Maataloustuet kannustavat liha- ja maitotuotantoon sekä vaikuttavat siihen, mitä on tarjolla päiväkodissa.
Piia Elonen HS
Tänä syksynä on puhuttu paljon ruuasta ja erityisesti siitä, mitä lautasille päätyy ja miksi. Hallitusohjelmassa luvattua ilmastoruokaohjelmaa on odotettu ja sen kohtaamista vaikeuksista uutisoitu.
Monen reaktio ilmastoruokaohjelman viivästymiseen – kansanedustajia myöten – oli ilmoittaa, että jokainen saa itse päättää, mitä syö.
Se on ihan hyvä periaate. Mutta työkseen lakeja säätävän ja veroeuroista päättävän ihmisen pitäisi tietää, ettemme ole tällaisessa tilanteessa.
Otetaan yksinkertainen esimerkki.
Oma sekasyöjäesikoiseni juo mieluiten kauramaitoa. Tai joisi. Päiväkodin alkutaipaleella hänellä kävi tuuri. Helsingissä oli käytössä asukkaiden toivoma kaurajuomakokeilu, ja lapset saivat juoda päiväkodissa mitä tahtoivat.
Kokeilun jälkeen kaurajuomaa ei enää ollut varaa tarjota. Lehmänmaito on kunnalle halvempi vaihtoehto muun muassa EU:n koulumaitotuen vuoksi. Koulumaitotuki tarkoittaa, että koulut ja päiväkodit saavat tukea maidon, piimän, jogurtin, viilin, rahkan ja juuston ostamiseen lapsille.
Lapseni alkoi juoda päiväkodissa lehmänmaitoa, ja joskus piimää. Ja koska hän tottui päiväkodissa lehmänmaitoon, hän alkoi pyytää sitä yhä useammin myös kotona.
Kauramaitoa suosineesta lapsestani tuli yhä enenevässä määrin lehmänmaidon juoja.
Nyt kysymys kuuluu, saiko lapseni päättää itse, mitä hän syö ja juo. Vai vaikuttivatko asiaan mahdollisesti EU:n maatalouspolitiikka, Suomen kansalliset linjaukset ja Helsingin kaupungin budjetointi? Lapsen omista vanhemmista nyt puhumattakaan.
Koulumaitotuki on hyvä esimerkki siitä, että kaikkia maataloustuotteita ei tueta samalla tavalla. Tuotantovaiheen tuet ovat vielä suurempia kuin koulumaitotuki.
Maataloustukien osuus maatalouden kokonaistuotosta on Suomessa noin kolmannes. Tuen osuus kuitenkin vaihtelee sen mukaan, mitä maatila tuottaa. Siksi tuet vaikuttavat myös niihin valintoihin, joita viljelijä tekee tuotannossa ja maankäytössä.
Suomi esimerkiksi maksaa pohjoista kansallista tukea maitolitrojen ja nautaeläinten lukumäärän mukaan noin Jyväskylästä pohjoiseen.
Myös pohjoisen luonnon ankaruuden takia maksettavaa luonnonhaittakorvausta saa korotettuna, jos kyseessä on kotieläintila.
”
Lehmänmaito on kunnalle halvempi vaihtoehto.
Luonnonvarakeskus Luke on tutkimuksessaan päätynyt siihen johtopäätökseen, että maitolitralle tai nautaeläimelle maksettava tuki on taloudellinen kannustin jatkaa ja laajentaa maidon- ja naudanlihantuotantoa, mikä puolestaan lisää kasvihuonekaasupäästöjä. Lisäksi luonnonhaittakorvauksen kotieläinkorotus tarjoaa kannustimen kotieläintuotantoon, vaikkakin kannustin on hyvin heikko.
Entisestään ilmastopäästöjä on lisännyt se, että eläintukia on porrastettu pohjoiseen päin, ja siellä on paljon turvepeltoja. Turvepeltojen ilmastopäästöt ovat isompia kuin kivennäispeltojen.
Kuluttajille maito ja liha tulevat tukien vuoksi halvemmiksi. Syötäisiinkö maito- ja lihatuotteita yhtä paljon, jos niissä näkyisi paremmin tuotannon kalleus tai jos edes osa ympäristöhaitoista olisi hinnoiteltu tuotteisiin? Voidaanko tuetuista tuotteista sanoa, että ihmiset itse valitsevat niitä vapaasti?
Ruokalautasella näkyy, millaista ruuantuotantoa poliitikot ovat valinneet ja päättäneet tukea. Tuet ovat osin vaikuttaneet siihen, minkälainen tuotantorakenne Suomeen on syntynyt. Valintoja ohjaa se, mikä on kallista ja mikä halpaa.
Koulumaitotuki on tästä hyvä esimerkki. Vain eläinperäisten tuotteiden hankkimiseen osoitettu tuki vaikuttaa siihen, ettei kasviperäisiä vaihtoehtoja ole linjastolla edes esillä.
Kukaan ei ole laatimassa liharuuan kieltolakia. Mutta on poliittinen päätös ja yhteiskunnallisen keskustelun paikka miettiä, minkälaista ruokailua julkisin varoin tuetaan. Myös terveysnäkökulmasta.
Alussa mainitun kansanedustajan oma puolue kokoomus on jo pidempään ajanut sokeriveroa. Yhtä lailla tämä on samaa pahamaineista ihmisten syömisiin puuttumista, jota ilmastoruokaohjelmakin harrastaisi.
Miksi terveyttä saa ajaa sokerituotteiden kohdalla, muttei punaisen lihan tai kovan maitorasvan tapauksessa?
Kirjoittaja on HS:n ympäristötuottaja.
