Kolumni | Vauvoistakin on puhuttava

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan viime vuonna syntyi vähiten lapsia 150 vuoteen.

Tilastokeskus julkaisi viime viikolla ennakkotietoja viime vuoden syntyneistä ja kuolleista, mikä saikin ansaittua huomiota. Elävänä kun syntyi 44 933 lasta eli pienin määrä yli 150 vuoteen. Ihmisiä kuoli 62 886, suurin määrä sitten sotavuosien.

Luvut olivat jo itsessään dramaattisia, mutta aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:n johtava asiantuntija Timo Aro laski niiden pohjalta vielä niin sanotun luonnollisen väestönlisäyksen eli syntyneiden ja kuolleiden erotuksen kunnittain. Tulokseksi tuli, että viime vuonna Suomessa oli enää 33 kuntaa, joissa syntyi enemmän ihmisiä kuin kuoli.

Yhden sukupolven aikana tapahtunut muutos on hurja, sillä 1990-luvulla kahdessa kunnassa kolmesta syntyi enemmän ihmisiä kuin kuoli. Nyt niin on siis enää runsaassa kymmenessä prosentissa kunnista. Ei ihme, että Aro kuvailee tilannetta ”kirjaimellisesti jäätäväksi”.

Aron laskelmat kertovat ennen muuta siitä, miten jo pitkään jatkuneen Suomen sisäisen muuttoliikkeen seurauksena nuoret aikuiset keskittyvät tietyille alueille. Sillä on karuja vaikutuksia lähtöalueilla. Moni kunta on kurjistumisen kierteessä.

Mutta auttavat laskelmat hahmottamaan Suomen väestötilannetta yleisemminkin. Sen synkkyydestä on kyllä puhuttu. Työeläkevakuutusyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto kirjoitti aiheesta viime vuonna kirjankin Puuttuvat puoli miljoonaa. Silti asiasta on hyvä muistuttaa uusilla tavoilla. Väestökeskustelu kun on tulevaisuuskeskustelua, jonka olisi syytä kiinnostaa kaikkia.

Suomen nykytilanne on selkeä: ihmisiä kuolee enemmän kuin syntyy. Tämän seurauksena väestönkasvu perustuu maahanmuuttoon. Samalla työikäisten määrä on kääntynyt laskuun, ja iäkkäiden osuus väestöstä on entistä suurempi.

”

Lapsia syntyi taas historiallisen vähän.

Murron teesejä on käsitelty paljon, mutta tässä vielä lyhyt oppimäärä väestön merkityksestä taloudelle. Karkeasti ottaen talouskasvu on perustunut työn tuottavuuden kasvuun ja väestönkasvuun. Nyt molemmat ovat hidastuneet. Tuottavuuden kasvulla ei siis voida paikata työikäisen väestön supistumista, vaan työikäisen väestön väheneminen rajoittaa kasvua. Niinpä talouskasvu edellyttäisi työn määrän lisäämistä eli lisää työntekijöitä. Talouskasvu taas on tärkeää jo siksi, että tulevat polvet selviytyvät nykypolvien heidän nimissään tekemistä sitoumuksista, kuten valtionvelasta ja eläkkeistä.

Suomen väestö ei kasva luonnollisesti. Viime vuonna lapsia syntyi historiallisen vähän, mutta se oli vain jatkoa viime vuosikymmenen alussa alkaneeseen laskevaan trendiin. Siitä poikkeuksen tekivät vain vuodet 2020 ja 2021. Vielä vuonna 2010 lapsia syntyi 60 980, mutta sen jälkeen Suomi putosi pohjoismaiselta käyrältä.

Yllättävä vauvabuumikaan ei ratkaisisi nopeasti työikäisen väestön määrän vähenemistä. Siksi suhtautuminen maahanmuuttoon on kevään eduskuntavaaleissa iso kysymys muillekin kuin perussuomalaisille.

Mutta kyllä vauvoistakin on puhuttava. Pitkään jatkuva alhainen syntyvyys on yhteiskunnallinen ongelma, jonka kaikkia välillisiä seurauksia ei tiedetä. Siksi ympäristön kannalta kestävä väestönkasvu on tärkeää.

On kuitenkin suuri yhteiskunnallinen saavutus, ettei kenenkään tarvitse tehdä lapsia. Lasten hankinnan kuuluukin olla henkilökohtainen päätös, jossa ei pohdita eläkejärjestelmän kestävyyttä.

Näitä päätöksiä ei silti tehdä yhteiskunnasta irrallaan. Väestöliiton perhebarometrin mukaan ero lapsilukutoiveen ja toteutuneen lapsiluvun välillä on Suomessa kasvussa, joskin syyt ovat moninaisia taloushuolista maailmantuskaan. Toisaalla on huomattu lasten saannin olevan enenevässä määrin luokkakysymys. Erityisesti miehillä matala koulutustaso lisää riskiä jäädä tahdonvastaisesti lapsettomaksi.

Vauvojen lisääminen vaatii siis monenlaisia toimia. Usein puheissa keskitytään tukiin ja lapsiperheiden palveluihin, mutta koulutus ja syrjäytymisen estäminen peruskoulun jälkeen vaikuttavat nekin.

Ja vaikka ympärillä tapahtuu kaikenlaista kamalaa, ehkä silloin tällöin voisi sanoa pari sanaa toivostakin.

Kirjoittaja on HS:n pääkirjoitustoimittaja.