Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Kolikkoa pienempi äärimmäisen tappava esine kateissa Australiassa – Voi olla missä tahansa 1 400 kilometrin matkalla

Länsi-Australiassa viranomaiset etsivät kateissa olevaa vaarallista radioaktiivista kapselia, jonka epäillään pudonneen rekan kyydistä. Asiasta uutisoi New York Times.

Ongelmana on, että kapseli on pienempi kuin pennin kolikko. Etsimisalue on sen sijaan isompi kuin Kalifornian rannikko, sillä rekka matkasi läpi aavikon halkovan moottoritien.

Hopeanvärinen kapseli on alun perin lähtöisin kaivosjätti Rio Tinton louhokselta, jossa sitä käytettiin kaivossensorissa. Sensori oli lastattu rekkaan, joka oli kulkenut Newmanin kaupungista Perthiin noin 1 400 kilometrin matkan.

Viranomaisten mukaan kapseli sisältää cesium-137:ää, jota on levinnyt ympäristöön muun muassa Tšernobylin ja Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuksissa. Aine on tappavaa, sillä tunnin mittainen altistuminen vastaa kymmenkertaisesti röntgensädettä. Pitkään jatkunut altistuminen voi aiheuttaa palovammoja, akuuttia säteilysairautta ja syöpää.

Kapselin puuttumisesta oli ilmoitettu vasta kaksi viikkoa rekan saapumisesta. Perjantaina viranomaiset järjestivät hätätiedotustilaisuuden, jossa varoitettiin ihmisiä kadonneesta kapselista. Etsintöjen arvellaan kestävän viikkoja. Kapselista ohjeistetaan olemaan vähintään viiden metrin päässä, jos sellaisen sattuu löytämään.

Reikä laatikossa

Vaarallisen aineen joutuminen karkuteille oli mitä todennäköisemmin huonojen sattumusten sarja. Sensoria, jossa kapseli oli ollut, säilytettiin puisessa laatikossa. Se oli pultein kiinni kuormalavalla.

Rekan värähtely tiellä aiheutti pultin irtoamisen, joka jätti reiän laatikkoon. Kapseli oli pudonnut sensorin sisältä ja laatikosta rekan lavalle ja siitä tielle. Asiaan ei oltu kiinnitetty jälkeenpäin sen suuremmin huomiota, sillä määränpäässä laatikko oli ollut täysin tiivis.

Vasta viikkoa myöhemmin laatikko oli avattu tarkastusta varten, jolloin kapselin puuttuminen oli huomattu. Sensori oli ollut laatikossa täysin hajonneena, mikä sai viranomaiset ymmältään, sillä sillä sensori oli suunniteltu kestämään kovia olosuhteita.

Poliisi epäilee tapausta vahingoksi ja jatkaa tutkimuksia kuljetuksen yksityiskohdista. Mitään viitteitä kuljetuslaatikon peukaloimisesta ei ole tullut ilmi.