Roadmanit toivat teräaseet ja katuryöstöt pääkaupunkiseudun katukuiluihin. Lättähattujen ”paheksuttua” maailmaa ei enää ole.
Aikansa lapsia kaikki. Helsingin kadut ovat olleet kasvualustana erilaisille nuorisokulttuureille. Kansainvälisellä väkilannoituksella. Kuva: Seppo Saves, Colourbox
Tuomas Manninen
Pääkaupunkiseudun muutaman viime vuoden aikana rajusti lisääntynyt nuorisorikollisuus on yhdistetty niin sanottuun roadman-kulttuuriin.
Sen Suomeen tuloon.
Historian sanotaan toistavan itseään, mutta ei koskaan samalla tavalla.
Kampakeraamisen ajan nuorison oirehtimisesta tutkijoilla ei ole tietoa. Paremmin tunnettu ilmiö on lättähattu-kulttuuri, joka syntyi Helsingissä 1950-luvulla.
Silläkin oli kansainväliset esikuvansa.
Aikuisessa valtaväestössä lättähatut herättivät huolta tai ainakin harmistuksen ja ynseyden sekaisia tunteita.
Roadman-kulttuurista alettiin Suomessa puhua enemmän vuosi sitten, kun poliisi oli kertonut pääkaupunkiseudun nuorisorikollisuuden olevan kovassa kasvussa.
Viranomaisten mukaan noin 100–150 valtaosin maahanmuuttajataustaista ongelmanuorta liikkui tiettyihin kaupunginosiin tukeutuvissa katujengeissä, joissa kynnys turvautua väkivaltaan ja teräaseisiin oli huolestuttavasti alentunut.
Lättähatut olivat lähtökohtaisesti kilttejä. Kuva: Seppo Saves
Havainnollisuuden vuoksi vertailemme lättähattu-kulttuuria ja roadman-kulttuuria sellaisena kuin edellinen on esitetty Wikipediassa ja jälkimmäinen nuorison parissa liikkuvien kokemusasiantuntijoiden antamissa (esimerkiksi Aseman lapset) haastatteluissa.
Lättähattu on 1950-luvulla vaikuttanut Helsingissä syntynyt nuorisokulttuuri, jonka vaikutus muualla Suomessa oli vähäinen.
Roadman on 2020-luvun taitteessa pääkaupunkiseudun asemilla, puistoissa ja ostoskeskuksissa näkyväksi tullut nuorisokulttuuri.
Lättähattu viittaa pukeutumistyyliin, jossa asun lähtökohta oli tavallinen tumma puku, kavennetut lahkeet, toppauksilla paisutetut hartiat, leveä solmio, höyryttämisen avulla lätistetty hattu, yleensä Borsalino tai Reston.
Myöhempiä lisäyksiä olivat nahkatakki, farkut ja teräväkärkiset nahkasaappaat.
Lättähattut kasvattivat tukkansa pitemmäksi kuin nuorilla oli tapana ja kampasivat sen hiusrasvalla (Suave tai Brylcreem) taaksepäin.
Lättähatun erottaa roadmanista helposti pään verhoilusta. Kuva: Colourbox
Roadman viittaa kaduilla hengailuun.
Asun lähtökohta ovat mustat hupulliset ja verkkaripitoiset merkkivaatteet, esimerkiksi Nike. Kasvojen peittäminen huivilla ei ole tilanteen vaatiessa epätavallista.
Lättähattujen sanotaan olleen ensimmäinen selkeästi katukuvasta erottautunut suomalainen nuorisokulttuuri.
Roadmanit eivät erottaudu pukeutumisellaan selkeästi muusta nuorisosta, sillä nykynuori pukeutuu herkästi samalla tavalla kuin toinen nykynuori.
Lättähatut olivat yleensä työväenluokkaisia tai alemman keskiluokan nuoria.
Roadmanit ovat valtaosin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajataustaisia nuoria, jotka kokevat juurettomuutta ja toivottomuutta. Nuorimmat ovat 13–15 -vuotiaita eli nuorempia kuin lättähatut.
Lättähatut kuuntelivat rock and roll -musiikkia ja ulkomaista pop-musiikkia.
Roadmanit kuuntelevat gansta-räppiä ja katselevat musiikkivideoita ja saattavat tehdä niitä myös itse.
Lättähattu-kulttuurin tunnusmerkki oli musiikin ohella moottoripyörä.
Roadman-kulttuuriin kuuluu oma teräase.
Myöhempiin nuorisokulttuureihin verrattuna lättähatut olivat hyvin kilttejä. Asu ja käytös, kuten räikeä julkinen tupakointi, olivat pääasiassa murrosikäisten uhittelua.
Kaikki roadmanit eivät ole kilttejä, vaan murrosikäisten uhittelu on saanut vaarallisia ja väkivaltaisia piirteitä.
Lättähatut eivät juurikaan syyllistyneet pahantekoon.
Roadmanit on yhdistetty ryöstöihin ja pahoinpitelyihin sekä huumekauppaan. Jengien kesken nokitellaan, sivullisia nuoria ryöstetään merkkivaatteista.
Lättähattujen päätarkoitus oli "poroporvarillisten" aikuisten ärsyttäminen – mutta siinä noudatettiin varsin tarkkaa kunniakoodia.
Roadmanit ihannoivat rikollista elämäntapaa ja heillä on korostunut tarve puolustaa omaa kunniaansa jäsentenvälisissä verbaalisissa yhteenotoissa.
Kunniakoodi kieltää lavertelun poliisille, minkä vuoksi todistajia väkivallanteoille ei löydy, edes uhrien puolelta.
Roadman on mustahuppuinen, mutta kaikki mustahuppuiset eivät ole roadmaneja. Kuva: Colourbox
Nuorison asenteen vuosikymmenestä toiseen on tiivistänyt Lasse Liemola vuonna 1957 levyttämällään kappaleella Diivaillen.
”Ollaan aina ollakseen, ollaan diivaillen. Sehän meillä nuorilla on pahe ikuinen. Kun katson ympärilleni, se aivan naurattaa, yhteen jos vain tullaan, aina diivaillaan.”
Liemola laulaa Stadin kundista, jolla on ”faijalta saatu nahkarotsi”.
Jos roadmanilla on kallis merkkivaate, se on todennäköisemmin ryöstetty toiselta nuorelta kuin saatu omilta vanhemmilta.
Kotitaustat ovat rikkinäisiä.
