Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Juulia Turkkila ja Matthias Versluis nappasivat harvinaisen EM-mitalin kotiyleisön edessä! Uskomaton esitys sai Ylen selostamon kyynelehtimään

Juulia Turkkila ja Matthias Versluis ylsivät kotiyleisön edessä ennätyspisteisiinsä 198,21.

Juulia Turkkila ja Matthias Versluis ovat voittaneet jäätanssin EM-pronssia taitoluistelun EM-kisoissa Espoossa. Versluis ja Turkkila ylsivät kotiyleisön edessä ennätyspisteisiinsä 198,21.

Mitali on suomalaisittain historiallinen, sillä edellisestä suomalaismitalista oli ehtinyt kulua jo 28 vuotta. Vuonna 1995 Susanna Rahkamo ja Petri Kokko voittivat EM-kultaa ja MM-hopeaa.

– Sanoinkuvaamaton olo.. Vieläkin tärisen, hyvä kun ääni lähtee. Meille on sanottu, että nauttikaa nauttikaa, mutta onhan se vaikeaa, kun jännittää ja on omatkin odotukset ja haluaa onnistua, mutta kyllä me nautittiin. Vaikka oli vaikeaa ja rankkaakin, mutta ihan huikeaa, Turkkila kommentoi.

– Tuntuu todella mahtavalta, tuntuu kuin olisi jossakin unessa. Emme ottaneet paineita siitä, että olimme rytmitanssin jälkeen kolmantena. Pystyimme hyvin nollaamaan ja keskittymään tähän päivään, Versluis vakuutti.

EM-kulta meni italialaisparille Charlene Guignard ja Marco Fabbri (210,44) ja EM-hopeaa ottivat Ison-Britannian Lilah Fear ja Lewis Gibson (207,89).

Turkkila ja Versluis venyivät jo perjantain rytmitanssissa ennätyspisteisiinsä 77,56. Sama tahti jatkui lauantain vapaaohjelmassa, mistä tuomarit antoivat Turkkilalle ja Versluisille pisteet 120,65.

– Se oli aika lailla perusharkkarutiinisuoritus. Mutta totta kai se, että pystyimme sen tekemään tuossa tilanteessa... Aika upea juttu, Turkkila iloitsi.

Suomalaisparin suoritus sai Ylen selostamonkin lähes sanattomaksi.

– Täällä jokaikinen ihminen osoittaa seisaallaan aplodeja Suomen parille. Suomen liput liehuvat, olemme nähneet jotain uskomattoman upeaa, Sara Honkavaara kommentoi.

– Nyt on paha hetki... Tämä oli oikeasti todella kaunista, Mika Saarelainen komppasi ja kokosi hetken itseään.

– Jos nyt ei tule mitalia, minä lopetan tämän tuomariurani, nimittäin tämä oli niin kaunis ja teknisesti erittäin onnistunut, vaativa.. Yritän tässä koota ajatuksiani, Saarelainen jatkoi.

– Mutta kerrankin sinä kyynelehdit ennen minua, Honkavaara nauroi.

Kerromme kohta lisää.