Erkki Miinalaisen, 53, elämä muuttui tavallisena arkipäivänä kolme vuotta sitten. Hän ei oireiden alettua kuitenkaan ollut tilanteesta huolissaan.
– Olin aamulla menossa keittämään kahvia, kun huomasin suuntaavani keittiöön seiniä pitkin. Minua huimasi, mutta en kuitenkaan ajatellut asiaa sen ihmeemmin.
Juotuaan aamukahvit lähti putkimiehen töitä tekevä Miinalainen ajelemaan ensimmäiseen työkohteeseen.
– Tein aamupäivän aikana kaksi työhommaa huimauksesta huolimatta. Puoliltapäivin päätin lähteä työterveyteen, koska oloni ei ollut normaali. En ollut silti mitenkään huolissani itsestäni.
Työterveydessä Miinalaista tutkittiin muun muassa ottamalla sydänfilmi sekä mittaamalla verenpaine.
– Verenpaineeni oli koholla. Minulle määrättiin verenpainelääkitys ja kehotettiin lähtemään kotiin lepäämään.
Ennen kotiin menoa päätti Miinalainen lähteä vaimonsa kanssa käymään vielä kauppa-asioilla. Vaimon sanat olivat kuitenkin pysäyttävät.
– Hän sanoi, että kävelen aivan kuin olisin kännissä. Minua huimasi melkoisesti. Pyysin sen jälkeen häntä viemään minut kotiin.
Illalla Erkin puhe alkoi sammaltaa. Hänen vaimonsa soitti hätäkeskukseen, ja ambulanssi saapui paikalle.
Aivoinfarkti löytyy
Kun ambulanssin henkilökunta oli konsultoinut lääkäriä, lähdettiin Miinalaista viemään kotoa Keravalta Helsinkiin Meilahden sairaalaan. Hänelle aloitettiin samalla liuotushoito. Sairaalassa suunta vei magneettikuvaukseen.
– Kuvista selvisi, että pikkuaivoissani oli aivoinfarkti. Uutinen oli minulle täysi sokki. Maailmani tuntui menevän täysin sekaisin, ja olo oli hyvin epäuskoinen.
Miinalaisen vaimo yritti tavoittaa miestään useita kertoja puhelimella, tuloksetta.
– Aluksi en halunnut vastata. Olin täysin sekaisin diagnoosin vuoksi, enkä edes tiennyt, mitä sanoa.
Lääkärit jatkoivat edelleen tutkimuksia ja testejä. Kaikkiaan Miinalainen vietti sairaalassa neljä päivää. Hänen onnekseen aivoinfarkti ei aiheuttanut halvausta. Myös puhekyky oli normaali alun sammaltamisesta huolimatta. Mies ei silti ollut enää entisensä.
– Suurin ongelma oli tasapaino. Minua huimasi edelleen, vaikka pysyin jaloillani. Kävely oli silti känniläisen menoa. Aivoinfarktin muut jäljet selvisivät vähitellen myöhemmin.
Miinalainen määrättiin reilun neljän kuukauden sairauslomalle ja kolmen kuukauden ajokieltoon. Huoli tulevasta oli suuri.
– Kyllähän sitä tuli mietittyä, onko minusta enää työntekijäksi, ja miten elämä ylipäätään tulee sujumaan. Soitin myös työnantajalleni heti sairaalasta, ja hän oli alusta saakka vahvasti tukenani.
Miinalaisella ensimmäinen oire aivoinfarktista oli huimaus. iStock
Erilaisia oireita
Kotiuduttuaan alkoi Miinalaisella tuskastuttava arki. Liikkumaan ja menemään tottunut mies oli uudenlaisen rytmin edessä.
– Koska en saanut ajaa autolla, en päässyt minnekään kuin vaimon viemänä. Onneksi meillä on koira, joka pakotti minut ulos kävelylenkeille. Vaikka kävelyni oli horjuvaa, tuli samalla tehtyä hyvää treeniä.
