Jämsän kaupunki yrittää saada maanomistajat puolelleen, jotta suunnitelma virallisesta ulkoilureitistöstä toteutuisi. Sillä olisi iso merkitys esimerkiksi Himoksen alueen luontomatkailulle.
Jämsä kaavailee pysyvää ulkoilureitistöä (siirryt toiseen palveluun), jolla olisi mittaa lähes 170 kilometriä. Reitistö soveltuisi luontomatkailuun, mutta siitä olisi iloa myös paikallisille ulkoiluharrastajille.
Kimurantiksi asian tekee se, että reittimaille osuu noin 250 yksityistä kiinteistöä. Moni maanomistaja suhtautuu pysyviin reitteihin varauksella.
– Matkailun kannalta tämä olisi hyvä. Toisi varmasti euroja. Mutta kunpa voitaisiin sopia keskinäisillä sopimuksilla. Nyt tämä tulee ylhäältä päin pakkohankkeena, joka on raskassoutuinen ja kallis, luonnehtii maanomistaja Antti Olkkonen.
Asianosaiset ovat kokoontuneet Ylen pyynnöstä yhteiselle iltanuotiolle Myllyjärven laavulle Jämsän Juokslahdelle.
– Vähän pitkin hampain kahtelen. Kantani on varovainen ei, ja todennäköisesti jatkan suusanallisilla sopimuksilla, sanoo maanomistaja Markku Sipilä.
Laavun omistaja Leo Värelä ei lupaa hänkään suin päin kirjoittaa nimeään papereihin, koska pelkää velvoitteita. Valmistelukin olisi hänen mielestään voinut sujua paremmin.
– Olisi pitänyt heittää luonnoksia kylien käsittelyyn, koska me tunnemme täällä maanomistajat. Ja reittihän on tarkoitettu muillekin kuin turisteille, Värelä muistuttaa.
Virallinen reitti on pysyvä
Virallisen ulkoilureitin asema merkitsee, että Jämsän kaupunki saa reitille pysyvän käyttöoikeuden. Silloin erillisiä sopimuksia maanomistajien kanssa ei enää tarvita. Vastineeksi kaupunki huolehtii reitin ylläpidosta.
– Virallinen ulkoilureitti on opastettu ja ylläpidetty. Sillä ohjataan kulkua pysymään yhdellä uralla, kulkua, joka siellä muutoinkin on jokamiehenoikeuden nojalla sallittua, selventää reittihankkeen työntekijä Antti Mäkinen Jämsän kaupungilta.
Mäkisen mukaan pysyvä reitti takaa sen, ettei ulkoilu-ura katkea. Keskinäisiin sopimuksiin ei tältä osin ole aina luottamista. Jämsän kaupunki ei kuitenkaan halua sulkea pois osittaista sopimusmalliakaan.
– Yksittäiset sopimukset ovat vähän ongelmallisia, koska syystä tai toisesta ne tuppaavat katkeamaan, kun omistajaksi tulee vaikkapa perikunta. Näistä on meillä kokemuksia esimerkiksi latuverkostolta, hän kertoo.
Mutta jotta ulkoilureitti voidaan perustaa, tarvitaan reittisuunnitelma ja reittitoimitus. Näitä ohjaa ulkoilulaki (siirryt toiseen palveluun).
Reittisuunnitelmassa pitää kertoa reitin kulku ja ne kiinteistöt, joiden kautta reitti kulkee sekä se, millaista ulkoilua reitillä sallitaan.
– Himos-Jämsä-reitillä sallittaisiin patikointi ja pyöräily, myös sähköavusteisilla pyörillä. Moottoriajoneuvoilla ja hevosilla sinne ei olisi asiaa, kertoo Antti Mäkinen.
Reittitoimituksesta vastaa Maanmittauslaitos. Se voidaan tehdä vasta, kun ely-keskus on vahvistanut reittisuunnitelman. Jämsän suunnitelma pyritään vahvistamaan talven aikana. Maanomistajilla on oikeus antaa siitä muistutuksia.
– Totuus on kuitenkin se, että myös Jämsän alueen tulee kehittyä, ja täällä on matkailukeskittymä jo olemassa. Jos verrataan samankokoisiin alueisiin, Tahko, Syöte, Vierumäki, niin pian ollaan jaloissa ellei kehitytä, Mäkinen sanoo.
”Se on rasite ja siitä tulee kustannuksia”
Virallinen ulkoilureitti on metsäkiinteistölle rasite. Se pysyy, vaikka metsä vaihtaisi omistajaa. Maanomistajat epäilevät, että virallinen reitti tuo metsiin paljon liikkujia ja siten ylimääräistä työtä.
– Se on rasite ja siitä tulee kustannuksia. Reittejä pitää esimerkiksi puunkorjuussa varoa. Kun polkuun tulee telan jälki, siitähän pyöräilijä nostaa maitonsa, että mikäs tämä tämmöinen on, saakelin mettäkoneet! En usko että kaupunki vaurioita tulee korjaamaan, Antti Olkkonen sanoo.
Kaikki laavulla eivät luota siihenkään, että luonnossa osattaisiin liikkua.
– Siellä rupeaa olemaan monenlaista kulkijaa, eikä välttämättä osata kulkea mehtissä. Kuka korvaa vaikkapa tupakinnatsasta alkaneen metsäpalon? Omissa metsissä näitä palonalkuja on jo kaksi ollut, kertoo Markku Sipilä.
Jospa maanomistajakin saisi jotakin?
Maanomistajia hiertävät myös maapohjan käytöstä maksettavat korvaukset, joiden kohdalla puhutaan yleensä sadoista euroista. Korvaukset määritellään aikanaan reittitoimituksessa.
Niinpä laavulla esiin nousseet ehdotukset lämmittävät.
– Voisiko olla nimikkonuotiopaikkoja, esimerkiksi Markun nuotio. Kun siellä kävisi, kilahtaisi jotakin maanomistajalle. Ja esimerkiksi karttamyynnillä voisi kompensoida jotakin maanomistajille, ehdottaa pyöräilyaktiivi Keijo Vehkakoski.
Ja saa heti vastauksen Markku Sipilältä.
– Tämä on ensimmäinen kerta, kun kuulen tämmöistä! Maanomistajakin saisi jotakin.
Yhteistyö ulkoiluharrastajien ja maanomistajien välillä nähdään tärkeänä, jotta maastoon päästään sovussa.
– Näitä tulipaikkoja voitaisiin yhdistää. Eri suunnista tulisivat retkeilijät, moottorikelkkailijat, ratsastajat ja muut. Kyllä me mahdutaan tuonne huoltoasemillekin yhdessä. Voisi syntyä hyviä keskusteluja, sanoo aktiivikelkkailija Timo Salminen.
