Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Kärsitkö rasvoittuvista hiuksista? Suomalais­kampaaja kertoo, mitä silloin ei ainakaan kannata tehdä – ja listaa 10 tapaa, joilla tilannetta voi korjata

Kampaaja Tiia Nykänen kertoo, mitkä hiustenhoitotavat auttavat, jos hiukset rasvoittuvat helposti.

Hiuspohjan tuottaman talin määrään on hankala vaikuttaa, mutta paljon saa aikaan arkisilla hiustenhoitotavoilla. Kuva:  Shutterstock

Rasvoittuvatko hiuksesi nopeasti?

Kampaaja Tiia Nykänen helsinkiläisestä A.K.A Luovasta kertoo, että varsinkin märillä tai kosteilla hiuksilla nukkumaan meneminen rasvoittaa tukkaa nopeasti.

– Hius liimautuu ja hieroutuu kahta kauheammin kiinni hiuspohjaan. Jos oma hiuspohja tuottaa enemmän talia, sitä pääsee yön aikana heti kauttaaltaan hiuksiin, Nykänen sanoo.

Hän välttäisi muutenkin kosteilla hiuksilla nukkumista.

– Jos märät hiukset ovat tiukasti päätä vasten vaikka sen kahdeksan tuntia, siinä on aikamoinen riski ärtyneelle hiuspohjalle ja mahdollisuus pöpöjen kasvualustalle.

Rasvoittuvassa hiuspohjassa on ammattilaisen mukaan lähes aina jonkin sortin ongelma. Suurta talintuotantoa voivat aiheuttaa esimerkiksi hormonaaliset tekijät. Usein talintuotannon määrään on itse hankala vaikuttaa.

Sen sijaan paljon voi tehdä hiustenhoitotavoilla. Kampaajalla on helposti rasvoittuvalle tukalle kymmenen täsmävinkkiä.

Kampaaja muistuttaa, että hiuspohjan hautomisen ja hiusten rasvoittumisen lisäksi märillä hiuksilla nukkuessa märkä hius venyy ja katkeaa helpommin. Kuva:  Shutterstock

1. Pese ihan niin usein kuin tarvitsee

Tiia Nykäsen mukaan moni asiakas murehtii nykyisin liian tiuhaa pesuväliä. Kahden tai kolmen päivän välein pesemistä pidetään tiukkana tahtina.

– Asiakas saattaa pyytää anteeksi, että pesee hiukset joka toinen päivä. Mutta on täysin normaalia, että hiukset pesee joka toinen tai kolmas päivä.

– Siinä vaiheessa, jos peset hiukset aamulla, ja illalla ne ovat rasvaiset, hiuksesi rasvoittuvat nopeasti.

On täysin normaalia, että hiukset pesee joka toinen tai kolmas päivä.

2. Vaahdota tuplana – ja keskity hieromaan shampoo oikein

Moni ei osaa pestä hiuksia oikein, Nykänen sanoo.

– Usein shampoo vain otetaan kämmenelle, heitetään päähän ja vähän pyöräytetään kämmenillä. Moni ei hiero hiuspohjaa, missä se kaikki lika on.

Ammattilaisen ohjeiden mukaan shampoo hierotaan ensin kämmenten välissä, jotta koostumus aktivoituu. Sitten se viedään sormenpäillä kunnolla hiuspohjaan ja hierotaan perusteellisesti.

– Jos hiuspohjaa ei putsaa kunnolla, hiukset ovat heti kohta taas likaiset.

Moni ei hiero hiuspohjaa, missä se kaikki lika on.

Pituuksiin shampoota ei tarvitse levittää. Tyvi vaahdotetaan ja hiuspohja hierotaan puhtaaksi, mutta hiusten pituuksille riittää se, että shampoo valuu huuhdeltaessa niitä pitkin pois.

Hiukset kannattaa myös vaahdottaa kahteen kertaan. Näin ne puhdistuvat perusteellisemmin. Shampoota ei tarvita pesuun yhtään enempää: kampaaja neuvoo jakamaan tavallisesti käyttämänsä tuotemäärän kahteen osaan. Hiukset vain huuhdellaan välissä.

3. Kuivaa tukka föönillä

Yksi oleellisimmista keinoista välttää hiusten nopeaa rasvoittumista on kuivata hiukset aina heti pesun jälkeen.

