Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

”Kakkosluokan kansalainen” ja ”pohjasakkaa” – moni yksin asuva kokee alemmuutta, johon ei ole mitään syytä

Yhden hengen talouksien yhteiskunnallisessa asemassa on runsaasti parantamisen varaa. Moni puolue aikoo nostaa asian vaaliohjelmaansa keväällä.

Saana Annala on pohtinut kaveripiirissään, että yksinasuvien asian edistäminen voisi nousta eduskuntavaaliteemaksi ensi keväänä. Kuva: Paula Tiainen / Yle

Helsinkiläisen Saana Annalan, 28, kaveriporukassa on puoleksi vitsillä toivottu jotakuta poliitikkoa ajamaan yksin asuvien asemaa.

Annalan itsensä mielestä asia sopisi jopa vaaliteemaksi.

– Se olisi toki yllättävää, mutta hyvin tervetullutta ja freesiä. Jos ajattelen esimerkiksi omaa sosiaalista piiriäni, suurin osa on yksin asuvia nuoria ihmisiä.

Yksinasuvien yhdistys toteaa Ylelle, että puolueiden vaaliohjelmat ovat perinteisesti olleet hyvin perhekeskeisiä.

Kevään eduskuntavaaliohjelmien laatiminen on vielä kesken. Silti moni puolue, ainakin keskusta, SDP, RKP, vasemmistoliitto ja vihreät, ilmoittaa jo nyt nostavansa yksin asuvien aseman esille.

Yle kysyi asiaa seitsemältä suurimmalta eduskuntapuolueelta. Kokoomus kertoi julkaisevansa vaaliohjelmansa ensi vuoden puolella.

Perussuomalaiset ei vastannut kysymykseen lainkaan. Puolueen kaksi kansanedustajaa on kuitenkin tehnyt marraskuun lopussa kirjallisen kysymyksen (siirryt toiseen palveluun) yksin asuvien taloudellisen aseman parantamisesta.

”Kaikki on meille kalliimpaa”

Muun muassa elinkustannusten ja asumiskulujen nousu vaikuttaa erityisesti yksin asuvien toimeentuloon.

Puolueista esimerkiksi keskusta kertoo esittävänsä yksin asuvien korotusta sekä eläkkeisiin että perusturvatukiin.

Yksinasuvien yhdistyksen mukaan noin 70 prosenttia asumistuen saajista asuu yksin. Edes yksin asuvat itse eivät aina tiedosta heitä koskevia yhteiskunnallisia eriarvoisuuksia, sanoo puheenjohtaja Raija Eeva.

Kysyimme yleisön kokemuksia yksin asumisesta marraskuun alussa. Saimme kyselyyn 300 vastausta.

Suurin osa ilmoitti asuvansa yksin omasta halustaan ja myös nauttivansa siitä.

Lisää: 300 ihmistä kertoi Ylelle, miksi tahtoo asua yksin: ”En halua haistella toisten pieruja enkä pidätellä omiani”

Osa vastaajista kertoi kuitenkin kokevansa ulkoista painetta parisuhteen muodostamiseen tai perheen perustamiseen.

Useissa kommenteissa toistui tunne ”kakkosluokan kansalaisuudesta” ja ”yhteiskunnan alimpaan pohjasakkaan” kuulumisesta.

Urjalan Nuutajärvellä asuva Ele Onka, 37, on kokenut koko ikänsä painetta parisuhteen muodostamiseen ja perheen perustamiseen.

– Tuntuu, että koko yhteiskunta järjestyy tämän olettamuksen ympärille. Se on väärin.

Onkaa kismittävät erityisesti ystävien suusta useasti kuullut sanat ”kyllä säkin kohta jonkun löydät”.

Talousasiat harmittavat myös häntä.

– Kahden täyden palkan taloudessa elävät kaverit eivät ajattele yhtään, mitä asiat maksavat yksinasujalle.

Ele Onka muutti kaksi vuotta sitten Helsingin Kalliosta Nuutajärvelle muun muassa halvemman asumisen perässä. Kuva: Ele Onka

”Perhe on ollut haaveeni aina”

Yksinasuvien yhdistyksen puheenjohtaja Raija Eeva on tutkinut itsekseen asuvien ihmisten yhteiskunnallista asemaa ja heistä käytävää keskustelua pro gradussaan vuonna 2014.

Hänestä tilanne ei ole tuosta ajasta juurikaan kohentunut, vaikka yksin asuvien määrä kasvaa edelleen.

Koko 1,3 miljoonan ihmisen muodostama väestöryhmä on Eevan mielestä lähes näkymätön.

Helsinkiläinen Joonas Arponen, 31, on kokeillut kimppa-asumista kavereiden kanssa, mutta todennut yksin asumisen itselleen parhaaksi vaihtoehdoksi.

– Haaveena olisi kyllä löytää parisuhde, muuttaa yhteen ja perustaa perhe. Se on ollut haaveeni aina.

Arposen haavetta ovat entisestään vahvistaneet kaveripiirin lapset ja omat kummilapset.

Joonas Arponen on asunut itsekseen Helsingin Kontulassa jo kymmenen vuotta. Kuva: Paula Tiainen / Yle

Saana Annalakin on asunut kimppakämpässä, mutta hänellekin yksin asuminen on tällä hetkellä paras vaihtoehto.

– Ei tarvitse kotiin mennessä miettiä, onko siellä ollut bileet poissaollessani. Toisaalta tiskivuori ei katoa mihinkään, jos en itse pese sitä. Viikonlopuiksi keksin aina tekemistä ja seuraa, mutta jos haluan viettää vähän omaa aikaa, minun ei tarvitse lähteä mihinkään sitä varten.

Yksinasuvien yhdistyksen Raija Eeva muistuttaa, että yksin asuvallakin voi olla lapsia tai seurustelukumppani eikä yksin asuminen ole synonyymi yksinäisyydelle.

Yhdistys pyrkii tällä hetkellä edistämään erityisesti yksin asuvien väestöryhmän yhteiskunnallista asemaa ja elämänmuodon tarpeiden tunnistamista.

Puheenjohtajan mukaan yhdistys toivoo muun muassa kotitalous- ja työasuntovähennykseen liittyvän epätasa-arvon poistamista yksin asuvien ja muiden kotitalouksien väliltä.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta perjantaihin 9. joulukuuta kello 23:een asti.