Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Kolumbia | Kolumbian uusi vasemmisto­presidentti julisti Nixonin huume­sodan epä­onnistuneeksi

Presidentti Gustavo Petro kehotti puheessaan Yhdysvaltoja ja muita kehittyneitä maita muuttamaan huumepolitiikkaansa. Hänen mukaansa nykyinen linja on ruokkinut väkivaltaisia konflikteja Kolumbiassa.

Kolumbian ensimmäinen vasemmistolainen presidentti Gustavo Petro virkaanastujaisissaan Kolumbian pääkaupungissa Bogotassa sunnuntaina. Kuva:  Chepa Beltran / Zuma

Kolumbian ensimmäinen vasemmistolainen presidentti Gustavo Petro julisti virkaanastujais­puheessaan huumeiden vastaisen sodan epäonnistuneeksi.

Asiasta uutisoivat Britannian yleisradioyhtiö BBC, sanomalehti The Guardian sekä uutistoimisto Reuters.

Petro sanoi sunnuntaina kannattajajoukolleen Kolumbian pääkaupungissa Bogotassa, että on aika tehdä uusi maailmanlaajuinen yleissopimus, jossa myönnetään, että huumeiden vastainen sota on epäonnistunut.

"Sen seurauksena on 40 vuoden aikana kuollut miljoona latinalais­amerikkalaista. Ja 70 000 pohjois­amerikkalaista kuolee vuosittain yliannostukseen", Petro sanoi puheessaan.

Lisäksi Petro kehotti Yhdysvaltoja ja muita kehittyneitä maita muuttamaan huumausaine­politiikkaansa, joka on keskittynyt esimerkiksi kokaiinin kaltaisten aineiden kieltämiseen. Petron mukaan politiikan nykyinen linja on ruokkinut väkivaltaisia konflikteja Kolumbiassa ja muissa Latinalaisen Amerikan maissa.

Lue lisää: Kolumbiaan valittiin ensimmäinen vasemmistolainen presidentti – entinen vasemmistosissi Gustavo Petro saa käsiinsä köyhyyden runteleman maan

"Huumeiden väärinkäyttö on Yhdysvaltojen julkinen vihollinen numero yksi", Richard Nixon julisti vuonna 1971. Kuva:  UPI

Yli 50 vuotta sitten Yhdys­valtain silloinen presidentti Richard Nixon käynnisti maailman­laajuisen huume­vastaisen strategian, jossa korostettiin huumaus­aineiden kriminalisointia ja poliisi­voimien käyttöä.

Lopulta Nixonin strategiaa alettiin kutsua huumeiden vastaiseksi sodaksi.

Kolumbian uuden presidentin mukaan huumeiden vastainen sota on vain vahvistanut järjestäytyneen rikollisuuden valtaa ja heikentänyt Latinalaisen Amerikan valtioita vuosikymmenien ajan.

Kolumbiassa, joka arvioiden mukaan tuottaa yli puolet maailman kokaiinista, rikollisryhmät ja paikalliset lainvalvojat ovat vahvasti mukana huumeiden tuotannossa ja kuljetuksessa eri puolille maailmaa.

Gustavo Petron edeltäjä Ivan Duque teki huumeiden vastaisesta sodasta hallituksensa tärkeimmän tavoitteen ja hankki Yhdysvalloilta merkittävän tuen kokaiinin tuotannon tukahduttamiseksi Kolumbian maaseudulla.

Petro on sanonut haluavansa työskennellä Yhdysvaltojen kanssa ”tasavertaisina kumppaneina” luodakseen infrastruktuuria Kolumbian maaseudulle, missä monet maanviljelijät sanovat kokapensaan lehtiä ainoaksi kannattavaksi viljelykasviksi.

Yli 100 000 Petron kannattajaa kokoontui Bogotan pääaukiolle sunnuntaina seuraamaan, kun entinen marxilais­kapinallinen teki historiaa vannomalla virkavalansa Kolumbian ensimmäisenä vasemmisto­johtajana.

Petron presidenttiys merkitsee suurta poliittista suunnanmuutosta maassa, jota on vuosikymmeniä johtaneet maltilliset ja konservatiiviset poliitikot.

"En halua kahta maata, aivan kuten en halua kahta yhteiskuntaa, vaan vahvan, oikeudenmukaisen ja yhtenäisen Kolumbian", Petro sanoi virkavalansa jälkeen.

Petron varapresidentiksi valittiin Francia Márquez, joka on Kolumbian historian ensimmäinen musta nainen varapresidenttinä.

Kolumbian varapresidentiksi valittu Francia Márquez. Kuva:  Luiza Gonzalez / Reuters

Petro lupasi kolumbialaisille vaaliohjelmassaan eriarvoisuutta vähentävää politiikkaa, ilmaista yliopistokoulutusta ja eläkeuudistuksia.

Hän lupasi myös panna täysimääräisesti täytäntöön vuonna 2016 tehdyn rauhansopimuksen, jolla lopetettiin 50 vuotta kestänyt konflikti kommunistisen Farc-sissiryhmän kanssa. Lisäksi Petro lupasi pyrkiä neuvotteluihin edelleen toimivien ELN-kapinallisten kanssa.