Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Kolme simpanssin poikasta siepattiin Kongossa – sieppaajat vaativat lunnaita

Kongossa sijaitseva eläinsuojelualue on joutunut kiristyksen kohteeksi. Sieppaajat veivät alueelta kolme simpanssia ja vaativat poikasista nyt lunnaita.

– Tämä on ensimmäinen kerta maailmassa, kun apinoiden vauvoja siepataan lunnaita varten, eläinsuojelualueen perustaja Franck Chantereau kertoi yhdysvaltalaismedia CNN:lle perjantaina.

Hänen perustamansa suojelualue, Young Animals Confiscated in Katanga, sijaitsee Lubumbashissa lähellä Kongon demokraattisen tasavallan ja Sambian välistä rajaa. Suojelualue sijaitsee Kongosta Etelä-Afrikkaan johtavan pääreitin varrella, jonka kautta apinoita salakuljetetaan muualle maailmaan.

Kidnappaajat murtautuivat alueelle 9. syyskuuta ja veivät kolme viidestä tänä vuonna pelastetusta ​​simpanssin poikasesta. Chantereau löysi myöhemmin kaksi muuta simpanssia piiloutuneena keittiöstä.

Tunti sieppauksen jälkeen Chantereaun vaimo sai sieppaajilta kolme viestiä sekä videon viedyistä simpansseista.

– He kertoivat meille, että aikoivat siepata lapseni, koska heidän piti tulla tänne lomalle. Mutta koska he eivät tulleet, kidnappaajat ottivatkin nämä kolme vauvaa panttivangiksi ja vaativat meiltä suuren määrän lunnaita, Chantereau sanoi.

Kidnappaajat väittivät huumanneensa simpanssit ja uhkasivat satuttaa niitä, mikäli Chantereau ei maksaisi lunnaita.

– On selvää, että meidän on mahdotonta maksaa lunnaita, Chantereau sanoi.

– Meillä ei yksinkertaisesti ole rahaa. On myös ymmärrettävä, että jos edetään sieppaajien mukaan, he voisivat tehdä sen uudelleen kahden kuukauden kuluttua. Meillä ei myöskään ole takeita siitä, että he palauttavat poikaset meille.

Franck Chantereau oli myös huolissaan siitä, että sieppaajien tahtoon taipuminen avaisi tien uusille sieppauksille.

– Eri puolilla manteretta on 23 suojelualuetta. Jos maksamme lunnaat, se voi luoda ennakkotapauksen ja antaa ideoita muille, joten meidän on oltava erittäin valppaita, hän sanoi.

– Kaikki nämä eläimet ovat yhä harvinaisempia metsässä. Suojelualueilla meillä on terveitä eläimiä. On selvää, että näiden ihmisten on paljon helpompi hyökätä kimppuumme.

Nyt on kulunut melkein kaksi viikkoa siitä, kun Chantereau sai sieppaajilta todisteita, että simpanssit ovat elossa.

Varakkaiden eksoottisia lemmikkejä

Kongon demokraattisen tasavallan ympäristöministerin medianeuvonantaja Michel Koyakpa sanoi sieppauksen olevan epäinhimillinen ja luonnoton.

Koyakpa lisäsi, että kidnappaus on "ensimmäinen laatuaan Kongon demokraattisen tasavallan historiassa".

Kyseessä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta, kun Franck Chantereaun perustama suojelualue joutuu rikoksen kohteeksi. Kuukausia sen perustamisen jälkeen vuonna 2006 joukko ihmisiä murtautui suojelualueen rakennukseen yön aikana ja sytytti tuleen simpanssinpoikasten nukkumapaikan ja tappoi kaksi viidestä simpanssin poikasesta.

Simpanssien kidnappaus ei kuitenkaan horjuta Cantereaun päättäväisyyttä pelastaa simpanssipoikasia salakuljettajien kynsistä jatkossa.

– Poikasten kiinni saamiseksi salakuljettajien on tapettava koko perhe viidakossa, yleensä 8–10 yksittäistä apinaa. Monet poikasista kuolevat ennen kuin pääsevät lopulliseen määränpäähänsä, Chantereau sanoi.

Monet salakuljetettujen poikasten ostajista ovat Chantereaun mukaan varakkaita ihmisiä, jotka haluavat pitää eksoottisia eläimiä kodeissaan.

– He eivät ymmärrä tekojensa seurauksia, koska ennen kuin yksi pieni vauva saapuu heidän käsiinsä, ainakin 10 on jouduttu tappamaan, hän sanoi.

Viranomaiset tutkivat kidnappausta ja yrittävät tunnistaa sieppaajat. Viranomaiset toivovat löytävänsä heidät lähipäivinä tai -viikkoina.

Lähde: CNN