Jasmine joutui 18-vuotiaana kuolonkolariin, joka vei hänet pyörätuoliin – sitten hän tapasi Petrin, ja nyt heiltä udellaan ruokakaupassakin seksistä

Kun Jasmine ja Petri Repo lähtevät festareille, muut näkevät pyörätuolin ja pelastajan. Todellisuudessa Jasmine hoitaa perheen arjen ja kantoi kuukausia Petrille ruokaa, kun masennus pakotti tämän sängynpohjalle.

Me Naiset julkaisee uudelleen kiinnostavimpia juttujaan. Tämä on yksi niistä.

Ensin tuli taas selkääntaputtelu. Tuntematon mies vilkaisi Jasmine Repoa ja läppäisi sitten Petri Repoa harteille. Kehaisi, miten hyvä jätkä tämä on ja halusi tarjota juoman. Sitten Petrin vieressä festarikeikkaa seuraava Jasmine alkoi saada tuttuja kommentteja: ”Mahtavaa, kun säkin oot päässyt tänne!” ja ”Et kai istu tuossa tuolissa loppuikääsi?”

Ilta ei poikennut aiemmista. Tällä kertaa Jasmine halusi kuitenkin nostaa sen esiin suositulla Instagram-tilillään. Palautevyöry yllätti hänet. Viestejä tuli muilta vammautuneilta sekä heidän puolisoiltaan, ja kokemus oli yhteinen:

– Vieraat ihmiset nostavat vammautuneen puolison jalustalle tai jopa säälivät avoimesti, vaikka eivät tiedä toisten parisuhteesta mitään. Se tuskin on pahuutta, vain tietämättömyyttä. Harva ulkopuolinen ymmärtää, että vamman kanssa voi elää tavallista, onnellista arkea, Jasmine sanoo.

Harva myöskään tietää, kuinka hyvä jätkä joku todellisuudessa on, Petri lisää.

– En kaipaa enkä ansaitse sellaista arvostusta vain siksi, että olen vaimoni kanssa. Ihmiset eivät näe meitä vaan he näkevät pyörätuolin ja pelastajan. Japia se loukkaa, minua lähinnä turhauttaa, Petri kertoo.

”

Suurin huoleni nuorena naisena oli, voiko kukaan nähdä minua potentiaalisena kumppanina.

Kaiken varalta tällingissä

Siitä piti tulla maailman paras uusivuosi. Oli tapaninpäivä 2010, kun 18-vuotias Jasmine lähti ystäviensä kanssa ajamaan Jyväskylästä Leville. Vähän ennen Oulua elämä muuttui. Vastaan tullut pakettiauto ajautui ystäväporukan ajokaistalle ja vyöryi henkilöauton yli. Pakettiauton kuljettaja ja yksi Jasminen ystävistä menehtyivät heti.

Jasmine vietiin Oulun yliopistolliseen keskussairaalaan, jonka teho-osastolla hänet pidettiin nukutettuna kaksi viikkoa. Lääkitys oli niin kova, että heräämisen jälkeisistä viikoistakaan Jasmine ei muista mitään. Noin kuukausi onnettomuuden jälkeen hänelle kerrottiin ensin ystävän kuolemasta. Muutamaa päivää myöhemmin Jasmine sai tietää, että hänellä on selkäydinvamma, aivovamma sekä lukuisia sisäelinvaurioita. Hän ei kävelisi enää koskaan.

– Hyväksyin oman tilanteeni nopeasti. Uskoin, että selviän jollain tavalla, vaikka en vielä tiennyt, miten. Suurin huoleni nuorena naisena oli, voiko kukaan nähdä minua potentiaalisena kumppanina. Olisinko kenenkään silmissä viehättävä, kun istun pyörätuolissa?

Kun Jasmine alkoi toipua, hän alkoi entistä enemmän kiinnittää huomiota ulkonäköönsä.

– Olin aina laittautuneena, koska ajattelin, että vammautuneena olen alakynnessä muihin ikäisiini verrattuna. Olin kotonakin tällingissä siltä varalta, että joku tulee ovelle.

Kun Jasmine ja Petri sitten tapasivat Tinderissä vajaat kahdeksan vuotta sitten, jotain muuttui. Jo ennen ensimmäistä livekohtaamista he puhuivat, puhuivat ja puhuivat.

– Jännitin, onko meillä enää tavatessa mitään puhuttavaa jäljellä, Jasmine naurahtaa.

