Tuoreen kirjan mukaan valtio-omistaja ei tiedä, mitä se yhtiöiltään tahtoo, kirjoittaa kolumnissaan Marko Junkkari.
Kuva: Matti Pikkujämsä
Marko Junkkari HS
Muista omakohtaisuus, kollegani Anna-Stina Nykänen opasti minua aikoinaan, kun ensimmäistä kertaa kirjoitin tälle Viikon lopuksi -kolumnipalstalle. Tässä on nimittäin tarkoitus kertoa henkilökohtaisen kautta jotain yleispätevää.
Niinpä kerron, että perheeseemme on tullut lancashirenkarjakoiran pentu, jonka nimi on Lyyti. Hän on kovin söpö.
Mutta ei siitä söpöydestä sen enempää, sillä tarkoitukseni on kirjoittaa valtion omistajaohjauksesta. Koska en keksi kelvollista aasinsiltaa Lyytistä valtionyhtiöihin, mennään töksähtäen suoraan asiaan.
Tällä viikolla ilmestyi Markku Pohjolan, Harri Saukkomaan ja Timo Leinon kirja Omistajan tahto.
Kirjaan on haastateltu iso joukko elinkeinoelämän vaikuttajia, jotka pohtivat, miten omistajan tahto välittyy yrityksen hallitukselle ja sitä kautta toimivalle johdolle. Ja välittyyhän se. Paitsi valtionyhtiöissä.
”Valtio ei nimittäin useinkaan tiedä, mitä se tahtoo. Jos omistaja ei tiedä, mitä se tahtoo, niin omistettavan pitää kertoa, mitä pitää tahtoa”, Markku Pohjola sanoo kirjassa.
Ihanan arroganttia.
Pitkän pankkiuran tehnyt Pohjola tietää, mistä puhuu, sillä hän on toiminut muun muassa valtion täysin omistaman Postin hallituksen puheenjohtajana.
Postissa Pohjola joutui mukaan melkoiseen sotkuun.
Pääministeri Antti Rinne (sd) väitti loppusyksystä 2019 eduskunnassa, että Posti ei ollut noudattanut omistajaohjausministeri Sirpa Paateron (sd) kieltoa siirtää pakettilajittelijat toisen työehtosopimuksen piiriin. Postin Markku Pohjola kiisti tämän ja totesi, että valtio-omistaja ei ollut tällaista kieltoa koskaan esittänyt.
Alkoi poliittinen myrsky, joka johti ensin Paateron ja sitten Rinteen eroon.
Pohjola kertoo, että Posti-kohun keskellä hän pyrki noudattamaan ohjetta, jonka oli aikoinaan saanut valtion omistajaohjauksen päälliköltä Pekka Timoselta. Se kuuluu: Noudata vain osakeyhtiölakia.
”Sen takia minun ei tarvinnut paljon miettiä, mitä tehdä. Tein vain sen, mikä oli yhtiön kannalta parasta”, Pohjola sanoo kirjassa.
Soitan Pohjolalle. Riittääkö muka pelkästään osakeyhtiölain noudattaminen valtionyhtiön hallituksen puheenjohtajan ohjenuoraksi? Eikö yhtiöllä oli muitakin tavoitteita ja sidosryhmiä kuin yhtiön ja sen omistajien etu?
”Se oli lähinnä heitto”, Pohjola sanoo. Hänen mukaansa omistajan kanssa käydään toki keskusteluja laajemminkin yhtiön toiminnasta ja tavoitteista.
”
Pitääkö valtion ylipäätään omistaa yhtiöitä? Jos pitää, millä toimialoilla siitä olisi eniten hyötyä Suomelle?
Aloittaessaan Postin hallituksen puheenjohtajana vuonna 2017 Pohjola kertoo saaneensa omistajalta kolme ohjetta. Vie Posti pörssiin, älä tule pyytämään lisää pääomaa omistajalta ja maksa ylimääräiset pääomat valtiolle.
”Niitä pyrin myös hyvin pitkälle noudattamaan”, Pohjola kertoo.
