Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Kerava aikoo luopua asuntomessuista – suunnittelee nyt omaa tapahtumaa

Molemmat osapuolet sanovat, että ovat edelleen kiinnostuneita kumppanuudesta.

Puuarkkitehtuurikilpailun voittanut ehdotus Keravan asuntomessualueelle. Kuva:  Suomen Asuntomessut

Kerava ei halua järjestää asuntomessuja Suomen Asuntomessujen kanssa vuonna 2024. Keravan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että hankkeen puitesopimus päätetään ja alueelle järjestetään kaupungin oma asumisen tapahtuma kesällä 2024.

Asuntomessukaupungin vetäytyminen hankkeesta siinä vaiheessa, kun talojen rakennustyöt ovat pian alkamassa, on poikkeuksellista – vaikka monenlaisia käänteitä on ollut messuhankkeissa ennenkin.

Viime viikkoina osapuolet tiivistivät neuvotteluja messuhankkeen tarkentavista sopimuksista, mutta niistä ei päästy sopuun.

– Murheellinen lähtökohta, mutta suhtaudun optimistisesti ja avoimesti tulevaan (jatkoneuvotteluun). Se inspiroi, miten tämä voidaan kääntää uudeksi energiaksi, Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Anna Tapio sanoo.

–Täytyy myös analysoida, mitä olisimme voineet tehdä matkan varrella toisin.

Näkemykset sopimusten aikatauluista ja sisällöistä eivät kohdanneet, Keravan kaupunki tiedotti aiemmin, ja muuttuneessa maailmantilanteessa hankkeen jatkaminen ei ollut enää osapuolten etujen mukaista.

Keravan kaupunginjohtaja Kirsi Rontu kertoo, että näkemyserot liittyvät erityisesti aikatauluihin ja niiden kautta rahaankin.

Tapion mukaan kaupunki halusi aloittaa rakentamisen nopeammassa tahdissa kuin Asuntomessut.

Maailmantilanteen epävarmuus taustalla

Keravan kaupunki ja Osuuskunta Suomen Asuntomessut tekivät vuonna 2019 puitesopimuksen messuista Keravan Kivisillan alueella.

Puitesopimuksen liitteenä oli yhteistoimintasopimus, johon oli määritelty muutosmahdollisuuksia. Asuntomessujen tekemät muutosehdotukset olisivat tarkoittaneet pitkälti uudenlaista sopimusta, eikä kaupunki halunnut tätä.

Uudet ehdotukset olisivat tarkoittaneet lisäkustannuksia, vastuita ja riskiä, Rontu kertoo. Kaupunki olisi myös halunnut saada mukaan force majeure -lausekkeen turvaamaan tilanteita, jotka voivat syntyä epävarman maailmantilanteen takia. Kirjauksen muodosta oli näkemyseroja Rontun mukaan.

Asuntomessujen sijasta Kerava alkaa suunnitella ”omaa asumisen tapahtumaa”.

Tapio sanoo, että asuntomessut on avoin uusille konsepteille.

– Meillä on sattumoisin ollut tämä yhdenlainen konsepti 50 vuotta, mutta kyllä koronakin jo haastoi meidät tekemään asioita uudella tavalla.

Myös Rontu korostaa, että tapahtuneeseen ei liity erityistä dramatiikkaa vaan keskusteluyhteys pelaa ja Kerava on edelleen kiinnostunut neuvottelemaan kumppanuudesta Suomen Asuntomessujen kanssa.

Keravan kaupunki on tehnyt töitä Kivisillan alueella vuosia. Kunnallistekniikkaa rakennetaan alueelle parhaillaan. Työ ei kaupungin mukaan mene hukkaan. Talojen rakentaminen alueella voi alkaa keväällä 2023.

Kaikki rakentajat ovat yhtä lukuun ottamatta kaupallisia toimijoita. Epävarmuus ja rakentamisen kustannusten nousu on saanut yksityisiä ihmisiä varovaisiksi. Varsinkin ensi kertaa rakennuttavilla riskit kertautuvat.

Lue lisää: Uusi rakennuslaki herätti pelon: alkaako pian talojen purkuvimma?

Lue lisää: Synkkä ennuste: Asuntojen hinnat laskevat enemmän kuin kertaakaan yli neljännesvuosisataan