Kolumni | Radikaali oikeisto fanittaa Tolkienia, koska tarinat ovat tärkeä osa elämäämme

Italian tuleva pääministeri Giorgia Meloni pitää Taru sormusten herrasta -kirjoja poliittisena ohjenuoranaan. J.R.R. Tolkienin luoma fantasiamaailma vetoaa myös Suomessa radikaalia oikeistoa edustaviin poliitikoihin.

Lännen uljas kulttuuri on vaarassa.

Idässä ja etelässä kansat liikehtivät. Niitä on paljon ja ne ovat tulossa. Ne ovat tummia iholtaan ja ne puhuvat karkealta kuulostavia kieliä. Ne eivät jaa arvojamme, eikä elämäntapojamme voi sovittaa yhteen.

Me olemme suurten esi-isiemme vähäisempiä jälkeläisiä. Ennen oli maailma parempi ja veri vahvempi. Seisomme viimeisellä rannalla. On taisteltava, tai meidän jälkeemme koittaa vedenpaisumus.

Tällaista retoriikkaa on kuultu Euroopassa viime aikoina runsaasti, ja sillä tehdään myös politiikkaa. Ajatukset eivät kuitenkaan ole päivänpolitiikasta vaan kirjailija J. R. R. Tolkienin teoksista.

Italian vaalivoittaja, Italian veljet -puolueen puheenjohtaja Giorgia Meloni on innokas fantasiafani, joka on harrastanut pukeutumista hobittihahmoiksi. Hän on kertonut pitävänsä J. R. R. Tolkienin luomaa Taru sormusten herrasta -kirjasarjaa myös poliittisena ohjenuoranaan.

”Uskon, että Tolkien osasi sanoa paremmin, mihin me konservatiivit uskomme”, Meloni on sanonut. ”En pidä Tarua sormusten herrasta fantasiana.”

The New York Times kertoi artikkelissaan italialaisen äärioikeiston yllättävästä yhteydestä Tolkieniin.

Lue lisää: Italian tuleva pää­ministeri Giorgia Meloni osallistui nuorena italialaisen ääri­oikeiston hobitti­leirille

Myös perussuomalaisten puheenjohtajina aiemmin toimineet Jussi Halla-aho ja Sampo Terho ovat molemmat Tolkien-faneja.

Halla-aho on nimennyt harrastuksistaan ensimmäiseksi Tolkienin tuotannon. Sampo Terho puolestaan haaveili nuorempana Tolkienin innoittamana jopa ryhtyvänsä fantasiakirjailijaksi.

Radikaalia oikeistoa edustavat poliitikot siis hyödyntävät retoriikassaan vajaat 70 vuotta sitten julkaistua fantasiakirjallisuutta.

Millaisen maailmankuvan Tolkienin kirjoista sitten löytää?

Tolkien oli luonnollisesti aikansa ja maailmansa kasvatti.

Ensimmäisen maailmansodan käyneet akateemiset herrasmiehet tuppasivat olemaan poliittisesti konservatiivisia. Tolkien itse ei halunnut teoksiaan luettavan allegoriana maailmanhistoriasta. Meillä on kuitenkin täysi oikeus tarkastella niitä kriittisesti, osana tätä maailmaa. Se ei vähennä kirjojen taiteellista erinomaisuutta.

Mielestäni on selvää, että Tolkien vähintäänkin tiedostamattomasti kirjoitti kirjoihinsa omia ennakkoluulojaan.

Me Tolkien-fanit olemme muodostaneet oman tapamme suhtautua tähän tosiasiaan. Taru sormusten herrasta -fantasiaromaanin mustavalkoinen maailmankuva on meille hyvin tuttu. Länsi ja vaaleaihoisuus rinnastuvat hyvään. Itä, etelä ja tummaihoisuus samaistuvat pääosin pahaan. On olentoja, kuten örkkejä, jotka ovat läpikotaisin turmeltuneita. Kyllä, näistä on poikkeuksia, mutta nämä ovat päälinjoja.

Mutta mitä väliä on sillä, pitävätkö tietyt poliitikot Tolkienista vai eivät? Kyse on kuitenkin vain tarinoista, vai mitä?

Ei, kyse ei ole vain tarinoista.

En ole kiinnostunut siitä, onko Tolkien ehkä vaikuttanut Melonin, Halla-ahon ja Terhon poliittisten näkemysten kehittymiseen. Siihen on ensinnäkin mahdoton vastata, eikä se ole edes olennaista.

Mutta on ajattelemisen arvoista miettiä, miten tärkeitä tarinat meille oikeasti ovat.

En usko, että tarinat ja kuvitelmat pysyvät turvallisesti erotettuina tosielämästä, arjesta ja politiikan suurista linjoista. Tarinat ovat keskeinen osa elämäämme tässä 2020-luvun Euroopassa, jossa meillä on viikonloppu ja muutenkin paljon vapaa-aikaa.

Tarinoita kulutetaan, paljon. Eivätkä ne pysy kirjojen kansissa, dvd-levyjen koteloissa tai teattereiden lavoilla. Siis ne tarinat, joilla on väliä. Niistä tulee osa sitä, mitä ajattelemme, tunnemme ja koemme, olivat syy- ja seuraussuhteet minkä suuntaisia tahansa.

Me ymmärrämme maailmaa, toisia ihmisiä, yhteiskuntaa ja myös politiikkaa tarinoina.

Puoluepolitiikassa tarinat kerrotaan kovaan ääneen. Politiikka on kilpailua siitä, kenen tarina vastaa parhaiten äänestäjien toiveisiin paremmasta ja oikeammasta.

Ja nämä toiveemmekin ovat lopulta tarinoita. Kun selitämme itsellemme jonkin asian, me yleensä kerromme hiljaa mielessämme itsellemme tarinan.

Me kerromme itsellemme tarinan, kun mietimme mitkä ovat arvoja, joiden puolesta kannattaa tehdä töitä, joiden vuoksi kannattaa elää tai ehkä jopa kuolla.

Populistinen politiikka on ottanut pysyvältä näyttävän paikan poliittisessa mielikuvituksessamme. Radikaalin oikeiston, esimerkiksi Giorgia Melonin, kertoma tarina uppoavasta lännestä on fantasiaa, vain vähän todempaa kuin Tolkienin tarinat.

Mutta se ei tee siitä yhtään vähemmän vaikutusvaltaista. Historiassa on aina ollut vaiheita, jolloin tällaiset tarinat saavat paljon kuuntelijoita.

Siksi kyse ei ole vain tarinoista.

Lue lisää: Kun örkit luotiin, ne perustuivat ”rumimman rodun edustajiin” – Nyt aiheesta väitellyt Mika Loponen kertoo miksi on oikein, että maailman suosituimmasta roolipelistä poistetaan rotustereotypiat