Mikäli Suomessa maakuntien ylläpitoon ei kohdennettaisi verovaroja, äänestettäisiin parlamenttiin nopeasti uudet poliitikot. Sen sijaan Venäjällä Kaukoidän ja pohjoisen alueita on laiminlyöty surutta jo vuosia.
Mutta sen sijaan, että Venäjä keskittyisi tukemaan omia alueitaan, valtio haalii ennemmin uusia alueita Ukrainasta hyväksikäyttäen muita alueita. Luonnonvaroistaan tunnetun Siperian alueilta pumpataan vipuvoimaa valtion kassaan ja itäisiltä alueilta poimitaan nuoret Ukrainaan rintamalle.
Jossain yhteyksissä Moskovaa on jopa kutsuttu ”parasiitiksi”, joka imee alueet tyhjäksi resursseista. Silti äärimmäisestä köyhyydestä kärsivillä alueilla ei älähdetä, vaan värvätään tunnollisesti lisää sotilaita Ukrainan rintamalle.
Onko Venäjä liian suuri?
Ulkopoliittisen instituutin tutkija Kristiina Silvan uskoo, että Venäjän toiminta on seurausta autoritäärisestä hallinnosta, minkä vuoksi “alueellisia ongelmia ei saada ratkottua, vaan lähdetään ulkopoliittiselle sotaretkelle”.
– Alueiden eriytyminen Venäjällä on valtavan iso ongelma, jonka myös valtaapitävät puheidensa perusteella tiedostavat. Sanoista ei kuitenkaan olla juuri päästy konkreettisiin tekoihin.
90-luvulla Venäjällä oli vahvempi alueellinen itsehallinto, mutta sitä on vuosien mittaan nakerrettu ja valta on keskittynyt enenevissä määrin Kremliin.
Silvanin mukaan aluepolitiikkaan ollaan silti tyytymättömämpiä kuin keskushallinnon päätöksiin. Alueiden johtoa syytetään ongelmista ja siitä, etteivät ne saa niitä ratkaistua, kun taas esimerkiksi Krimin niemimaan miehittämiseen ollaan oltu pääosin tyytyväisiä.
Useissa yhteyksissä on myös pohdittu sitä, onko Venäjä liian suuri tuottamaan kestävää hyvinvointia ja voisivatko venäläiset paremmin, mikäli valtio olisi jaettu pienempiin osiin. Silvan kuitenkin uskoo, että mikäli alueilla olisi demokraattinen ja vahvempi itsehallinto, pystyisivät ne myös paremmin neuvottelemaan itselleen etuuksia ja siten tarjoamaan asukkaille paremmat elinolosuhteet.
Lehmä piilottelee auringolta ladossa siperialaisessa kylässä. AOP
Esimerkiksi 90-luvulla öljyalueet pystyivät neuvottelemaan itselleen sopimukset, joiden mukaan osa luonnonvarojen tuotoista jäi alueille itselleen eikä valunut vain suoraan keskushallinnon kassaan.
– On ongelmallista, jos alueilla on paljon luonnonvaroja, mutta silti äärimmäistä köyhyyttä. Toisaalta on Dagenstanin kaltaisia alueita, jotka olisivat huomattavasti köyhempiä ilman keskushallinnon myöntämiä tukia.
Siperiassa, missä iso osa Venäjän tuottoisista luonnonvaroista makaa, on ollut yhteiskunnallista liikehdintää laajemman autonomian puolesta, mutta alueiden pyrkimys laajentaa itsehallintoaan on ”punainen vaate Kremlille”. Myös lehdistön vapautta on rajoitettu siinä määrin, ettei itsenäisyys- tai autonomiapuheille ole tilaa Venäjällä.
– Tällä hetkellä paikallistason johtajat pyrkivät osoittamaan lojaliteettiaan Kremlille esimerkiksi mobilisoimalla aseväkeä, eikä itsenäistymisliikehdintää ole. Jos sota jatkuu vuosia, niin ääni kellossa voi muuttua.
Lisäksi monilla alueilla on vahva näkemys siitä, että ne kuuluvat osaksi Venäjää.
Mielenilmausten uhka
Yksi syy alueiden laiminlyöntiin on asenteiden lisäksi mielenilmausten uhka, tai tässä tapauksessa uhan puute.
– Esimerkiksi Burjatian alueellisen kehityksen tukeminen ei Kremlin näkökulmasta ole tarpeellista, sillä alueen asukkaat eivät ole osoittaneet mieltään aktiivisesti menneisyydessä ja monet siellä uskovat valtion propagandaan.
– Pietarilaiset ja moskovalaiset lähtevät herkemmin kaduille ja siksi niiden alueiden kehittäminen on paljon kannattavampaa.
