Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Kahden miehen illan­vietto lieksalaisella uima­rannalla päättyi siihen, että toinen makasi ranta­vedessä elottomana

Syyttäjä vaatii lieksalaiselle miehelle tuomiota taposta.

Syyttäjä vaatii lieksalaismiehelle vähintään 10 vuoden vankeusrangaistusta toisen miehen hukuttamisesta Lieksan keskustan läheisellä uimarannalla viime kesänä.

Tapposyytteen käsittely alkoi tiistaina Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa.

Julkiseksi tulleen haastehakemuksen mukaan miehet olivat viettämässä iltaa alkoholia juoden uimarannalla heinäkuussa. Syytteen mukaan 40-vuotias mies piti uhrin päätä veden alla siihen saakka, että uhri hengitti vettä ja kuoli.

Omassa vastauksessaan syytetty kiistää hukuttaneensa toverinsa ja vaatii syytteen hylkäämistä. Hän on ollut tutkintavankeudessa viime heinäkuusta lähtien.

Syyttäjän haastehakemuksessa kirjaaman todistajaluettelon perusteella moni ihminen näki alkoholia nauttineen kaksikon Jokikadun päässä olevalla uimarannalla heinäkuisena iltana. Vielä ennen yhtätoista miehet olivat hakemukseen kirjattujen todistusteemojen perusteella viettäneet iltaa sopuisasti.

Hieman ennen puoltayötä silminnäkijä kuitenkin havaitsi, että toinen miehistä makasi rantavedessä elottomana niin, että hänen päänsä oli hiekalla. Toista miestä ei enää näkynyt. Paikalle hälytettiin poliisit.

Haastehakemuksessa syyttäjän kirjaamien todisteiden mukaan syytetty ei itse soittanut hätäkeskukseen vaan poistui paikalta. Häntä syytetään myös kuolleelle kuuluneen Zippo-sytyttimen varastamisesta. Tämänkin syytteen mies kiistää.