Ilmiö ei ratkea helpoilla ratkaisuilla vaan muun muassa ehkäisemällä jengiytymisen tarvetta, asiantuntijat arvioivat.
Katujengistä haetaankin usein omaa paikkaa ja yhteisöllisyyttä, sanoo nuorten asiantuntija. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva
Sanna Raita-aho STT
Katujengit ovat puhuttaneet paljon Suomessa vaalikevään alla. Oppositio on hiillostanut hallitusta asiasta ja syyttänyt hallitusta ”katujen turvaamisen epäonnistumisesta”.
Poliisin mukaan Suomessa on noin 10 katujengiä, joissa on 100–200 jäsentä. Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen puolestaan totesi tiistaina blogikirjoituksessaan, että nuorten tekemiksi epäiltyjen vakavien rikosten määrä on kasvanut selvästi.
”On niin, että alaikäisten väkivaltarikosten määrä on kasvanut yhdenmukaisesti sekä suomalaistaustaisten että maahanmuuttajataustaisten nuorten joukossa”, Kolehmainen sanoi.
HelsinkiMission Aggredi auttaa kodin ulkopuolista väkivaltaa tekeviä irtautumaan väkivallasta. Aggredin väkivaltatyön päällikön Petri Salakan mukaan ensimmäinen askel on myöntää ongelmien olemassaolo ja kartoittaa koko laajuus, jotta toimenpiteitä voidaan kohdistaa oikein.
”Katujengeihin ajavat samat asiat kuin muutkin ryhmittymiin, eli haetaan paikkaa yhteiskunnassa”, Salakka sanoo.
Hänen mukaansa ongelman ratkaisemiseen tarvitaan pitkäjänteistä politiikkaa, sillä kyseessä on pysyvä rikosmaailman evoluution tulos.
”Me emme ole sammuttamassa mitään tulipaloa. Mitkään nopeat ja uudet hankkeet eivät tätä ratkaise, vaan tarvitsemme pitkäjänteistä toimintaa. Se alkaa siitä, että pyritään yhteiskunnallisesti ehkäisemään ylipäätään jengiytymisen ja radikalisaation tarvetta. Mitä vähemmän ihmisillä on tarvetta liittyä jengeihin, sitä vähemmän sitä on olemassa. Pitää kasvattaa varhaisen puuttumisen keinoja, pitää vahvistaa ennaltaehkäisyä ja nykyistä korjaavaa toimintaa”, Salakka kuvaa.
Lue lisää: Tutkimus: Jengiytyminen ja ”nuorisojoukot” huolettavat helsinkiläisiä aiempaa enemmän
Salakan mukaan moni nuorista kokee ulkopuolisuutta, mikä osaltaan houkuttelee jengeihin. Valtaosa jäsenistä on maahanmuuttajataustaisia.
”Nuori ei ole päässyt kiinni suomalaiseen yhteiskuntaan, mutta samalla irtaantunut vanhempiensa kulttuurista. Eli hän on siinä välivaiheessa. Häntä ei oikein kiinnosta vanhempien kulttuuri, mutta hän ei myöskään ole tullut hyväksytyksi tai halunnut, syystä tai toisesta, sisälle suomalaiseen valtakulttuuriin.”
Katujengistä haetaankin usein omaa paikkaa ja yhteisöllisyyttä.
”Katujengit ovat tällöin houkutteleva paikka. Koetaan, että jengi antaa sinulle turvan, samanmielisen yhteisön, jota et muualta ole löytänyt. Monet kuvittelevat, että jengi tarjoaa seikkailua ja materialistisia etuja. Tämä perustuu mielikuviin”, mitkä usein romuttuvat.
Aseman Lapsien bunkkeritiimin tiimipäällikkö Heikki Turkka sanoo, että jengiytymistä tulee estää jo kouluista lähtien.
”Fakta on kauhean usein se, että nämä nuoret, jotka käyttävät väkivaltaa, eivät ole tulleet hyväksytyksi koulussa omana itsenään tai osaamisensa kautta. He kokevat ja tuntevat, että heistä ei välitetä.”
Julkisuudessa ratkaisuina on väläytelty muun muassa kovempia rangaistuksia, lisää poliiseja ja myös panostuksia sosiaali- ja lastensuojelutyöhön.
Salakan mukaan rikokset harvoin vähentyvät kovempien rangaistuksien myötä. Päinvastoin, monelle jengiin liittyvälle vankila on pikemminkin osa urapolkua.
”Rangaistuksien koventaminen on harvoin rikoksia estänyt. Katujengin ”uravaiheessa”, jossa haetaan mainetta, vankila on itse asiassa polku katu-uskottavuuteen. Ei se hirveänä pelotteena toimi.”
Aseman Lapsien hankepäällikkö Heikki Turkka Rautatientorilla Helsingissä 18. tammikuuta 2023 Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva
Turkka kohtaa päivittäin kadulla nuoria, joiden kanssa luottamuksen rakentaminen vie aikaa.
”Aika paljon pitää kestää vittuilua, ennen kuin yhteys syntyy. Eikä siitä saa loukkaantua”, hän kuvaa.
”Ennen kuin nuori luottaa meihin, hänen pitää hyötyä meistä. Käytän sellaista termiä kuin pitsamittari.”
Tällä Turkka tarkoittaa sitä, että yhteyden rakentaminen alkaa esimerkiksi viemällä nuoria pitsalle. Siellä nuorille ei vielä aleta ohjeistamaan, miten heidän tulisi elää, vaan kysytään lähinnä, mitä heille kuuluu. Keskustelu aloitetaan vasta, kun nuori itse antaa siihen luvan.
”Erään porukan kanssa piti käydä kuusi kertaa pitsalla, että saimme luottamuksen. Nämä nuoret eivät ole eläneet maailmassa, jossa aikuisiin voisi luottaa ja toisin päin.”
Jengistä irtautuminen onkin yksilölle iso ja usein koko elämän uusiksi laittava prosessi, joka vaatii panostusta, sanoo HelsinkiMission Aggredin Petri Salakka.
”Meidän verkostomme, johon kuuluu keskusrikospoliisin ja Rikosseuraamuslaitoksen irtautujatyön lisäksi valtakunnallinen Aggredi-verkosto, toimii tukena katujengeistä ja rikollisverkostoista irtautumiseen. Meidän pitää pohtia, miten yhteiskuntaan kiinnittymiseen tähtäävät toimenpiteet palvelisivat mahdollisimman paljon sitä, että jo jengissä oleva henkilö havaitsisi, että hänellä on mahdollisuus irtautua jengistä ja rakentaa itselleen hyvä elämä.”
”Ovia pitää avata ja pitää auki yhteiskuntaan. Meillä ei ole vielä tarpeeksi tietoa siitä, mitä kaikkea katujengiin liittymiseen ja irtautumiseen liittyy, ja miten se eroaa esimerkiksi prosenttijengeistä [moottoripyöräjengeistä] irtautumisesta”, hän sanoo.
Aseman Lapsien Turkka huomauttaa, että jengeihin puuttuminen vaatii myös koko ryhmän, ei vain yksilön toimiin puuttumista.
”Jos meillä on joku porukka ruvennut määrittelemään itseään tietyllä hierarkialla ja rikoksilla, se ei voi olla pelkästään yksilötyötä. Jokaikisen nuoren, jonka kaveriporukka hölmöilee, tulee yhdessä tehdä se päätös, että aloitetaan muuttamaan toimintatapojamme.”
