Kiinnostus karjalan kieltä kohtaan on kasvanut, mutta uhanalaisen kielen säilyminen ei ole vielä taattua. Yksi syy siihen on se, että tällä hetkellä kielen oppiminen vaatii paljon vaivannäköä.
Pagizetgo karjalakse?
Vaikka moni suomalainen ymmärtää kysymyksen, vain harva voi vastata siihen myöntävästi. Karjalan kieltä puhuu Suomessa noin 11 000 ihmistä, ja määrä on ollut pitkään laskusuunnassa.
Karjalankielisten keski-ikä on korkea ja vain harvassa perheessä kieli on siirtynyt seuraavalle sukupolvelle. Kun kieltä ei opi kotona tai edes koulussa, vaatii karjalan oppiminen paitsi kiinnostusta myös vahvaa paneutumista.
Vain pieni osa karjalaiset juuret omaavista on valmis näkemään kielitaidon eteen paljon vaivaa.
Tapasimme kolme nuorta, jotka ovat ottaneet karjalaisuuden omakseen.
Elena Rapa, 22: ”Karjalaisuus on osa minua”
Elena Ravalle isoisän evakkotausta ei ollut salaisuus, mutta ei siitä perheessä paljoa puhuttu. Rapa kertoo ymmärtäneensä vasta vuosia myöhemmin, että jotkut perheessä käytössä olevat sanat ovat itse asiassa karjalaa.
Jollain tapaa kieli kiehtoi, sillä Rapa päätti ottaa karjalan sivuaineeksi aloittaessaan opiskelun Itä-Suomen yliopistossa. Opintojen myötä hän on päässyt osaksi karjalaista yhteisöä.
– Pohdin paljon, kuka minä olen ja mistä minä tulen. Nyt kun olen oppinut kieltä ja saanut tietää lisää sukuni historiasta, olen tajunnut, että karjalaisuus on osa minua.
Vaikka Rapa on vasta löytämässä karjalaisen identiteetin, on hän ehtinyt kohdata jo ennakkoluuloja. Osa kavereista on kyseenalaistanut Ravan päätöksen opiskella karjalaa ja naureskellut sille.
– On kysytty, miksi haluan opiskella suomen kielen murretta ja mitä sillä teen.
Kommentit ovat tuntuneet pahalta. Samalla Rapa kertoo ajattelevansa, että tietämättömyys on merkki siitä, että karjalaisten syrjinnän ja suomalaistamisen seuraukset näkyvät edelleen yhteiskunnassa.
– Tuntuu uskomattomalta, että kaikki eivät Suomessa oikeasti tiedä, että karjalan kieli on ihan oma kieli.
Joona Sutinen, 29: ”Minulla on aina ollut kaipuu Karjalaan”
Kaikki 15-vuotiaat nuoret tuskin lähtisivät äitinsä kanssa kansalaisopiston karjalan kielen kurssille, mutta Joona Sutiselle se oli mahdollisuus löytää vastaus mieltä kaihertaneeseen kysymykseen.
– Sitä on vaikea selittää, mutta minulla on aina ollut sellainen kaiho ja kaipuu Karjalaan, vaikka en ole siellä itse koskaan käynyt.
Sittemmin tunteelle on löytynyt tieteellinen selitys. Sutisen isoisä oli Karjalan evakko ja pari vuotta sitten julkaistun tutkimuksen mukaan (siirryt toiseen palveluun) evakkojen kokema juurettomuus on siirtynyt usein jälkipolville.
Sutinen kertoo viettäneensä paljon aikaa internetin sukututkimussivustoilla.
– Olen onnistunut jäljittämään ukin puolen sukua Karjalasta aina 1700-luvulle.
Tärkeimmäksi isoisänsä perinnöksi Sutinen nostaa ortodoksisen uskon. Kaikki Karjalan evakot eivät olleet ortodokseja, mutta sodan aikana Sutisen kotipaikkakunnalle Lapinlahdelle heitä asutettiin useampi perhe. Karjalainen yhteisö on säilynyt näihin päiviin asti.
