Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Joukkopako Venäjältä näkyy avaruuteen asti

Tungos pois Venäjältä jatkuu, ja autoletka maan Georgian vastaisella rajalla on kasvanut jo ainakin 16 kilometrin mittaiseksi. Asia käy ilmi sunnuntaina otetuista satelliittikuvista.

Mediatietojen mukaan Georgiaan päästäkseen saa jonottaa rajalla jopa 48 tunnin ajan.

Tilanne on muuttumassa epätoivoiseksi. Osa pakenevista suuntaa nyt kohti rajaa jalkaisin tai polkupyörällä.

– Monet ovat päättäneet hylätä autonsa. Heillä ei ole vettä, ei polttoainetta, ei mitään, nimettömänä pysyttelevä venäläismies kertoo rajalla The Moscow Times -lehdelle.

– Siellä on täysi kaaos, kuvailee lehdelle Moskovasta paennut Rodion Logvin, joka ylitti rajan lauantaina.

Iltalehti uutisoi jo perjantaina, että autojono Georgian ja Venäjän välisellä rajalla oli venähtänyt yli kuuden kilometrin mittaiseksi. Myös Kazakstaniin on pyrkinyt autoja Venäjältä kilometrien matkalla.

Mongolian vastaisella rajalla tilanne oli vielä ennen viikonloppua normaali. Nyt myös Mongolian suuntaan on syntynyt pitkiä henkilö- ja pakettiautojen jonoja, satelliittikuvista näkyy.

Myös suorat lennot ja junayhteydet Venäjältä maihin, joihin venäläisiltä ei vaadita viisumia, on myyty pitkälti loppuun.

Autoruuhka Venäjän ja Georgian välisellä Verkhnii Larsin raja-asemalla näkyy yhdysvaltalaisen Maxar Technologies -yrityksen satelliittikuvassa. MAXAR TECHNOLOGIES/AP

Ruuhka liittyy presidentti Vladimir Putinin keskiviikkona ilmoittamaan liikekannallepanoon. Mobilisaatiota on kuvailtu osittaiseksi, mutta asetuksen salatun kohdan perusteella se voi koskettaa selvästi luultua suurempaa ihmisjoukkoa.

Riippumaton venäläislehti Novaja Gazeta kertoo Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n laskeneen, että ainakin 261 000 venäläismiestä lähti maasta ensimmäisen neljän päivän aikana Putinin ilmoituksen jälkeen.

Alun perin kerrottiin, että liikekannallepano koskisi noin 300 000 venäläistä. Maasta paenneita on siis jo nyt lähes yhtä paljon kuin aseisiin oli tarkoitus saada ihmisiä.

Putinin on huhuttu kaavailevan maan rajojen sulkemista lähipäivinä. Kreml kiisti tiedot maanantaina.

– Tästä ei ole tehty mitään päätöksiä, tiedottaja Dmitri Peskov sanoi.

Rajan yli tulleita venäläismiehiä Georgiassa. Kuva viime perjantailta. AP