Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Jokainen etelä­korealainen nuorentuu virallisesti vähintään vuodella

Perinteisen ikälaskennan mukaan vuoden lopussa syntyneitä on kutsuttu jo vuodenvaihteen jälkeen kaksivuotiaiksi.

Etelä-Koreassa jokaisen kansalaisen ikä on pienenemässä virallisesti vähintään vuodella, monen kohdalla jopa kaksi vuotta. Se johtuu luopumisesta omintakeisesta ikäjärjestelmästä ja siirtymisestä malliin, jota käyttää valtaosa muusta maailmasta.

Asiasta kertovat muun muassa uutistoimistot Reuters ja Bloomberg.

Tähän asti eteläkorealaisia on kutsuttu heti synnyttyään yksivuotiaiksi, ja ikään on lisätty vuosi aina 1. tammikuuta. Näin ollen 31. joulukuuta syntyneitä on kutsuttu jo seuraavana päivänä kaksivuotiaiksi.

Tämä on ollut kaikkein yleisimmin käytetty ikämääritelmä Etelä-Koreassa, vaikkakin Reutersin mukaan esimerkiksi kutsunnoissa varusmiespalvelukseen sekä alkoholin ja tupakan ostamiseen on käytetty ikää, jonka laskeminen alkaa syntymässä nollasta. Silti siinäkin järjestelmässä ikään on lisätty vuosi aina 1. tammikuuta.

Terveystiedoissa ja juridisissa asiakirjoissa Etelä-Koreakin on käyttänyt kansainvälistä ikämallia jo 1960-luvun alkupuolelta lähtien.

Kansainvälisestä mallista tulee kaikenkattava Etelä-Koreassa kesäkuussa 2023.

– Muutoksen tarkoitus on vähentää tarpeettomia sosioekonomisia kustannuksia, koska eri tavat laskea ikää aiheuttavat lainopillisia ja sosiaalisia kiistatilanteita ja myöskin hämmennystä, valtapuolueen edustaja Yoo Sang-bum sanoi parlamentille Reutersin mukaan.

Toimistotyöläinen Jeong Da-eun, 29, kertoi Reutersille olevansa ilmoinen muutoksesta, koska ulkomailla hänen on täytynyt ikäänsä kysyttäessä aina miettiä erityisen tarkasti, mitä vastata.

– Kukapa ei olisi mielellään vuoden tai kaksi nuorempi? hän kysyi.