– Ortodoksisuus on ollut minulle tärkeää lapsesta asti eli kaikki kirkkojuhlat joulunvietosta pääsiäiseen ja virpomiseen. Pyhäinpäivä on meille Karjalan valistajien juhla.
Sen sijaan karjalan kieltä Sutinen ei isoisältään perinyt, vaan hän on oppinut kielen opiskelemalla. Kansalaisopiston jälkeen kieliopinnot ovat jatkuneet Itä-Suomen yliopistossa. Nyt kurssit alkavat tosin olla käyty ja haasteena on kielitaidon ylläpitäminen.
Sutinen on onnistunut ujuttamaan yksittäisiä sanoja perheen kielenkäyttöön, mutta muuten tilaisuudet puhua karjalaa ovat harvassa.
– Kotipaikkakunnalla tapaa kirkkojuhlissa karjalaisia, sitten puhutaan karjalaksi.
Milla Tynnyrinen, 25: ”Karjalan oppimista ei ole tehty helpoksi”
Karjalan kielen opiskelu oli käynyt Milla Tynnyrisen mielessä jo teininä. Kotipaikkakunnalla Iisalmessa kurssitarjontaa ei kuitenkaan ollut, joten ajatus hautautui. Sitten Tynnyrinen törmäsi netissä muihin karjalaistaustaisiin nuoriin ja sai tietää, että karjalan kieltä voi opiskella Itä-Suomen yliopistossa.
– Vaikka kotona ei puhuttu karjalaa yksittäisiä sanoja lukuun ottamatta, minulla oli jonkinlaista passiivista kielitaitoa, sillä opin karjalan nopeasti. Toki pidän muutenkin kielistä.
Tällä hetkellä Tynnyrinen on siitä onnellisessa asemassa, että saa puhua karjalaa joka päivä. Hän työskentelee Itä-Suomen yliopistolla karjalan kielen elvytyshankkeen koordinaattorina. Lisäksi Tynnyrinen on mukana Karjalazet Nuoret Suomes -yhdistyksen toiminnassa.
Vaikka Tynnyrinen itse oppi karjalan kielen nopeasti, hän kokee, että kielen säilymisen kannalta ei ole hyvä, että ihmisten on nähtävä paljon vaivaa kielitaidon eteen.
– Jos haluaa ottaa karjalan omaksi kieleksi, niin se vaatii järjetöntä sitoutumista. Kielen oppimista ei ole tehty helpoksi, vaan pitää olla valmis tekemään todella paljon töitä.
Tynnyrinen toivoo, että Suomen valtio kantaisi vahvemmin vastuuta kielen säilyttämisessä. Ensimmäinen askel olisi karjalan kielen kirjaaminen perustuslakiin. Tällä hetkellä laissa on mainittu (siirryt toiseen palveluun) saamen kielet, romanikieli ja viittomakieli.
Symboliselta tuntuvalla kirjauksella olisi käytännön merkitystä. Se mahdollistaisi pitkäjänteisen karjalan kielen elvyttämisen ja ennen kaikkea turvaisi rahoituksen.
Tynnyrisen mukaan tarvetta on paitsi kielen opetukselle myös karjalankieliselle kirjallisuudelle.
– Lapsille on olemassa joku kymmenen karjalankielistä satukirjaa. Ne ovat äkkiä luettu.
Mitä ajatuksia uutinen herätti? Aiheesta voi keskustella 28.11. kello 23 saakka.
Enemmän aiheesta:
Karjalaisuus kiehtoo nuoria, joiden juuret ovat idässä – helsinkiläinen Joona Vakkila, 22: ”Yritän tuoda karjalaisuuden takaisin sukuuni”
Karjalan kielen asema on Suomessa heikko – professori: ”Perustuslaki antaisi kielelle olemassaolon oikeutuksen”
Itä-Suomen yliopisto hakee jatkoa karjalan kielen elvyttämiselle
