Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Koira juoksi hirven perässä lammen jäälle, kauris putosi järveen – toimi näin, tai saatat saada sorkasta päähän

Jäillä liukastelevat ja niihin pudonneet eläimet ovat työllistäneet pelastuslaitosta viime päivinä. Ihmisen ei pidä lähteä jäille edes oman lemmikkinsä perään, ettei joudu itse avun tarvitsijaksi.

Villieläimet säntäävät yleensä kauas ihmisten luota saman tien, kun pääsevät rantaan. Joskus ne ovat kuitenkin liian kylmettyneitä, joten poliisi päättää, että ne pitää lopettaa. Kuva: Alamy / All Over Press

Metsästyskoira juoksi hirven perässä lammen jäälle lauantaina Kangasniemellä.

Metsästäjät saivat koiran houkuteltua takaisin rantaan, mutta hirvi ei selvinnyt omin avuin pois jäältä. Avuksi hälytettiin pelastuslaitos.

Jäillä liukastelevat ja niihin pudonneet eläimet ovat työllistäneet pelastuslaitosta Etelä-Savossa viime päivinä.

Palomestari Joni Himberg huomauttaa, ettei ihmisten kannata lähteä jäille edes oman lemmikkinsä saati villieläimen avuksi. Muuten saattaa joutua helposti itse avun tarvitsijaksi.

Sen sijaan voi soittaa vaikka hätänumeroon, jos vaikuttaa siltä, ettei eläin pääse rantaan omin voimin.

– Villieläin käyttäytyy näissä tilanteissa arvaamattomasti. Se on eläimelle hätätilanne, ja eläin kokee ihmisen uhkana, Himberg sanoo.

Villieläimen auttamainen voi olla vaarallista

Pelastuslaitoksen pintapelastaja kiinnitti hirveen köyden Kangasniemellä. Sen jälkeen pelastajat hinasivat eläimen rantaan ja se jatkoi matkaansa omin voimin.

Niin toimitaan yleensäkin vastaavissa tilanteissa. Köyden kiinnityksen jälkeen pelastajat ottavat etäisyyttä eläimeen.

– Jos eläimellä ei ole minkäänlaista pitoa, se vain ihmettelee lähelle tulevaa ihmistä, Himberg kuvaa.

Pelastuslaitoksen pelastajat ovat opetelleet hyväksi havaittuja eläintenpelastustekniikoita, joiden avulla ihmisten turvallisuus säilyy.

Silti etenkin jäihin pudonneen eläimen auttaminen saattaa olla vaarallista pelastajalle. Liian lähelle uskaltautuva auttaja voi saada helposti vaikka sorkasta päähän.

Tärkeintä onkin Himbergin mukaan säilyttää riittävä etäisyys villieläimeen.

Pelastajat tekevät jäihin uponneelle eläimelle yleensä väylää rannalta päin rikkomalla tai sahaamalla jäätä. Lopulta eläin pääsee itse uimaan rantaan.

Näin he toimivat esimerkiksi sunnuntaina iltayöstä Mikkelin Orijärvellä, jossa kauris oli tippunut jäihin. Eläin jatkoi avustusoperaation jälkeen matkaansa omin voimin.

Poliisi voi päättää, että eläin pitää lopettaa

Yleensä villieläimet ampaisevat pois ihmisen luota heti, kun ne pääsevät rantaan.

Toisinaan pelastajat lämmittelevät eläimiä vilteillä tai huovilla.

– Näissä tapauksissa eläimen toipuminen täysin kuntoon on valitettavasti aika heikkoa, Himberg sanoo.

Välillä eläimet ovat liian kylmettyneitä. Silloin poliisi saattaa päättää, että ne pitää lopettaa.

Niin kävi lauantaina Savonlinnassa. Pelastuslaitos auttoi jäihin päätyneen hirven rantaan, mutta se lopetettiin poliisin päätöksellä.