Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Kirjeenvaihtajalta: Viikon aikana jo kolme on ammuttu kuoliaaksi Södertäljessä – nyt ruotsidemokraatitkin myöntävät, että muutos vie vuosia

Jengiväkivalta on yltynyt Ruotsin Södertäljessä ja ampumiset jatkuvat poliisin vahvistuksista huolimatta. Surmansa saaneista kaksi on 19-vuotiaita ja osa epäillyistä alaikäisiä.

Muutokset eivät tapahdu Ruotsissa hetkessä, sanoo lakiasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi kaavailtu ruotsidemokraattien Richard Jomshof.
Muutokset eivät tapahdu Ruotsissa hetkessä, sanoo lakiasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi kaavailtu ruotsidemokraattien Richard Jomshof.

TUKHOLMA Södertälje on 60 000 asukkaan kaupunki 35 kilometriä Tukholmasta lounaaseen. Kaupungissa on valmistettu toista sataa vuotta Scanian autoja ja Astran lääkkeitä. Nyt Södertälje on päivittäin uutisissa jengiampumisten takia.

Numeroiksi muutettuina ampumiset ovat hurjaa luettavaa. Kahdessa viikossa Södertäljessä on ollut yhteensä viisi ampumavälikohtausta, viimeisen viikon aikana kolme. Tänä vuonna Södertäljen jengien yhteenotoissa on kuollut viisi, viimeisen viikon aikana kolme.

Tällä viikolla kuolleista kaksi on ollut 19-vuotiaita. Osa epäillyistä on alaikäisiä.

Ampumiset ovat tapahtuneet yleisillä paikoilla, kuten reilu viikko sitten leikkipaikan lähistöllä ja eilen torstaina asuintalon sisäpihalla. Ainakin osassa on käytetty automaattiaseita. Poliisi epäilee, että eiliset ampujat pakenivat paikalta mopolla.

Eilisessa yhteenotossa surmansa saaneen lisäksi 16-vuotias loukkantui vakavasti.

Surmatyöt eivät loppuneet, vaikka poliisi vahvisti viikolla läsnäoloaan. Nyt kostojen pelätään jatkuvan.

Poliisin mukaan kyse on jengien välisistä yhteenotoista tai jengien sisäisistä valtataisteluista. Asiantuntijat huomauttivat syyskuun vaalien alla, että jengijohtajien vangitseminen ei välttämättä lopeta väkivallantekoja, sillä silloin vapautuneesta jengin johtajan paikasta saatetaan taistella raivokkaastikin.

Viime vuonna Ruotsissa ampumavälikohtauksissa kuolleita oli 47, tänä vuonna syyskuun loppuun mennessä jo 48. Södertäljen tuoreimpien tapausten jälkeen luku on nyt 50.

Jengiväkivalta suuri vaaliteema

Jengiväkivalta nousi syyskuun valtiopäivävaalien ykkösteemaksi. Lähes kaikki puolueet lupasivat kovempia rangaistuksia sekä lisäresursseja ja -oikeuksia poliisille.

Ruotsidemokraatit olivat vaalien selkeä voittaja ja puolue on nyt valtiopäivien toiseksi suurin. Ruotsidemokraatit esittivät vaaliohjelmassaan tiukkoja rangaistuksia jengiväkivaltaan osallistuville.

Puolue olisi valmis karkottamaan koko perheen Ruotsista, mikäli joku sen jäsenistä syyllistyy jengiväkivaltaan. Esitys vaatisi muutoksen Ruotsin perustuslakiin. Lisäksi puolue olisi valmis perumaan Ruotsin kansalaisuuden jengiväkivaltaan osallistuvilta.

Södertäljen ampumiset osuvat viikkoihin, jolloin Ruotsissa käydään myös hallitusneuvotteluja. Niiden ensimmäisenä tuloksena oikeistoryhmittymän puolueet jakoivat valtiopäivien valiokuntien puheenjohtajuudet. Ruotsidemokraatit johtavat jatkossa muiden muassa ulkoasiainvaliokuntaa ja lakivaliokuntaa.

Lakivaliokunnan puheenjohtajaksi on nousemassa ruotsidemokraattien puoluesihteeri Richard Jomshof, aiemmalta sukunimeltään Lohikoski. Jomshofin isä muutti Suomesta Ruotsiin 1960-luvulla.

Ruotsin radion Ekot-uutistoimitukselle (siirryt toiseen palveluun) antamassaan haastattelussa tuore lakivaliokunnan puheenjohtaja myöntää, että jengiväkivallasta eroonpääsy vie vuosia, mikä on varmasti pettymys monelle.

– Varmasti sekä puolueen jäsenet, kansalaiset, kannattajat että valitsijat odottavat nopeaa muutosta, mutta teemme mitä voimme. Linjan tai Ruotsin korjaaminen on vaikeaa, mutta jostain on aloitettava.

– Muutokset eivät kuitenkaan tapahdu vuodessa tai kahdessa vaan vaativat aikaa, Jomshof totesi heti puheenjohtajana aloitettuaan.

Vaalitaistelun aikaan ruotsidemokraatit eivät tuoneet esiin muutosten vaatimaa aikaa toisin kuin esimerkiksi maltillinen kokoomus, jonka mukaan tarvittava aika voi olla useita vaalikausia.

Lue myös:

Hiljaisesta sillasta tuli Ruotsin maahanmuuttokeskustelun kiistakapula – "Varakkailla alueilla pelätään, että talojen tai asuntojen hinnat romahtavat"

Ruotsidemokraattien Jimmie Åkessonin mukaan Ruotsi ei ole voinut hyvin pitkään aikaan – "Magdalena Andersson ei rakasta Ruotsia"

Analyysi: Ruotsissa jengiväkivalta on lähtenyt käsistä – silti hallituspuolue sosiaalidemokraatit porskuttaa ylivoimaisessa johdossa kohti vaaleja