– Hiustenkuivaajalla kuivaamalla hiukset saa nostettua irti hiuspohjasta. Silloin hiuspohjan tuottama tali ei ole heti kiinni hiuksissa, Nykänen selittää.

Föönauksen antamaa ilmavaa vaikutusta voi tehostaa volyymia antavalla ja tuuheuttavalla muotoilutuotteella, joka pitää tyven kohotettuna, kuten muotovaahtoa tai volyymisuihketta.

4. Mieti, minkä shampoon hiuspohjasi tarvitsee

Nykäsen mukaan moni saattaa käyttää turhan raskasta shampoota omalle hiuslaadulleen ja hiuspohjalleen. Esimerkiksi korjaavat shampoot saattavat helposti olla liian tujuja hennolle hiuslaadulle ja pahentaa rasvoittuvien hiuksien tilannetta.

– Hoitoaine ja hiusnaamio valitaan hiusten kunnon ja tarpeiden mukaan, shampoo tulisi valita sen mukaan, mitä hiuspohja tarvitsee.

Nykänen muistuttaa, ettei shampoon ja hoitoaineen tarvitse tai usein kannatakaan olla samaa sarjaa. Jos sopivan shampoon valinta tuntuu vaikealta, omalta kampaajalta voi aina kysyä juuri itselle sopivia vinkkejä.

Shampoon ja hoitoaineen ei tarvitse olla samaa sarjaa. Hoitoaine valitaan hiusten kunnon ja tarpeiden mukaan, shampoo sen mukaan, mitä hiuspohja tarvitsee.

5. Käytä hoitoainetta, mutta vain pituuksiin

Hoitoainetta tai hiusnaamiota ei tarvitse tai kannata rasvoittuvahiuksisenkaan vältellä. Hiusten pituuksia hoidettaessa kannattaa vain muistaa se, ettei hoitavia tuotteita vie liian lähelle tyveä.

6. Kuori ja syväpuhdista välillä

Nykänen suosittelee myös hiuspohjan kuorimista ja sekä hiuspohjan että pituuksien syväpuhdistusta aika ajoin. Hiuspohjan kuorintaa ja syväpuhdistavaa shampoota voi käyttää esimerkiksi parin viikon välein. Niillä saa hiuksista ja hiuspohjasta pois tuotejäämät, jotka voivat osaltaan edesauttaa hiusten rasvoittumista.

– Varsinkin takaraivolle tuntuu kertyvän useilla esimerkiksi kuivashampoojäämiä.

7. Vaihda tyynyliina usein

Tyynyliinan puhtaus vaikuttaa Nykäsen mukaan yhtä lailla hiusten puhtauteen kuin kasvojen ihon kuntoon. Rasva tarttuu tyynyliinaan, ja siksi se kannattaa vaihtaa tarpeeksi usein.

8. Muista puhdistaa myös hiusharja

Puhtaiden hiusten harjaaminen likaisella hiusharjalla kuulostaa lähtökohtaisesti ikävältä idealta. Varsinkin, jos hiukset rasvoittuvat helposti, hiuspohjan öljyä keränneen hiusharjan viemistä hiuksiin kannattaa välttää.

– Hiusharja pyörii myös usein ties missä laukun pohjalla.

Nykänen neuvoo puhdistamaan hiusharjan jokaisen käyttökerran jälkeen irtohiuksista ja pesemään säännöllisesti shampoolla.

– Ota irtohiukset pois, anna harjan liota hetki ja pese se sitten shampoolla.

9. Vältä räpläämistä

Hiukset rasvoittuvat sitä nopeammin, mitä enemmän niitä hipelöi, Nykänen kertoo.

10. Käytä kuivashampoota ennaltaehkäisevästi

Viimeisenä kampaaja neuvoo käyttämään kuivashampoota rasvaisuuden välttämiseksi mieluummin illalla kuin aamulla.

– Moni laittaa kuivashampoon silloin, kun hiukset ovat jo likaiset. Se kannattaa kuitenkin levittää hiuksiin mieluummin ennaltaehkäisevästi, jolloin se ehtii imeä hiuspohjan talin ennen sen päätymistä hiuksiin.

Lue lisää: Mitä kampaamohoidot todella tekevät hiuksille? Kysyimme ammattilaiselta – ja testasimme 3 hoitoa, joista yksi sai hiukset tuuheamman tuntuisiksi