Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Jenni Haukio väitteli tohtoriksi – näin tilaisuus eteni, presidentti Niinistö seurasi täpötäydessä väitös­­salissa

Tasavallan presidentin puoliso väitteli tohtoriksi tänään.

Jenni Haukio ennen väitöstilaisuuden alkua Helsingin yliopistolla. Presidentti Niinistö saapui paikalle. Kuva:  Antti Hämäläinen / IS

Rouva Jenni Haukio väitteli perjantaina valtiotieteen tohtoriksi Helsingin yliopistossa.

Haukio saapui kameroiden eteen ennen väitöstilaisuuden alkua. Haukio myönsi, että häntä jännittää.

– Kyllä, mutta nyt pitää jatkaa kuvauksia, Haukio totesi kuvaajien edessä.

Samaan aikaan paikalla oli runsaasti yleisöä odottamassa pääsyä väitössaliin.

Kun ovet avattiin, oli sali pian ääriään myöten täynnä.

Väitössali täyttyi nopeasti.

Lue lisää: Tällainen on Jenni Haukion väitös­kirja

Rouva Jenni Haukio saapui väitöstilaisuuteen. Kuva:  Antti Hämäläinen / IS

Haukio tutki keskustan, kristillisdemokraattien, perussuomalaisten, vihreiden ja Sdp:n vaalikampanjointia eduskuntavaaleissa 2011 ja 2015, ja tutkimuksessa seurataan digitaalisen kampanjoinnin kehittymistä aina kesän 2021 kunnallisvaaleihin asti.

Väitöskirjan nimi on Avoimen vuorovaikutteisuuden ideaalista sisäisen mobilisaation realiteettiin? – Puolueiden digitaalisen vaalikampanjoinnin strategiset ulottuvuudet ja dilemmat.

Näin väitöstilaisuus eteni:

Aiheeseen liittyvää