Main ContentPlaceholder
Käsikirjoittaja ja koomikko Kaisa Pylkkäsen esikoisromaani kertoo tv-maailmasta ja ikääntymisestä.
Koomikko, käsikirjoittaja ja esikoiskirjailija Kaisa Pylkkänen tekee usein töitä Saurahuone-kahvilassa Käpylässä. Kuva: Juha Salminen / HS
Susanna Laari HS
”Hei, mä olen Kaisa. Olen feministi – tai niin kuin miehet sanovat: sinkku”, stand up -koomikko esittelee itsensä ja saa heti muutaman katsojan purskahtamaan nauruun.
Tammikuisena keskiviikkoiltana Helsingin kadut ovat tyhjiä, mutta kalliolaisen On The Rocks -ravintolan perähuoneessa jokainen tuoli on varattu. Open mic -illan pienelle lavalle kavunneen Kaisa Pylkkäsen ei tarvitse lämmitellä yleisöä pitkään. Ensimmäisestä repliikistä alkanut hykertely jatkuu koko viiden minuutin setin, ja pariin otteeseen tila täyttyy röhönaurusta.
Pylkkänen on yksi klubin neljästä pyörittäjästä. Tänään hän toimii myös mc:nä eli seremoniamestarina, joka esittelee jokaisen koomikon ja pitää tunnelmaa yllä.
Pylkkänen on yksi Suomen tunnetuimmista stand up -koomikoista ja All Female Panel -kollektiivin perustajajäsenistä, vaikkei hän enää kuulu siihen. Hän on myös ollut mukana kirjoittamassa monia suomalaisia televisiosarjoja, kuten Uutishuonetta, Itsevaltiaita ja YleLeaksiä.
Tämän vuoden alussa hän teki uuden aluevaltauksen ja julkaisi esikoisromaanin Räjähdysvaara (Tammi).
”Meni 24 vuotta, ennen kuin sain jotain omiin nimiini”, Pylkkänen sanoo ja kaataa kahvia mukiin, jossa lukee ’Kirjailija Pylkkäne’. Mukin hän sai kirjanjulkistamistilaisuudessaan lahjaksi koomikkokollegoiltaan Krisse Salmiselta ja Heli Sutelalta.
”Kirjan kirjoittaminen oli ihanaa, koska toisin kuin televisiotuotannoissa, nyt ei tarvinnut huomioida lähetysaikoja eikä miettiä budjettia. Ei vaikka sitä voiko tarinassa olla lapsia ja eläimiä ja saako käydä useammassa maassa”, Kaisa Pylkkänen kertoo. Kuva: Juha Salminen / HS
Muutama vuosi sitten Pylkkänen ihmetteli, miksei elokuvissa ja televisiosarjoissa näy viisikymppisiä naisia. Naisiahan oli aina estetty etenemästä urallaan vetoamalla heidän päänsä sekoittaviin hormoneihin, mutta jos näin olisi, naishahmojen kirjoittamisen luulisi olevan todella herkullista.
”Kun lukee vaihdevuosien oirelistaa, niin sehän tekee naisista suorastaan draamakoneita”, Pylkkänen sanoo.
Hän kertoo suunnitelleensa keski-ikäisyydestä ensin elokuvaa. Koronapandemian myötä laji vaihtui kuitenkin proosaan.
Sitten hän vakavoituu. Vaikka Räjähdysvaaran laji on kepeä, sen aiheet ovat vakavia. Pylkkänen halusi kuvata sitä, miten yhteiskunnassamme on aina vähätelty naisia, naisten terveyttä ja naisten vaivoja.
”Nainen potilaana keksii aina omiaan ja on hysteerinen. Siksi kautta historian moni nainen on jäänyt sairauksineen hyvin yksin”, Pylkkänen sanoo.
Räjähdysvaara-romaani kertoo vähän päälle nelikymppisestä tv-kasvosta Miina Malvistosta, jonka terveys on alkanut reistailla. Kun Malvisto mokaa suorassa talk show’ssa ja saa potkut, alkaa pudotus, josta ei käänteitä puutu. Koska julkisuudesta ja menestyksestä luopuminen on niin vaikeaa, entinen tv-tähti sotkeutuu koko ajan pahemmin valheiden ja vedätysten verkkoon.
Pylkkänen myöntää, että hänen päähenkilössään on jotain samaa kuin hänessä itsessään.
”Olen sinkku ja lapseton, kuten Miina Malvisto. Ja itsellekin on tuota temperamenttia siunaantunut, mikä on ollut hormonien kanssa jännä yhdistelmä, raivokin on välillä tullut tutuksi. Mutta toivon, etten sentään ole ihan niin egomaanikko kuin hän”, Pylkkänen sanoo ja nauraa.
Televisiomaailmaan hän sijoitti romaaninsa, koska tuntee sen niin hyvin. Hän on seurannut vierestä, mitä julkisuus voi tehdä ihmisille.
