Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Kansanedustaja: Suomen on katkaistava diplomaatti­suhteet Venäjään

Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk) vaatii, että Suomi katkaisee diplomaattiset suhteensa Venäjään. Hän perustelee esitystään Venäjän julistamalla osittaisella liikekannallepanolla ja Venäjän sotarikoksilla Ukrainassa.

– Putin on myös puheissaan julistanut Venäjän käyvän sotaa koko länttä vastaan, Kärnä sanoo tiedotteessaan.

Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin johtaja ja Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg sanoo, että kyseessä olisi erittäin poikkeuksellinen toimi.

Tiettävästi Suomi ei ole katkaissut diplomaattisuhteita toiseen valtioon toisen maailmansodan jälkeen.

– Ei ainakaan tule mieleen, Forsberg sanoo.

Monissa tapauksissa maailmalla diplomaattisuhteiden katkaiseminen on edeltänyt aseellista konfliktia.

– Se on esiaste siihen, että jos ei esimerkiksi aleta suoraan sotaan, niin katkaistaan diplomaattisuhteet. Lähi-Idässä on monia maita, joilla ei ole diplomaattisuhteita, Forsberg toteaa.

Wienissä sovittua

Diplomaattiset suhteet perustuvat Wienin yleissopimukseen vuodelta 1961. Suomi ratifioi sen vuonna 1969. Ulkoministeriön verkkosivujen mukaan sopimus on ”vuosisatojen kuluessa syntyneen tapaoikeuden kodifiointi”.

Sopimuksessa muun muassa määritellään diplomaattien ja lähetystöjen koskemattomuus. Melkein kaikki maailman maat ovat ratifioineet sen.

Kärnän esittämä diplomaattisuhteiden katkaiseminen tarkoittaisi muun muassa lähetystöjen sulkemista. Käytännössä Suomen ja Venäjän välinen virallinen asioidenhoitokanava lakkaisi.

Tuomas Forsberg ei näe ajatuksessa merkittäviä hyötyjä.

– Se olisi ehkä tässä tilanteessa eräänlainen protesti. En ole kuullut, että mikään muu maa olisi aikeissa tehdä näin.

Kärnä katsoo tiedotteessaan, että keskustelukanavalle ei ole vallitsevassa tilanteessa tarvetta. Hän kutsuu Venäjää terroristivaltioksi ja näkisi viisaimmaksi, että Venäjän diplomaatit ajettaisiin Suomesta pois suomalaiset kutsuttaisiin Venäjältä kotiin.

– Ei meillä ole mitään syitä neuvotella yhtään mistään ennen kuin Venäjän armeija on poistunut kokonaisuudessaan Ukrainasta, Kärnä sanoo tiedotteessaan.

102 vuotta suhteita

Suomi ja Venäjä solmivat diplomaattisuhteet vuonna 1920. Suhteet täyttivät sata vuotta uudenvuoden aattona vajaat kaksi vuotta sitten.

Pari viikkoa ennen merkkipäivää Suomen ja Venäjän ulkoministerit Pekka Haavisto (vihr) ja Sergei Lavrov lähettivät toisilleen onnittelukirjeet. Ministerit huomioivat kirjeissään, että koronapandemia oli vaikuttanut keskinäisten suhteiden hoitoon.

Lavrov kiitteli Suomen ja Venäjän välistä kanssakäymistä yleisesti hyväksi. Hän arvioi tuolloin että koronatilanteen salliessa tilanne palaisi vanhalle hyvälle tolalle.

– Ammatilliset yhteydet edistävät Venäjän ja Suomen välisten hyvien naapurisuhteiden kehittymistä, maiden kansojen hyvinvoinnin vahvistamista sekä vakauden ja turvallisuuden lujittamista Itämeren alueella ja koko Euroopan mantereella, Lavrov kirjoitti reilu vuosi ennen kuin Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainaan.

Myös Haavisto oli vielä tuolloin toiveikas. Hän piti diplomaattisuhteiden 100-vuotisjuhlaa molemminpuolisena merkkipäivänä.

– Tehkäämme töitä sen eteen, että voimme juhlistaa vuosipäivää jälleen sadan vuoden kuluttua hyvissä merkeissä.