Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Kiina | Kiinassa suurin someraivo vuosiin: syynä Xinjiangin tappava asuntopalo ja koronatoimet

Kiinan somekansa ei ota uskoakseen, että viranomaisten koronatoimet eivät olleet syynä tulipalokuolemiin.

Kuvatoimisto Reuters välitti videokuvaa, jonka väitetään olevan perjantai-illan mielenosoituksista Urumqista. Väitettä ei ole pystytty aukottomasti vahvistamaan. Kuva:  Reuters

Peking

Asukkaita surmannut asuntopalo Xinjiangin Urumqissa nosti erittäin paljon vihaisia kommentteja kiinalaisessa sosiaalisessa mediassa perjantaina ja lauantainvastaisena yönä.

Somekansa epäilee, että tulipalon syy olisi viranomaisten koronan vastaisissa toimissa. Viranomaiset kiistävät väitteen.

Kyse on laajimmista someraivosta Kiinassa sitten koronaepidemian alkuaikojen, arvioi HS:n Pekingin-avustaja Xu Xin. Hän on aiemmissa töissään tehnyt tutkivaa journalismia Kiinan tuon ajan covid-tiedotuksesta. Moni sosiaalisen median aktiivikäyttäjä arvioi samoin.

Vuoden 2020 alun raivo syntyi, kun viruksesta varoittanut wuhanilainen lääkäri Li Wenliang kuoli. Litä ei oltu uskottu ja hänet hiljennettiin. Sittemmin hän kuoli koronavirustautiin.

Uusin somekapina jatkui jossain määrin lauantainakin, vaikka sensuroijat tekivät kovasti töitä saadakseen sen hiljenemään. Päivityksiä poistetaan sitä mukaan kun niitä ilmestyy.

Lisäksi vahvistamattomien, sosiaalisen mediassa jaettujen videoiden mukaan Urumqin kaupungintalon edessä olisi ollut laaja mielenosoitus perjantaina illasta alkaen.

Jos videot ovat totta, se on iso asia, sillä Xinjiangin asukkaat ovat valtion viranomaisten erittäin tarkassa vahdinnassa ja kovien otteiden kohteina. Kiina on viime vuosina pitänyt merkittävää osaa maakunnan asukkaista rangaistusleireillä, vankiloissa ja pakkotyössä. Mielenilmauksia ei ole juuri ollut.

Urumqissa iso osa kaupunkia on ollut peräti yli kolme kuukautta koronasulussa, eli asukkaat eivät ole juuri saaneet poistua kotoaan. Tästä on aiheutunut myös ruuanpuutetta.

Viranomaisten mukaan kymmenen ihmistä kuoli ja yhdeksän loukkaantui Jixiangyuanin kaupunginosassa torstaina syttyneessä asuinkerrostalon palossa.

Jos viranomaiset puhuvat totta, alue oli niin sanotun matalan riskin korona-aluetta. Näin ollen asukkaat olisivat voineet sangen vapaasti poistua talosta ja päästä tulipaloa karkuun.

Kiinan somessa asiaa kuitenkin on epäilty laajasti. Mikäli talo oli korkean riskin aluetta, sieltä ulospääsyä on saatettu rajoittaa.

Talojen ja asuntojen telkeäminen on Kiinassa kielletty, mutta säännöllisin väliajoin koronapolitiikka toteuttavia viranomaisia syytetään kulun estämisestä. Ovia ja portteja on teljetty.

Nettikansalaiset myös huomauttivat, että paloalueen kuvissa paloautojen vesisuihkut näyttävät jäävän kauas tulesta. Korkean riskin alueita on Kiinassa tapana aidata, mikä vaikeuttaa pelastustoimia.

Somekansa on epäileväinen myös uhrien määrästä.

Kiinalaisessa sosiaalisessa mediassa on kiertänyt vihaisia päivityksiä Xinjiangin palon vuoksi. Yhdessä ihmetellään, mikseivät viranomaiset kerro selvästi, että alueella on ollut yli sadan päivän sulku. Toisessa kerrotaan viranomaisten peitelleen palokunnan hidasta toimintaa. Kolmannessa sanotaan ”10 henkeä. Se ei ollut vain joku onnettomuus. Meidän ei anneta keskustella tästä vaikka se on kuumin puheenaihe.” Päivittäjien tiedot on peitetty heidän suojelemisekseen, Kuva:  Kuvakaappauksia kiinalaisesta sosiaalisesta mediasta

Paikallisviranomaiset eivät vähentäneet somekiukkua, kun he perjantaina tiedotustilaisuudessa sanoivat kuolleiden asukkaiden olleen taitamattomia.

”He eivät sammuttaneet paloa ja pelastautuneet ajoissa”, viranomainen luki paperista televisioidussa tilaisuudessa.

Sosiaalista mediaa sensuroidaan kovaa kyytiä palosta kertovista kommenteista, mutta somekansa yrittää julkaista kritiikkiään uudestaan ja uudestaan.

Aluksi ihmettelevät ja vihaiset kommentit koskivat lähinnä vain Xinjiangin paloa, mutta myöhemmin kommentointi laajentui yleisempiin sananvapauden vaatimuksiin ja koronakurin moitteisiin.

Kiinassa on ollut tihenevään tahtiin vihanpurkauksia somessa, kun ihmisiä on kuollut koronatoimien vuoksi. He eivät ole esimerkiksi päässeet lääkäriin sulkuun pannuista taloista.

Lue lisää: Kiinassa terveyssovelluksen ”ponnahdusikkuna” voi estää liikkumista ja kaupassa käyntiä

Hyvin paikallisia mielenilmauksia ja jopa pieniä mellakoita on purskahdellut eri puolilla Kiinaa koronatoimia vastaan pitkin tätä vuotta.

Uusimmissa uutisissa on ollut Zhengzhoun jättimäisen matkapuhelintehtaan mellakointi. Tyytymättömät työntekijät ovat olleet tehtaalla koronakaranteenissa.

Lue lisää: Mellakoita, koronaa ja joukko­pako – Maailman suurin Iphone-tehdas suurissa vaikeuksissa

Kun Shanghaissa oli parin kuukauden koronasulku keväällä, se sai valtavasti kansallista ja kansainvälistä huomiota. Sen sijaan Xinjiangin kaltaisten syrjäisten paikkojen jopa pidemmät sulut jäävät hyvin vähälle huomiolle.

Myös Tiibetin Lhasassa on ollut hyvin pitkä ja ankara koronasulku. Siellä oli BBC:n vahvistamattomien tietojen mukaan mielenosoitus aiemmin syksyllä. Tiibet on toinen etnisen vähemmistön maakunta, jossa Kiina pitää rautaista kuria.