Rahaa siis löytyy, kun alueen kehittäminen katsotaan vaivan arvoiseksi. Esimerkiksi miehitetyn Krimin niemimaan kehittämiseen Venäjä on ollut valmis pistämään varoja.
Habarovskissa järjestettiin laajoja mielenosoituksia vuosina 2020 ja 2021. AOP
Kaukoidässä on kyllä järjestetty isojakin protesteja, kuten vuonna 2020 Habarovskissa. Silloin mielenilmauksissa vastustettiin Putinia ja keskushallintoa sekä vaadittiin paikallisen kuvernöörin vapauttamista. Protesteja ei kuitenkaan pyritty tukahduttamaan kovalla kädellä ja niiden annettiin jatkua, kunnes ne tyrehtyivät kuin itsestään.
– On siis iso ero siinä, missä mielenosoitukset järjestetään – pääkaupungissa vai syrjäseudulla, Silvan painottaa.
Monet laiminlyödyistä alueista, kuten Burjatia tai Kalmykia, ovat niitä, joista tulee suuri osa Ukrainassa tällä hetkellä taistelevista sotilaista. Silvan pohtiikin, missä kohdin paikallisten asenteet sotaan muuttuvat, sillä sodassa on tähän mennessä kuollut huomattava määrä venäläissotilaita.
– On katsottava, herääkö näillä alueilla ajatus siitä, että Ukrainassa sotivat moskovalaisten sijaan ”meidän pojat”, ja jos herää, niin milloin. Vielä tällaista asennetta ei ole alueilla havaittavissa.
Silvan uskoo, että asenteissa voidaan nähdä muutos lähikuukausina riippuen siitä, miten tilanne kehittyy. Siksi on tärkeää seurata, alkaako esimerkiksi Sotilaiden äidit -järjestö vahvistua Venäjän syrjäseuduilla ja ”vahvistuuko narratiivi siitä, että moskovalaiset vain nauttivat kotona elämästään”.
Toisaalta sopimussotilaat tienaavat rintamalla verrattain hyvin ja palkkiolla voi taata toimeentulon perheelleen, jopa rakentaa talon. Sotilaaksi ryhtyminen onkin syrjäisillä alueilla yksi harvoista mahdollisuuksista parantaa elinolosuhteitaan nopeasti.
Slaavilaisuus perusteena
Ukrainassa Venäjän vaa’assa painaa myös ajatus kahden itäslaavikansan yhteisestä kohtalosta maailmanhistoriassa. Vaikka Venäjä on perustellut sotaa Naton uhalla, uskoo Silvan, että ukrainalaisten slaavilaisuus on Kremlille tärkeä motivaattori.
Imperialistinen ajatus Ukrainan saattamisesta Venäjän vaikutusvallan alaisuuteen näyttää saavan kannatusta myös Kaukoidän alueilla, jotka eivät ole Naton niin kutsutussa etupiirissä.
– Ukrainalaiset nähdään osaksi samaa kansaa.
Venäjä on käynyt julmaa hyökkäyssotaa Ukrainassa pian puoli vuotta ja iskenyt useisiin siviilikohteisiin. Kuva heinäkuulta Mykolajvin pommituksien raivaustöistä. Ukrainan pelastuslaitos, AOP
Suhtautumiserot näkyvät etenkin silloin kun puhutaan Keski-Aasian maista ja Ukrainasta. Venäjä tarvitsee Keski-Aasian Kirgisiasta, Tadžikistanista ja Uzbekistanista tulevia vierastyöläisiä, mutta samalla heitä ei haluta maahan.
Ukrainalaisiin työntekijöihin ei ole suhtauduttu samalla varauksella, koska ukrainalaiset nähdään etnisesti, kielellisesti ja kulttuurisesti läheisimpinä.
Toisaalta Kreml haluaa pitää Keski-Aasian maat Moskovan vaikutuspiirissä.
– Keväällä oli puhetta siitä, että Yhdysvallat toisi Afganistanin rajalle Keski-Aasiaan sotilastekniikkaa. Tuolloin Lavrov jyrähti heti, ettei Venäjä voisi hyväksyä sitä. Keski-Aasian mailla ja niiden yhteistyöllä länsimaiden kanssa on siis merkitystä Venäjälle.
Naton uhkasta puhuttaessa Putinin hallinnon huomio on lännessä, vaikka Venäjällä on myös suora rajayhteys Yhdysvaltoihin idässä, lähellä laiminlyötyjä alueita. Erikoista kyllä Alaska ei kuitenkaan uhasta puhuttaessa nouse keskusteluun.
– Esimerkiksi duuman puhemies Volodin on väläytellyt ajatusta Alaskan ”palauttamisesta” Venäjälle. Kukaan ei kuitenkaan ole esittänyt Alaskan läheisyyttä uhkana.