Vaikka kaikki osui kasvotustenkin kohdalleen ja suhde syveni nopeasti, Jasmine aluksi piilotteli Petriä läheisiltään. Sisällä kyti pelko: entä jos tämä kuitenkin päättyy? Viiden minuutin erokin ehdittiin kokea, kunnes Jasmine sai suhteesta kaipaamansa varmuuden. Se tuli pitkälti Petrin tavasta katsoa Jasminea.

– Petri ei nähnyt vain vammojani, vaan piti minua viehättävänä.

Petri sanoo, että hänelle Jasminen kauneus oli heti selvää. Kaikille se ei ole – ja sekin on tultu Petrille sanomaan.

– Jotkut miehet eivät pysty ymmärtämään, että näen Japin kauniina. Kaikki ihmiset eivät voi viehättää kaikkia, se on ihan fine, mutta siitä en pidä, että asiaa tullaan minulle ihmettelemään. Monia myös yllättää, että tapasimme vasta, kun Japi oli jo vammautunut. Ehkä miehisessä maailmassa joistain asioista ei puhuta, mutta toisista voi sanoa ääneen mitä tahansa.

”

Aika harvoin vammattomilta kysytään, että miten te harrastatte seksiä.

Niihin asioihin kuuluu myös vammautuneen seksielämä. Jasmine ja Petri ovat jo tottuneet, että seksiin liittyviä kysymyksiä saatetaan esittää vaikka torilla perunaostoksilla.

– Seksistä puhuminen on monessa parisuhteessakin tabu, mutta meiltä siitä kysytään hyvinkin suoraan. Aika harvoin vammattomilta kysytään, että miten te harrastatte seksiä, Petri naurahtaa.

Petriltä ja Jasminelta se on kysytty niin monta kertaa, että heillä on jo vakiovastaus, jolla lisäkysymykset yleensä tyrehtyvät. Lisäksi vastaus on totta.

– Miten-kysymykseen vastaamme yleensä, että ihan normaalisti. Silloin kysyjä saattaa jopa tajuta kysyneensä jotain hassua.

Jaksamisen rajat

Kysymykset eivät sinänsä haittaa Jasminea, päinvastoin. Moniin niistä hän vastaa Instagram-tilillään, josta on tullut iso osa hänen elämäänsä. Jasminelle oli alusta selvää, että vammautumisella oli syy: hänen tarkoituksensa olisi jakaa tietoa, mitä on selkäydinvamma, aivovamma ja avanne. Kun Jasmine joulukuussa vammautui, jo toukokuussa hän oli perustanut ensimmäisen bloginsa.

– Viidellätoista prosentilla maailman väestöstä on jokin vamma. Vain murto-osa näkyy mediassa ja tarinoissa. En aina kauppareissulla jaksaisi vastailla kysymyksiin, mutta somessa voin omalla tavallani kertoa, millaista vammautuneen arki on.

Se ei nimittäin ole lainkaan sellaista kuin moni kuvittelee. Jasminella ja Petrillä on yhteinen mutta myös hyvin erilliset elämät. Normiarkena Petri lähtee aamulla töihin ja Jasmine jää nukkumaan. Päivän aikana hän kuvaa ja kirjoittaa Instagram-päivityksiä, vastaa viesteihin ja sähköposteihin ja lukee kaupunginvaltuuston kokousmateriaaleja. Jossain vaiheessa päivää hän ajaa itse autolla treeneihin ja valmistaa palattuaan päivällisen Petrille, itselleen ja vuoroviikoin kotona asuvalle Petrin pojalle. Petrin kehitysvammainen tytär on vastikään muuttanut kotoa palvelutaloon.

Yhteistä lasta ei ole lähdetty yrittämään. Jasminen fyysiset vammat eivät sitä estäisi, sen sijaan molempien jaksamista on mietitty paljon.

– Alkuun mietin, voisinko saada lasta tai haluaisiko kukaan sitä minun kanssani. Myöhemmin mietin, kuinka selviäisimme järjissämme pienen lapsen kanssa, olisinko valmis luopumaan itsenäisestä arjesta ja olisiko siinä mitään järkeä meidän tilanteessamme, Jasmine kertoo.

– Saan kuitenkin olla mukana Petrin lasten elämässä ja vihdoin minulla on pieni, rakas kummilapsikin.