Hänen mukaansa työelämässä myös syrjitään ikääntyviä ihmisiä. Se näkyy niin, että vanhempia työntekijöitä pelataan pois, jotta saadaan tilalle nuorempia, helpompia ja halvempia.
Koomikko Kaisa Pylkkänen pyrkii aina siihen, että hänen kertomansa huomio on niin tunnistettava, että myös katsoja havahtuu siihen. Kuva: Juha Salminen / HS
Pylkkänen uskoo, että käsikirjoittajan ja stand up -koomikon työstä on ollut paljon hyötyä esikoisromaanin kirjoittamisessa. Pitkiä tv-sarjoja tehdessään hän on oppinut hallitsemaan isoja tarinakokonaisuuksia, rakentamaan kohtauksia ja tiputtelemaan cliffhangereita.
Suurin ero kirjan kirjoittamisessa oli se, että ensimmäistä kertaa urallaan hän sai yksin päättää kaikesta.
”Telkkarissa lopputulos on aina vähän toinen kuin se, mitä käsikirjoittaja on kirjoittanut. Siinä on välissä niin monta ihmistä ja muuttujaa, jotka voivat muuttaa sävyn, tai kampittaa koko homman, että on puhdas ihme, jos ylipäätään jotain tulee ulos”, Pylkkänen sanoo.
Hyvä – tai siis kamala – esimerkki tästä on televisiosarja Käenpesä, jota Pylkkänen kirjoitti melkein 20 vuotta sitten. Hänelle oli alusta asti selvää, että tekeillä on draamakomedia, mutta yksi ohjaajista oli eri mieltä lajityypistä.
”Lopputulos oli kivuliasta katsoa. Kaikki, minkä olin kirjoittanut hyvinkin komedialliseksi, olikin ohjattu hyvin haudanvakavaksi.”
Häntä harmittaa käsikirjoittajien työn näkymättömyys. Arvioista ja lehtijutuista maininta käsikirjoittajasta saattaa puuttua kokonaan. Kirjoittajan työ myös kreditoidaan usein jollekin toiselle.
”Jos lopputulos on huono, se on käsikirjoittajan syy. Jos hyvä, niin ohjaaja on onnistunut käsittelemään teemoja upeasti”, Pylkkänen sanoo. Heti perään hän painottaa, ettei missään tapauksessa väheksy ohjaajan työtä.
Pylkkänen on huomannut, että myös alan sisällä moni käsittää käsikirjoituksen kirjoittamisen dialogin kirjoittamisena, vaikka se on paljon muutakin.
”Dialogi on ehkä viisi prosenttia käsikirjoituksesta. Siinähän luodaan koko maailma ja siihen kaikki henkilöt, joiden pitää olla ehjiä ja loogisia itsessään.”
Erityisesti häntä kiukuttavat alan kohtuuttomat prosessit. Tuotantoyhtiö, tai pahimmassa tapauksessa käsikirjoittaja, tekee omalla riskillä puolet työstä, ennen kuin voi edes lähteä neuvottelemaan mahdollisen ostajan kanssa.
”Yleensä se, mitä tämän jälkeen tapahtuu, on, että kanavalla käsikirjoituksen päällä istutaan kahdesta kuuteen vuotta. Ja sen jälkeen sanotaan, että me haluamme tämän, mutta jo syksyksi – ja kirjoittajalle jää tyyliin viikko aikaa tehdä vuoden työ.”
Mutta pitkälle uralle mahtuu paljon onnistumisiakin. Pylkkäsen ”rakkain vauva” on draamasarja Uutishuone, jossa seurattiin Yleisradion uutistoimituksen radikaaleja nuoria toimittajia kylmän sodan aikana. Kanava antoi aikaa sarjan suunnittelemiseen, ja käsikirjoittaja vietti pitkiä aikoja Kansalliskirjastossa tutkimassa aikakautta sekä haastatteli monia aikalaisia.
Alun perin Pylkkäsen piti kirjoittaa sarja yksin, mutta lopulta mukaan haluttiin toinenkin kirjoittaja, koska ”eihän nyt kukaan nainen voi yksi tällaista kirjoittaa”, hän kuittaa.
Uutishuone oli Pylkkäselle tärkeä myös henkilökohtaisesti, sillä ennen sitä hän oli sairastunut burn outiin ja ollut vähällä luovuttaa ja jättää koko alan.
”Olin antanut kaikkeni koko ajan, ja työmäärä oli yksinkertaisesti liian iso yhden ihmisen kantaa. Kun pyysin apua, minulle vastattiin, että seuraavalla kaudella sitten. En ollut kuukausiin työkunnossa, ihme, että olen hengissä, saati enää töissä.”
Ei ihme, että stand upin rentous viehätti jäykkien tv-tuotantojen jälkeen.
Pylkkänen oli ihastunut lajiin jo opiskellessaan Lontoossa 1990-luvun lopulla. Pennittömällä opiskelijalla ei ollut varaa käydä teattereissa, mutta stand up -iltoihin pääsi muutamalla punnalla.