Miinalainen huomasi olevansa myös aiempaa väsyneempi. Keskittyminen oli hankalampaa ja asioita unohtui.
– Se huolestutti, sillä mies oli täysin erilainen kuin aiemmin.
Mieliala vaihteli rajusti.
– Ikävintä oli aivoninfarktin tuoma muutos käytökseen. Minusta tuli kiukkuinen ja helposti hermostuva, sain ”itkupotkuraivareita”. Hermostuin hetkessä jostain vaimon sanomasta, enkä kestänyt sitä, että koira oli levittänyt kissan hiekkalaatikon hiekat lattialle.
– Tiivistetysti voi sanoa, että tuntui todella paskalta huomata, etteivät tunteet ole kontrollissa. Onneksi pahimmat tunneryöpyt alkoivat tasaantua ajan kuluessa, vaikka ongelmia on toki yhä.
Keravalainen ei hakenut apua psykologilta, eikä hänelle sellaista tarjottukaan. Tärkeään rooliin nousivat läheiset ihmiset.
– Sain puhua heidän kanssaan niin paljon kuin halusin. Sillä oli todella suuri merkitys. Pystyin tuomaan esiin kaikki, mitä mielessäni liikkui.
– Läheiseni ymmärsivät mahtavasti, että käytöshäiriöni johtuivat infarktista, eivätkä he syyllistäneet minua.
Takaisin työelämään
Miinalaisen vointia tutkittiin tilanteen edetessä. Hän kävi myös kuntoutuksessa.
– Se oli pysäyttävää. Näin siellä henkilöitä, joille oli käynyt paljon pahemmin kuin minulle. Muistan esimerkiksi reilun kolmekymppisen perheenisän, jonka toinen puoli oli halvaantunut.
Hän sanoo arvomaailman loksahtaneen uusiin uomiin.
– Minusta tuli huomattavasti aiempaa kiitollisempi, kun ymmärsin, miten onnekas olin. Vaikka minulle jäi pysyviä oireita, olivat ne paljon lievempiä kuin monilla.
– Tajusin myös, ettei pelkkä eloonjääminenkään ollut itsestäänselvää. Olen samalla erittäin onnellinen ja kiitollinen kaikista läheisistäni ja ylipäätään siitä, mitä minulla on.
Keravalaisen papereissa hänet on määritelty viidenkymmenen prosentin invalidiksi. Miinalainen sai sairausloman jälkeen kuitenkin mahdollisuuden palata töihin osakuntoutustuella. Hän tekee putkimiehen töitä kahtena tai kolmena päivänä viikossa.
– Aluksi oli hankalaa, sillä järki ei juokse samalla tavalla kuin ennen. Huomasin, että joudun keskittymään huomattavasti aiempaa enemmän, mikä taas lisäsi entisestään väsymystä. Huonoina hetkinä päätin vain vetää happea ja miettiä rauhassa, miten hommat etenevät.
Miinalainen sai työnantajalta luvan tehdä työpäiviä jaksamisensa mukaan.
– Työpäivä on joskus viisi tuntia ja toisinaan jopa kaksitoista. On tärkeää, ettei minun tarvitse stressata, jaksanko olla töissä koko päivän.
Työkohteissa on myös jaettu ja saatu vertaistukea.
– Tapasin esimerkiksi erään yrittäjärouvan, joka oli kokenut aivoinfarktin. Juttelimme asiasta pitkät tovit, se oli molemminpuolista vertaistukea.
Miinalainen kannustaa muitakin erilaisia vaikeuksia kohdanneita jaksamaan.
– Katse kannattaa aina suunnata eteenpäin päivä kerrallaan, ja kääntää suupieliä ylöspäin niin paljon kuin voimat antavat myöden. Apua kannattaa myös hakea ja ottaa vastaan, pahinta on jäädä yksin omien ajatusten kanssa.
Erkki Miinalaiselle tärkeä paikka on Luusniemellä sijaitseva mökki ympäristöineen. Haastateltavan oma albumi