”

Vammautuneenkin parisuhde on tasa-arvoinen.

Aivovamman vuoksi Jasminen on suunniteltava jokainen päivä jaksamisensa mukaan.

– Kaikki näkevät pyörätuolin, mutta aivovamma on ollut minulle paljon vaikeampi asia kuin selkäydinvamma. Se muutti elämääni eniten ja vaikuttaa kaikkeen. Käytännön arki piti suunnitella tuolin kanssa vain kerran ja se toimii. Aivovamman vuoksi jokainen päivä on suunniteltava erikseen.

Jasminella kesti 7–8 vuotta tunnistaa jaksamisensa rajat aivovamman kanssa. Ensimmäiset vuodet hän halusi pitää tiukasti kiinni opiskelusta ja työskentelystä aivan kuten olisi tehnyt ilman vammojaankin. Hän paahtoi merkonomiopinnoissa ja työelämässä, kunnes raja tuli rajulla tavalla vastaan. Kun Jasmine työpäivän jälkeen vain itki kotona illat väsymystään ja lopulta uupui täysin, Petri ehdotti, että arki olisi nyt syytä miettiä uusiksi.

– Olin kasvanut siihen, että töitä pitää tehdä aamusta iltaan. Vammautumisessa on ollut vaikeinta hyväksyä, että minusta ei olekaan siihen, mitä olin ajatellut yhteiskunnan minusta haluavan.

Jasmine hoitaa

Somevaikuttamisen lisäksi Jasmine on mukana Jyväskylän kuntapolitiikassa ja kilpailee parayleisurheilijana keihäänheitossa ja kiekossa. Hän pyörittää pääosin myös perheen arjen, siis sen, minkä moni kuvittelee Petrin tekevän: ruoanlaiton, pyykit ja muun kodinhoidon. Etenkin lähivuodet ovat olleet lähes täysin Jasminen vastuulla Petrin masennuksen vuoksi.

– Kolme kuukautta meni kokonaan niin, että makasin vain ja Japi toi minulle ruokaa. Meidät nähdessään ihmiset eivät osaa ajatella, että ongelmia onkin minulla ja Japi on se, joka hoitaa ja huoltaa, Petri sanoo.

Toisinaan asennevääristymä kuuluu yllättävältä taholta. Jasmine kertoo vammautuneesta, jonka puolisolle lääkäri oli todennut: "Oletpa ottanut itsellesi taakan kannettavaksi.”

– En halua sankarin viittaa siitä, että olen pyörittänyt koko meidän arjen monta vuotta. Se voi kuitenkin toimia muistutuksena, että vammautuneenkin parisuhde on tasa-arvoinen. Jos toisella menee huonommin, toinen tukee. Niin se toivottavasti menee kaikkien parisuhteissa, Jasmine sanoo.

Kun pari vihittiin viisi vuotta sitten, Jasminea onniteltiin, että hän pääsi naimisiin. Se särähti korvaan.

– En päässyt naimisiin, vaan valitsimme mennä naimisiin. Olemme valinneet toisemme. Jotkut tuntuvat ajattelevan, että Petri on ottanut minut säälistä ja minä sen ainoan ihmisen, joka on edes vähän kiintynyt minuun.

Petri sanoo, että hänelle hyvän parisuhteen salaisuus ei ole mikään salaisuus.

– Välitämme ja puhumme. Ei se muuta tarvitse. Puhuimme isoista asioista heti alussa, ja sama keskustelevuus on kantanut myös edelliset pari raskasta vuotta. Nyt olen itse löytänyt oikeaa apua ja alkanut taas nauttia elämästä. Tästäkin selvittiin. Saa tulla jotain tosi isoa, että meidän tornimme jotenkin huojuisi.

Onko väärin, jos ei katkeroidu?

Jasminen vasemman käden iholle on tatuoitu bambi. Se kuvaa hänen elämäänsä vammautumisen alussa. Jo sairaalasängyssä hän katseli videoita muiden ”pyöristyyppien” toimista ja päätti, että joskus hänkin pystyy samaan.

– Ajattelin, että kun toistan jotain sata kertaa ja sitten taas sata, se alkaa onnistua. Aluksi luulin, että minua loppuelämäni autettaisiin vessaan ja siirtymissä, ja olin ajatuksen kanssa ihan sinut. Mutta muutamassa vuodessa pystyinkin toimimaan itsenäisesti.

