Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Jalkapallo | HIFK:n valmentajakuvio selvisi – Sami Okkosesta uusi luotsi

Tähtirintoihin palaavan Okkosen sopimus on kaksivuotinen.

Sami Okkonen palaa Helsingin IFK:hon valmentajana. Kuvassa Okkonen pelaajauransa viimeisellä kaudellaan 2014, jolloin IFK nousi Ykkösestä Veikkausliigaan. Liigapelit jäivät Okkoselta kokematta, sillä hänen pelaajauransa päättyi loukkaantumiseen seuraavana keväänä. Kuva:  Roni Rekomaa

Jalkapallon Veikkausliigasta pudonneen Helsingin IFK:n valmentajatilanne on ratkennut. Seura julkisti tiistaina kaksivuotisen sopimuksen Sami Okkosen kanssa.

Okkonen, 35, edusti pelaajaurallaan IFK:ta kolmella eri sarjatasolla yhteensä seitsemän kauden ajan. Hän palaa tähtirintoihin Joensuun Jipon päävalmentajan paikalta.

”Tuntemukset tällä hetkellä ovat monenkirjavat. Ennen kaikkea olo on onnellinen siitä, että pesti HIFK:ssa varmistui”, Okkonen sanoi tiedotteessa.

”Olen innostunut, että pääsemme nyt rakentamaan ensi kautta ja sitä myötä uutta alkua IFK:ssa. On ilo palata kotiin. Ratkaisu jättää Joensuu taakseen vain vuoden jälkeen oli äärimmäisen vaikea ja monella tapaa kivuliaskin, joskin omalta kannaltani ainoa oikea sellainen.”

Koko pelaajauransa ajan helsinkiläisiä seuroja edustanut Okkonen pelasi IFK:ssa 139 virallista ottelua, joissa viimeisteli 60 maalia. Hän oli edustusjoukkueen paras maalintekijä neljällä kaudella.

Maaleista viimeisin syntyi 4. lokakuuta 2014 ja sinetöi lopullisesti IFK:n paluun Veikkausliigaan. Pääsarjaa Okkonen ei kuitenkaan ehtinyt kokea pelaajana, sillä ura päättyi loukkaantumiseen seuraavana keväänä.

Peliuran jälkeen Okkonen valmistui Jyväskylän yliopistosta liikuntatieteiden kandidaatiksi pääaineenaan valmennus- ja testausoppi. Maisterivaiheen opinnot ovat tällä hetkellä loppusuoralla, samoin Uefa A -valmennuslisenssin suorittaminen.

Okkonen seuraa IFK:n päävalmentajana Mixu Paatelaista, jonka aika seurassa päättyi samalla kun putoaminen Veikkausliigasta varmistui lopullisesti. Syksyn kahdessa viimeisessä ottelussa IFK:ta luotsasi valmennustiimiin kuulunut Teemu Kankkunen.

Kankkusen ja Paatelaisen lisäksi IFK:n valmentajana nähtiin viime kaudella Bernardo Tavares, joka jätti joukkueen perhesyihin vedoten jo ensimmäisen Veikkausliiga-pelin jälkeen. Viikkoa myöhemmin portugalilaisluotsi oli jo tehnyt sopimuksen Indonesiaan.