Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Joulu | Helsingin perinteiset joulumarkkinat alkavat tällä viikolla

Tuomaan markkinat avautuvat torstaina Helsingin keskustassa.

Tuomaan markkinoiden myyntikojut on jo pystytetty Senaatintorille. Kuva:  Sami Kero/HS

Joulukuun alku tuo uutta elämää Helsingin Senaatintorille. Perinteiset Tuomaan markkinat avautuvat torstaina musiikkiesityksillä ja joulupukin vierailulla.

Tänä vuonna torille kerääntyy 90 käsityöläistä ja pientuottajaa sekä yli 20 herkkumyyjää sekä kahvila- ja ravintolatoimijaa.

Aiempia vuosia enemmän on nyt satsattu työnäytöksiin. Kaupunkilaiset voivat seurata lasinpuhaltajan työskentelyä, metallin taontaa ahjossa ja keskieurooppalaisten herkun eli kastanjoiden kypsentämistä.

”Meillä on aiempinakin vuosina ollut vaihtelevasti työnäytöksiä, mutta toivottavasti ihmiset löytävät nyt niiden äärelle aiempaa paremmin. Vaikka tulta siellä käsitellään, yleisön turvallisuudesta on pidetty huolta”, sanoo Helsingin tapahtumasäätiön viestintäpäällikkö Anna Mäkelä.

Myyntikojujen sijoittelua on selkeytetty eri kujille. Esimerkiksi lahjatavarat on koottu yhdelle kujalle ja ruokatarvikkeet toiselle. Osa myyntipaikoista on varattu päivittäin vaihteleville tuottajille.

Kujien välissä kaksi aukiota on räätälöity eri tarkoituksiin. Ravintolapihalla voi syödä ruokaisampia annoksia, ja herkkupihalla kahvilatuotteita.

Uutena tulokkaana helsinkiläinen valmistaja tuo torille omia viski- ja ginitisleitään. Terästettyä glögiä ja glühweinia ei ole unohdettu.

Musiikkia on runsaasti. Perinteinen posetiivimusiikki soi markkinoiden taustalla. Luvassa on myös erilaisia kuoromusiikkia.

Ensi lauantaina vaskiyhtye Töölö Brass esiintyy eri kokoonpanoissa kello 11 ja 12.

Avajaispäivänä torstaina musiikkiesityksiä on pitkin päivää.

Tuomaan markkinat ovat avoinna Helsingin Senaatintorilla 1.–22. joulukuuta ma-to ja su klo 11–19 sekä pe–la klo 11–20. Markkinoille on vapaa pääsy.