Postin listautuminen ei kuitenkaan toteutunut, sillä hallituspuolue siniset kaatoi sen aivan kalkkiviivoilla vuonna 2018. Pohjola epäilee, että siniset pysäytti pörssihankkeen, koska puolue oli pettynyt Juha Sipilän (kesk) hallituksen sote-linjauksiin.
Silloiset sinisten ministerit kuitenkin kiistävät koplauksen soteen. He kertovat estäneensä Postin listaamisen siitä yksinkertaisesta syystä, että he eivät pitäneet sitä järkevänä.
Pohjola harmittelee, että Suomessa ei ole pitkiin aikoihin käyty laajempaa keskustelua valtion roolista omistajana. Pitääkö valtion ylipäätään omistaa yhtiöitä? Ja jos pitää, niin millä toimialoilla siitä olisi eniten hyötyä Suomelle?
Valtion voisi kannattaa esimerkiksi myydä omistuksiaan pörssiyhtiöissä ja satsata rahat vaikkapa vetytalouteen tai jollekin muulle alalle, jonka merkityksen povataan olevan tulevaisuudessa keskeinen.
Nykyisin valtionyhtiöt tuntuvat nimittäin olevan hallituksille lähinnä vararahasto, josta voi nyhtää rahaa budjetin tilkkeeksi. Nykyisen hallituksen kaudella valtion omistajayhtiö Solidium on myynyt osakkeita 1,5 miljardilla. Tästä se on tilittänyt valtiolle 0,5 miljardia.
Näitä rahoja valtio on käyttänyt rahoittaakseen niin sanottuja tulevaisuusinvestointeja, jotka eivät varsinaisesti ole investointeja eivätkä koske tulevaisuutta. Rahaa on pantu muun muassa lähetystöjen avaamiseen ja opettajien palkkaamiseen ammattikouluihin. Kyse oli kuitenkin vain kolmen vuoden kertaluonteisesta rahoituksesta, joka loppui 2022.
1980- ja 1990-luvuilla Suomessa yksityistettiin oikein urakalla. Liikelaitoksia muutettiin yhtiöiksi ja listattiin myös pörssiin. Tämän uusliberalistisen suuntauksen airut maailmalla oli Britannian pääministeri Margaret Thatcher.
Silloin omistamisesta puhuttiin. Kun eduskunnassa käsiteltiin vuonna 1986 Valmetin telakoiden myyntiä Wärtsilälle, Skdl:n kansanedustaja Esko-Juhani Tennilä nimesi Sdp:n, keskustan ja kokoomuksen puheenjohtajat ”kollektiiviseksi Thatcheriksi”.
”Suomalaisella kollektiivisella Thatcherilla on Kalevi Sorsan hahmo, joka Paavo Väyrysen äänellä esittää Ilkka Suomisen ajatuksia”, Tennilä totesi.
Ajatus on kutkuttava. Mielessäni näen Sanna Marinin hahmon, joka Riikka Purran äänellä esittää Petteri Orpon ajatuksia. Valitettavasti visio jää vain mielikuvaksi, sillä kukaan näistä kolmesta ei ole juurikaan puhunut omistajaohjauksesta.
Markku Pohjola sen sijaan puhuu. Yritysjohtajat ovat siitä hauskoja, että heiltä puuttuu poliitikoille ominainen yleisen mielipiteen pelko. Pohjola esimerkiksi esittää, että valtionyhtiöiden hallituspalkkioita pitäisi korottaa samalle tasolle yksityisesti omistettujen yhtiöiden kanssa. Näin hallituksiin saataisiin parhaita hallitusammattilaisia.
Totta. Minulla on nimittäin omakohtaista kokemusta kannustimien tärkeydestä. Lyyti-koira tekee pentukoulussa vaikka minkälaisia temppuja, kun se tietää saavansa palkkioksi nakinpalan.
Lyytillä on vahva tahto. Hän taitaa halutessaan myös omistajan ohjauksen.