”Stand up on esitystaiteen punkkia. Siinä ei ole sääntöjä, siinä voi tapahtua ihan mitä vaan.”
Meni kuitenkin 12 vuotta, ennen kuin hän uskalsi itse nousta lavalle. Rohkaisua kasvatti kurssi, jonka Pirjo Heikkilä järjesti hauskoille naisille, koska kaipasi heitä lisää miesvaltaiselle alalle.
Kaisa Pylkkänen ei edelleenkään tykkää olla esillä, vaikka tekee noin sata keikkaa vuodessa.”Naisia arvioidaan vieläkin aina ensin ulkonäön kautta. Jäbät saavat vaan kertoa juttuja, mutta me joudumme miettimään millainen kaula-aukko paidassa voi olla, ettei some heti täyty halventavista kommenteista.” Kuva: Juha Salminen / HS
Stand up -koomikon ei tarvitse keksiä vitsejä omasta päästään, sillä ympäröivä maailma tarjoaa niitä hänelle jatkuvasti.
Kun pikkupojat haistattelivat hänelle bussipysäkillä, hän kertoi heille nauhoittavansa kaiken, koska on koomikko ja kerää materiaalia esityksiinsä. Se sai pojat panikoimaan. Tätä Pylkkänen käytti myös juttunsa loppunostossa.
”Tein havainnon, että ilmeisesti jo 10-vuotiaana miehen pahin pelko on, että hänelle nauretaan. Naiset pelkäävät, että heidät raiskataan tai murhataan. Ja miehet, että heille nauretaan tai sormi menee vessapaperista läpi.”
Parissakin jutussaan hän kuvailee penistietäjiä, jotka tulevat arvostelemaan naiskuskia parkkihallissa tai tarjoamaan baarissa apuaan työtä tekevälle koomikolle, koska miesten itsetunnolla siihen pystyy.
”Mitä ikinä se onkin, mitä teen työkseni, niin ne osaavat kännissäkin tehdä kaiken paremmin kuin minä selvin päin”, Pylkkänen vitsailee.
”Kirjoittajan riemua on se, että vastoinkäymiset ovat aina hyvää matskua. Pyrin kääntämään tarinaksi kaiken, mikä on elämässä perseestä. Vaikka se nyt tuntuu pahalta eikä naurata, niin pakko sitä on myöhemmin jostain kulmasta pystyä katsomaan.”
Vahvan naisen mallin Pylkkänen on saanut sukunsa naisilta. Jo Pylkkäsen isotädit opiskelivat viime vuosisadan alkupuolella akateemiset ammatit ja elivät lapsettomina ja itsellisinä. Ripauksen taiteilijuutta perimään toi isoisä Oiva Paloheimo, joka ”sai kirjoitella ja elää taiteilijaelämää Vesilahden pappilan pihamökissä, koska isoäiti painoi kolmea duunia.”
Koomikon äiti kuului pappissukuun ja opiskeli teologiksi. Isä taas oli ammatiltaan psykiatri. Freudilais-kristillisestä taustastaankin Pylkkäsellä on setissään juttu. Siinä hän kuvailee vanhempien täysin päinvastaisten suuntausten suhdetta esimerkiksi seksiin.
”Kun nämä kaksi yhdistää kasvatusmenetelmänä, niin se on vähän kuin lukisi lastenkirjaa, mutta Jorma Uotisen äänellä.”
Työkeskeistä elämää viettävä Pylkkänen sanoo olevansa onnellinen, kun saa kirjoittaa, eli tehdä juuri sitä, mistä on aina haaveillut.
Yksi työhön liittymätön intohimo Pylkkäsellä kuitenkin on.
”Rakastan Euroviisuja ja olen aivan fiiliksissä Käärijästä. Olen luukuttanut sitä kappaletta aamusta iltaan joka päivä. Miten hämmentävä ja tykki tarina se onkaan miehestä, jonka kovan ulkokuoren alta paljastuu loppua kohti pehmeä tyyppi. Käärijä saa kääriä meille viisut Tampereelle.”
Kevääksi hän suunnittelee yhdistettyä työ- ja viisumatkaa Britteihin. Liverpoolissa järjestettävistä Euroviisuista pääsisi kätevästi jatkamaan Brightoniin, missä Pylkkänen esiintyy komediafestareilla.
”Rakastan Euroviisujen tunnelmaa. Se on kilpailu, jossa kaikki ovat kaikkien puolella ja josta puuttuu kokonaan veren maku suussa -vihollisasetelma. Siellä ollaan ainoastaan onnen ja rakkauden asialla.”
Vähän niin kuin stand up-klubilla parhaimmillaan.
Kaisa Pylkkänen: Räjähdysvaara (Tammi) on juuri ilmestynyt.
Kaisa Pylkkäsen soolokeikka Myyrmäen Lobbyssa 1.2.
