Kolumni | ”Valko-Venäjän omatunto” istuu pimeässä tyrmässä, kun hän saa Nobel-palkinnon

Valko-Venäjällä tapahtuu. Ulkoministeri kuoli, ja Venäjän puolustusministeri ilmestyi vierailulle. Sorto jatkuu, ja poliittisia vankeja on jo yli 1 400.

Tällä viikolla on syytä ajatella Ales Bjaljatskia.

Hän on valkovenäläinen demokratia- ja ihmisoikeusaktivisti, jonka jo 1980-luvulla alkanutta uraa juhlitaan lauantaina. Silloin Oslon kaupungintalolla jaetaan Nobelin rauhanpalkinto, jonka yksi tämän vuoden saajista Bjaljatski on.

Palkinnon ottaa tosin vastaan hänen vaimonsa Natallja Pintšuk, sillä Bjaljatski ei juhliinsa pääse. Hän on ollut heinäkuusta 2021 asti valkovenäläisessä tyrmässä, perustamansa ihmisoikeusjärjestö Vjasnan mukaan hämärällä ja osin maanalaisella ”erityiskäytävällä”. Siellä Bjaljatkski odottaa näytösoikeudenkäyntiä, jonka päätteeksi hän saa todennäköisesti 12 vuoden vankeustuomion.

Bjaljatskia, 60, on usein kutsuttu Valko-Venäjän omaksitunnoksi. Hän oli mukana myös Valko-Venäjällä loppukesällä 2020 vilpillisten presidentinvaalien jälkeen alkaneessa kansannousussa.

Pohjalla oli laajaa tyytymättömyyttä itsevaltaiseen johtajaan Aljaksandr Lukašenkaan, näköalattomuuteen, talousongelmiin ja vapauden puutteeseen, mutta ratkaisevaa oli, että koronaviruspandemian vahvistama kansalaisyhteiskunta ei enää alistunut silmittömään poliisiväkivaltaan. Iso joukko valkovenäläisiä reagoi, kun poliisi pahoinpiteli ja kidutti ensimmäisissä protesteissa kiinni otettuja.

Noin sadassa päivässä Lukašenka kukisti kansannousun raa’alla sorrolla. Hintana oli tukeutuminen Venäjään ja itsenäisyyden ohentuminen. Alkuvuodesta Lukašenka päästi Valko-Venäjälle venäläisiä joukkoja, jotka helmikuussa hyökkäisivät kohti Kiovaa. Valko-Venäjä myös antoi Venäjälle kalustoa ja salli Venäjän ampua ohjuksia ja raketteja. Lukašenka teki siis Valko-Venäjästä kanssasyyllisen Venäjän hyökkäyssotaan.

Tämä synti on luonut varjon kaikkien valkovenäläisten päälle. Se näkyi myös suhtautumisessa Bjaljatskin Nobel-palkintoon, jonka hän jakaa Venäjän sotarikoksia dokumentoivan ukrainalaisen Kansalaisoikeuksien keskus -järjestön ja venäläisen ihmisoikeusjärjestön Memorialin kanssa.

”

Bjaljatski ei ole syyllinen sotaan.

Nobel-komitean ilmoituksen jälkeen Ukrainassa jotkut ihmettelivät, pitikö rauhanpalkinto välttämättä antaa tänä vuonna myös hyökkääjämaahan ja sitä tukevaan maahan. Lisäksi kysyttiin, eikö komitea edes Venäjän suurhyökkäyksen jälkeen näe Ukrainaa Venäjästä erillisenä toimijana. Varsinkin kun koko hyökkäys on perustaltaan imperialistinen.

Kysymykset olivat hyviä, vaikka Nobel-komitealla oli päätökselleen perusteet. Bjaljatski ei ole syyllinen sotaan, jota valtaosa valkovenäläisistä vastustaa.

Bjaljatski jäi Valko-Venäjälle, vaikka vangitseminen oli väistämätön. Valko-Venäjälle jäi myös toinen näkyvä poliittinen vanki, opposition presidenttikampanjan johtoon kuulunut Maryja Kalesnikava. Kun viranomaiset yrittivät muiluttaa hänet Ukrainaan vaihtoehtona vangitsemiselle, hän repi passinsa rajalla. Kalesnikava on ollut eristyssellissä, josta hänet vietiin viime viikolla teho-osastolle.

Bjaljatskin ja Kalesnikavan kaltaiset tunnetut poliittiset vangit ovat vain jäävuoren huippu. Vjasnan mukaan poliittisia vankeja on jo noin 1 450. Luvussa eivät ole mukana läheskään kaikki poliittisista syistä telkien takana olevat. Pelkästään marraskuussa viranomaiset pidättivät yli 300 ihmistä poliittisista syistä.

Myös näitä vangittuja, pidätettyjä, hakattuja ja kidutettuja on syytä ajatella. Moni heistä on telkien takana, koska tietää ukrainalaisten kokemat kauheudet ja vastustaa niitä.

Valko-Venäjällä tapahtuu nyt monenlaista.

Ulkoministeri Uladzimir Makei kuoli yllättäen. Se antoi vauhtia arveluille, että Venäjä haluaa päästä eroon Lukašenkasta ja valmistautuu uuteen hyökkäykseen Ukrainaan Valko-Venäjältä. Sitä seurasi tieto korkeimman oikeuden presidentin Valjantsin Sukalan tehohoidosta. Sitten Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigu ilmestyi Minskiin.

Niinpä tällä viikolla on syytä ajatella myös despootti Aljaksandr Lukašenkaa. Vielä enemmän on syytä toivoa, että Aljaksandr Lukašenka ajattelee Aljaksandr Lukašenkaa. Aamuneljältä. Aamiaisella. Lounaalla. Illallisella. Aamukolmelta.

Kirjoittaja on HS:n pääkirjoitustoimittaja.