia. Hän blokkasi muutaman kovan viivasta lähteneen laukauksen”, Krakenin päävalmentaja Dave Hakstol sanoi The Seattle Timesille heti Tolvasen ensimmäisen ottelun jälkeen.

Tilastoja tutkimalla paljastuu, ettei Hakstol puhunut vain lämpimikseen.

Tasakentällisin viidellä viittä vastaan Tolvanen on ollut ahkerimmin laukauksia peittäviä hyökkääjiä koko NHL:ssä. 60 peliminuuttia kohden Tolvanen on blokannut keskimäärin 4,88 laukausta.

Kärkikymmenikköön mahtuu neljäntenä olevan Tolvasen lisäksi enimmäkseen pohjakenttien työmyyriä, joille likainen työ on avainasemassa. Esimerkiksi Vancouverin Curtis Lazarin tehopisteet 39 ottelussa ovat 1+2.

Viidenneltä sijalta löytyy kuitenkin poikkeus: Toronton Auston Matthews, viime kaudella 60 maalia upottanut supertähti. Kaikki eivät ole katsoneet tätä hyvällä.

”Lopeta laukausten blokkaaminen”, entinen NHL-hyökkääjä ja nykyinen Sportsnet-kanavan asiantuntija Jamal Mayers vaati viime viikolla loukkaantumisriskin vuoksi.

”Minulla oli tapana sanoa Jonathan Toewsille, että on minun hommaani rikkoa nilkkani tai käteni, ei sinun. Olet liian hyvä pelaaja siihen, tarvitsemme sinua”, Mayers kommentoi.

Määrällisesti Matthews on blokannut vetoja hyökkääjistä kaikkein eniten, tasakentällisin yhteensä 59 kappaletta. Mayers moitti Matthewsia erityisesti hänen tavastaan peittää vetoja maalinedustalla paikallaan seisten.

Laitahyökkääjänä pelaava Tolvanen on tavallisesti lähempänä viivasta laukovia pelaajia, jolloin kiekot todennäköisemmin osuvat harmittomasti polvisuojiin.

Eeli Tolvanen (toinen oik.) on kotiutunut Seattleen mainiosti. Kraken-joukkuetoverit onnittelivat häntä maalista 25. tammikuuta Vancouveria vastaan pelatussa paikallisottelussa. Kuva:  Steph Chambers / Lehtikuva

Laukausten peittäminen on erityisen arvokasta alivoimalla, mutta siitä huolimatta Tolvanen ei pelaa käytännössä lainkaan alivoimaa.

Koko NHL-uransa aikana Tolvaselle on kertynyt alivoimavastuuta noin 11 ja puolen minuutin edestä. 157 ottelua pelanneelle hyökkääjälle se tarkoittaa keskimäärin noin 4,4 sekunnin alivoima-aikaa ottelua kohden.

Ylivoimalla Tolvanen on pelannut selvästi yli 300 minuuttia. Tehot eivät ole kuitenkaan olleet riippuvaisia erikoistilanteista, sillä tämän kauden kymmenestä maalista ylivoimalla on syntynyt vain kaksi.