Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Kapinallisia syytetään 300 siviilin tappamisesta Kongossa

Kongo syyttää naapurimaataan Ruandaa pääosin tutseista koostuvan M23-kapinallisryhmän tukemisesta.

Kongon demokraattisessa tasavallassa syytetään M23-kapinallisryhmää noin 300 ihmisen surmaamisesta. Isku tehtiin maan itäosissa Kishishen kylässä viime viikolla. Tuolloin kuolleita epäiltiin olevan runsas sata.

Maan hallituksen mukaan kaikki iskussa kuolleet olivat siviilejä. Kuolleista 17 oli lapsia. Viranomaisten mukaan kuolonuhreja oli ainakin Kishishen kirkossa ja sairaalassa.

M23 on kiistänyt osallisuutensa iskuun ja väittänyt epäilyjä perusteettomiksi. Ryhmä on kuitenkin sanonut, että kahdeksan siviiliä kuoli yhteenoton aikana ammuttuihin ”harhaluoteihin”.

Pitkään hiljaiseloa viettänyt M23-ryhmä on vallannut tämän vuoden aikana alueita maan itäosissa. Kongon demokraattinen tasavalta syyttää naapurimaa Ruandaa pääosin tutseista koostuvan M23-ryhmän tukemisesta. Myös YK:n asiantuntijat ja Yhdysvaltain viranomaiset uskovat Ruandan tukevan ryhmää.

EU:n ja Yhdysvaltain viranomaiset ovat sanoneet, että viimeviikkoiset surmat olivat mahdollisesti sotarikoksia. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch puolestaan sanoi, että YK:n joukkoja tulisi lähettää suojelemaan iskusta selviytyneitä.