Astrid Lindgrenin rakastettu klassikko Ronja Ryövärintytär on hurmannut lukijoita yli neljänkymmenen vuoden ajan. Nyt se nähdään ensimmäistä kertaa Kansallisteatterin suurella näyttämöllä.
Astrid Lindgrenin rakastetun kirjan näyttömäversiota esitetään Kansallisteatterissa täysille katsomoille – ja hyvästä syystä. Näyttämölle on loihdittu Ronja Ryövärintyttärestä visuaalisesti huima fantasiaseikkailu.
Ensi-illassa varsinkin lapsikatsojat istuivat henkeään pidätellen penkkiensä reunoilla Matiaksenmetsän maagisista olioista ja kilpailevien rosvojoukkojen touhuista lumoutuneina.
Sadun maailmassa ystävyys, hyvyys ja rakkaus aina lopulta voittavat. Matkalla tavataan kaikenlaista ihmeoliota kesyistä ketuista villihevosiin ja ajattarista männiäisiin.
Männiäisiä ja kakkiaisia
Ronja Ryövärintytär on tarina yllättävästä ystävyydestä, rohkeudesta olla oma itsensä ja edellisten sukupolvien jämähtäneen ajattelun kyseenalaistamisesta.
Pääosaa sähikäisen lailla näyttelevää Aksa Korttilaa jännitti astua suuriin saappaisiin, vaikka ulkoisesti hän sopii rooliin kuin nakutettu.
– Pelotti se, että tämä on niin suosittu teos ja tästä on niin monta versiota, että jos tuotan pettymyksen? En ole nähnyt itse yhtään teatteriversiota, enkä elokuvaa. Päätin, että en katsokaan, vaan teen sellaisen Ronjan kuin teen.
Kansallisteatterin versio on uusi, mutta päähenkilön ominaisuudet tuttuja kaikenikäisille Ronjan ystäville, Korttila kuvailee.
– Ronja on itsepäinen, rämäpää, sydämellinen ja uteliaan hurmioitunut kaikesta uudesta ja ympärillään tapahtuvasta.
Tärkeässä roolissa ovat pääparin lisäksi Matiaksenmetsän eläimet ja maagiset oliot. Niitä esittää joukko lapsinäyttelijöitä.
Ronjassa lapset eivät voi esittää lapsia, selittää ohjaaja Aleksis Meaney.
– Esityksessä on männiäisiä, kakkiaisia ja maahiaisia ja hevosia ja kaikkia näitä. Piti tehdä selkeä rajaus, että lapset eivät näyttele lapsia, sillä tarinassa on vain kaksi lasta, Ronja ja Birk. Ainoa poikkeus ovat takaumat.
Meaney, kuten lähes kaikki muutkin nelikymppiset, on tutustunut Ronjaan jo iltasatuaikoina.
Hänelle oli tärkeää luoda näyttämölle maailma, joka puhuttelee yhtä lailla sekä tarinan ensimmäistä kertaa kohtaavaa lasta, että keski-ikäisen sisäistä kymmenvuotiasta.
– Olen rakentanut esitystä sillä ajatuksella, että mitä minusta olisi lapsena ollut hienoa nähdä näyttämöllä. Huomaan, että aikuisena ajattelen ihan samalla tavalla. Me olemme kaikki olleet lapsia, lapsuus resonoi meissä.
“Ronja ei ole yhden väitteen teos”
Ronja Ryövärintyttären on dramatisoinut näyttämölle Kansallisteatterin uutena kotiohjaajana aloittava Akse Pettersson.
Hän on itse ohjannut Ronjan Suomenlinnan kesäteatteriin yksitoista vuotta sitten, vasta Teatterikorkeakoulusta valmistuneena. Lapsena kirja tuli luettua monta kertaa, samoin katsottua vuonna 1984 valmistunut ruotsalaiselokuva.
– Olen astunut siihen virtaan jo monta kertaa, mutta halusin tavoittaa sen, mitä varhaisimmat mielikuvani Ronjasta olivat. Ne olivat todella aistivoimaisia: altistuminen luonnon armoille, dramaattiset kohtaamiset eri eläinten ja olioiden kanssa ja se, millaista on olla yksin kaverin kanssa metsän keskellä.
Petterssonin mielestä Ronja Ryövärintytär puhuttelee aina uusia sukupolvia, koska se käsittelee niin kauniisti suuria kysymyksiä.
– Ronja ei taivu yhden väitteen teokseksi. Siinä on läsnä vahva elinvoimaisuus ja elämän kirjo. Ronja kohtaa isoja teemoja ja asioita, joita jokainen lapsi kautta aikojen on kohdannut, kuten omien vanhempiensa keskeneräisyys ja puutteellisuus, yksinolemisen vaatimus ja taito ja ystävyys.
Pääparin näyttelijät vieraina Ylen aamussa:
Lisää esityksestä Kansallisteatterin sivuilla. (siirryt toiseen palveluun)