”

Vaikka menetin paljon, olin jo sairaalassa onnellinen.

Jasmine on miettinyt olevansa huono vertaistukija muille selkäydinvammautuneille, koska ei koe henkisesti kulkeneensa kaikkein kivisintä polkua. Hän hyväksyi vammautumisensa nopeasti.

– Vaikka menetin paljon, olin jo sairaalassa onnellinen. Jossittelu ei tuo mitään takaisin. Välillä tuntuu jopa väärältä, etten katkeroitunut, koska sitä yhteiskunta ja terveydenhuolto tuntuvat odottavan vammautuneelta. Televisio-ohjelmissa tai kirjallisuudessa vammautuneet esitetään aina masentuneina ja ilottomina hahmoina.

Petri muistelee, miten jopa kuntoutuksessa Jasminelle sanottiin, että tämä vielä masentuisi. Niin ei koskaan käynyt. Sen sijaan Jasminen toiminnallisuus on lisääntynyt, kun hän on jatkuvasti opetellut vartalon hallintaa ja käyttöä. Onnistumisia Jasmine haluaa esitellä myös someseuraajilleen. Moni on saanut niistä luottamusta tulevaisuuteen.

– Aivan vasta pääsin esimerkiksi itse siirtymään lattialta tuoliin. Siihen meni kymmenen vuotta, mutta ei se ollut mahdotonta, kuten olin luullut.

Nykyään Jasmine puhuu somessa avoimesti kaikesta vammaisuuteen liittyvästä. Vessajutuista avautumiseen hänelläkin oli silti kynnys. Se ylittyi muutama vuosi sitten Pride-viikolla.

– Ihmiset tulivat ulos kaapista monissa asioissa, joten minäkin tulin avanteen kanssa. Pelkäsin, että se tekee minusta vielä erilaisemman, mutta se tekikin tavallisemman. Enää ei tarvitse selitellä, jos vessassa kestää.

– Eikä siellä edes kestä, sinulla on vain se tunne, Petri huomauttaa.

Normaaleja ei ole olemassa

Jasminesta on tärkeää puhua myös siitä, millä sanoilla vammaisista puhutaan. Sopivat termit eivät välttämättä tule luonnostaan ja niitä voi opetella. Niin hän on itsekin tehnyt.

– Kun nyt luen vanhoja Facebook-päivityksiäni, puhun itsestäni niissä aivan hirveillä termeillä! En silloin vielä tiennyt, mikä merkitys sanoilla on, etenkin vertauksissa. Esimerkiksi ei ole olemassa vammaisia ja normaaleja ihmisiä, tai vammaisia ja terveitä. Minulla ei ole yhtään sairautta, olen täysin terve, Jasmine huomauttaa.

– Väärillä vertauksilla luodaan mielikuvaa, että vammautunut ihminen on jotain ei-toivottavaa. Se voi aiheuttaa vammautuneelle todella toivottoman olon.

”

Se, mikä muiden silmissä on heikkous, on minulle voimavara.

Jos on pakko verrata, Jasmine käyttää sanoja vammautunut tai vammainen ja vammaton. Sanaa vammainen hän pelkäsi itsekin pitkään.

– Nykyään voin olla vammainen, mutta myös tavallinen ihminen. Jasmine on hyvä termi minulle.

Hiljattain someseuraaja kysyi Jasminelta hankalalta tuntuneen kysymyksen: jos saisit luopua joko selkäydinvammasta tai aivovammasta, kummasta luopuisit? Lopulta vastaus olikin helppo.

– En haluaisi luopua kummastakaan. Vammojeni avulla olen rakentanut itselleni todella siistin elämän. Se, mikä muiden silmissä on heikkous, on minulle voimavara. Sen haluaisin opettaa ihmisille. Vammautunut voi elää hyvää ja onnellista perusarkea, vammoista huolimatta – ja niiden vuoksi.

Juttu on julkaistu aiemmin Me Naisten sivuilla elokuussa 2022.

Lue myös: Sandra Kurki, 24, esitti yli vuoden Instassa voivansa mainiosti – sitten hän paljasti todellisen syyn, miksi oli pyörätuolissa: ”Minua hävetti kertoa, että jalkani eivät kantaneet”

Lue myös: Helena menetti onnettomuudessa kihlattunsa ja jalkansa – kun hän hyväksyi oman ulkonäkönsä, muiden katseilla ei ollut enää merkitystä