Jos osa urheilijoista kokee valmennuksen olleen epäasiallista, se ei todellakaan tarkoita, että valmentaja olisi silti rikkonut minkäänlaisia sääntöjä, kirjoittaa Pekka Holopainen.
Viime vuosina suomalaisen urheilun kurinpitojärjestelmää ovat työllistäneet erityisesti taitoluistelu ja voimistelu. Lähiaikoina tikunnokkaan nousee myös naisten jääkiekkoilu, kun ex-päävalmentaja Pasi Mustoseen kohdistuva tutkinta valmistuu Suekissa. Kuva: Markku Ulander/Tiina Puputti/Antti Hämäläinen
Pekka Holopainen
Taitoluisteluvalmentaja Mirjami Penttinen ja voimisteluvalmentajat Titta Heikkilä sekä Laura Ahonen on viime vuosina nimeltä mainiten leimattu suomalaisiksi ”hirviövalmentajiksi”, joissa kulminoituu kaikki, mikä näissä esteettisissä ja naisvaltaisissa urheilumuodoissa on kertakaikkisen pilalla.
On vuorenvarmaa, että itse kunkin tapa valmentaa ja tehdä huipputulosta on synnyttänyt osassa urheilijoita pahoinvointia ja pitkäaikaisiakin negatiivisia seuraamuksia.
Mutta miten on sitten käynyt, kun nämä mediassakin laajaa näkyvyyttä saaneet episodit on viety prosessiin, joissa asioita on tarkasteltu juristien silmin erilaisissa kurinpitokollegioissa?
Taitoluisteluliitto kävi 2020 Penttistä ja tämän työnantajaa vastaan torvet siinä määrin soiden, että uhkasi seuraa liiton jäsenyyden poistamisella, jos valmentaja saisi jatkaa. Liitolle mottipäisen rahakasan maksaneen prosessin lopputulos oli de facto, että Penttinen sai jatkaa valmennustyötään ilman merkittäviä konkreettisia kurinpitotoimia, mainehaitta pois lukien.
Lue lisää: Asiantuntijat kieltäytyivät osallistumasta rytmisen voimistelun maajoukkueen toimintaan
Joukkuevoimistelijoita valmentavan Heikkilän menettelyssä vuonna 2018 Voimisteluliiton kurinpitovaliokunta ei nähnyt huomautettavaa. Viime viikolla sama valiokunta, jäseninä muun muassa kokeneet urheilumaailman juristit Juha Viertola ja Hannu Kalkas, antoi ratkaisunsa rytmisen voimistelun entisen maajoukkuevalmentajan Laura Ahosen tapauksessa.
Seuraamus oli kurinpitovalikoimasta lievin mahdollinen eli huomautus tai varoitus.
Lähiaikoina valmistuu Suomen urheilun eettisen keskuksen eli Suekin jääkiekkoaiheinen tutkinta, jonka masinoivat käyntiin naisleijonien tähtiveskari Noora Räty ja muutama muu pelaaja. Kohteena on entinen päävalmentaja Pasi Mustonen, ja väitteet ovat rajuja.
Noora Räty on esittänyt Suekille kovia väitteitä naisleijonien ex-päävalmentajan Pasi Mustosen toiminnasta. Tutkinta valmistuu lähiaikoina. Kuva: Tiina Puputti
Jo sitä ennen urheilun oikeusturvalautakunta kertoo ratkaisunsa siitä, oliko Voimisteluliitolla oikeus estää valmentajatutkinnon lisäksi myös tuomarikortin omistavan Ahosen toiminta SM-kisojen arvostelutuomarina.
Kiirettä siis pitää muuallakin kuin harjoitus- ja kisapaikoilla.
Lue lisää: Kommentti: Tämä mies on suurin syyllinen Pasi Mustosen, Noora Rädyn ja Naisleijonien järkyttävään sekoiluun
Ahosta koskeva kurinpitoraportti ei ole julkinen, mutta Ilta-Sanomat on nähnyt siitä osia. Huomattavasti runsaampi osa raportista julkaistaan kevättalvella, kun vuosien mittaan monia eri valmentajia ja urheilijoita kurinpitoprosesseissa edustanut varatuomari Olli Rauste julkaisee kirjan näistä Suomi-urheilun kohutapauksista juridiikan vinkkelistä.
Mediakaan ei ennakkotietojen valossa pääse vähällä, sillä sitä on kiistatta käytetty myös koston välineenä.
Laura Ahosen tutkintaan johtanut tapaus liittyy pitkälti tiukkaan painokuriin, jota hän Urhea-akatemian asiantuntijaverkoston avulla edellytti urheilijoilta lajissa, jossa tämänkaltainen ”kauneusihanne” on olennainen arvosteluperuste.
Valiokunta totesi, ettei ammattilaisten avulla toteutettava melko tiukkakaan painokontrolli riko millään tavalla liiton sääntöjä. Jos halutaan, että se rikkoo, sen pitää lukea liiton hallituksen hyväksymissä säännöissä. Nykyään painokontrolli on liiton luottamusjohdonkin mielestä aivan olennainen osa valmennusta.
Kun tarkastelee näitä edellä mainittuja tapauksia maallikon silmin, ei voi välttyä pohtimasta seuraavaa. Eivätkö liitot tunne edes omia sääntöjään hakatessaan päätään seinään ja viedessään ihan sääntöjen ja lajikulttuurin, ehkä toki vinoutuneen kulttuurin, mukaan operoineita valmentajia kurinpitotutkintaan?
Laura Ahosen tapauksessa kierroksia lisää, että huoli-ilmoituksen Suekiin teki hänen oma ravintovalmentajansa, joka ensin oli Urhea-akatemiassa vuosia päävalmentajan oikeana kätenä tehnyt urheilijoille kehonkoostumusmittauksia, pyytänyt näitä kuvaamaan ateriansa ja kehunut vuolaasti painoaan pudottaneita voimistelijoita – tehnyt siis koulutuksensa mukaista huippu-urheilutyötä.
Tätä myös kurinpitovaliokunta kohteliaasti kummasteli.
Kun puhutaan ylipäätään urheilun juridisoitumisesta, se tarkoittaa myös ja ennen kaikkea valmennuksen juridisoitumista. Ei ole johtoasemissa järin selkärankaista ummistaa silmät oman lajinsa selkeiltä epäkohdilta ja sen jälkeen heittää susille valmentajia, jotka ovat kuvitelleet tekevänsä sitä, mitä heidän on huipputuloksen saavuttamiseksi haluttu tekevän.
Tulee toki väistämättä mieleen erään rajun olympialajin arvokisavoittajan kanssa vuosia sitten käymäni keskustelu. Urheilun maailmaa laajasti tunteva atleetti pohti, onko kansainvälisen huippumenestyksen tavoittelu Suomessa tietyissä urheilumuodoissa mielekästä, jos se ei kerrassaan onnistu ilman, että liian monen lapsen ja nuoren kroppa tai koppa hajoaa.
