Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Kolmevuotias lapsi karkasi päiväkodista – löytyi vaarallisesta paikasta tien poskesta

Pyhärannassa sattui perjantaina erikoinen ja vaarallinen tapaus, kun kolmevuotias lapsi karkasi omin päin päiväkodista.

Lapsen äiti, pyhärantalainen Tiia Niemi kertoo, että lapsi ehti kävellä noin kilometrin, ennen kuin perheen naapuri sattui näkemään tämän. Naapuri otti lapsen kyytiin ja soitti Niemelle tilanteesta.

Niemi kertoo, että lapsi oli kävellyt pääasiassa pyörätietä pitkin, mutta loppumatkasta myös vaarallisen kapealla pientareella.

– Sillä pätkällä ajetaan isoilla nopeuksilla. Tosi vaarallinen kohta, Niemi kuvailee

Jälkikäteen lapsi oli ilmoittanut äidilleen lähteneensä päiväkodista, sillä hänelle oli tullut koti-ikävä.

– Juteltiin sitten, että on parempi puhua koti-ikävästä aikuiselle kuin vain ottaa ja lähteä, Niemi kertoo.

Portti petti

Lapsi oli päässyt karkaamaan Niemen mukaan helposti, heiveröisen puuportin kautta.

Iltapäivällä Niemi huomasi ilokseen, että kyseinen portti oli jo ehditty korjata. Hän pitääkin pienen paikkakunnan etuna sitä, että asioista kannetaan yhteistä vastuuta, etenkin kun kyse on lapsista.

– Kylän lapset ovat ikään kuin kaikkien lapsia, Niemi miettii.

Pienen paikan etuna voidaan pitää myös sitä, että lapsen löysi tuttu ihminen. Niemi kertoo, että hänen ja naapurinsa lapset ovat keskenään hyviä kavereita, ja lapsi olikin heti tunnistanut tienvarteen pysähtyneen aikuisen.

– Kävi tuuri, että turvallinen aikuinen sattui paikalle.

Kunta reagoi

Niemi kiittelee tapaa, jolla kunnan työntekijät ovat tapaukseen reagoineet. Hän toteaa, että aikaisempina vuosina varhaiskasvatuksen järjestämisessä on ollut Pyhärannassakin haasteita, mutta nyt nopea toiminta teki vaikutuksen.

Pyhärannan vs. kunnanjohtaja Merja Koski kertoo, että kyseisen, Tuiskurannan päiväkodin aita sekä portti on kunnostettu välittömästi. Tarkempia keskusteluja muiden päiväkotien turvallisuudesta aletaan käydä heti ensi viikolla.

– Kaikki päiväkodit käydään läpi. Täytyy painottaa lasten turvallisuutta ja sitä, että henkilökuntaa on riittävästi paikalla, Koski sanoo.

– Tätäkään tapausta ei olisi saanut päästää tapahtumaan.

Tapauksesta kertoi aiemmin Ilta-Sanomat.