Inflaatio ei ole vain energiakriisin ja Venäjän syytä niin kuin Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn kertoi eduskunnan kuulemisessaan. Hän unohti mainita keskuspankin kymmenen viime vuoden inflaatioponnisteluja – ja pahoitella, että överiksi meni, kirjoittaa erikoistoimittaja Jan Hurri.
Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn kertoi keskiviikkona talouden ja rahapolitiikan näkymistä eduskunnan talousvaliokunnan kuulemisessa. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva
Jan Hurri
Keskuspankkiireilla on paha, joskin toki inhimillinen, taipumus vähätellä omia virheitään tai mieluiten vältellä kokonaan puhumasta omien toimiensa mahdollisista haittavaikutuksista.
Taipumusta voinee selittää esimerkiksi sillä, että useimmat keskuspankkiirit ovat varsin tarkkoja uskottavuudestaan, ja ilmeisesti he pelkäävät uskottavuutensa kärsivän virheistä – ja virheiden tunnustamisesta.
Tämä taipumus on tullut epäsuoralla joskin varsin selkeällä tavalla esiin liki jokaisessa keskuspankkiirien viime aikojen puheenvuoroissa ja julkilausumissa, jotka ovat mitenkään puineet inflaation kovaa kiihtymistä tai ilmiön syitä.
Tyypillisen tulkinnan mukaan inflaatio on kiihtynyt kovimpaan vauhtiinsa sitten 1970-luvun pääosin tai pelkästään kahdesta alkusyystä, jotka ovat energiakriisi ja energiakriisiäkin kärjistänyt Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa.
Kumpikin syy on totta, mutta tuskin kuitenkaan koko totuus.
”
On aihetta epäillä myös yhtä rahapolitiikkaan itseensä liittyvää syytä inflaation taustalla.
Näiden talouteen ja varsinkin rahapolitiikkaan nähden ulkoisten syiden lisäksi on todennäköisin syin aihetta epäillä myös yhtä rahapolitiikkaan itseensä liittyvää syytä inflaation taustalla.
Keskuspankkiirien puheenvuoroissa tämä epäily korostuu, joskin epäsuoralla tavalla, sillä keskuspankkien omien toimien osuus inflaation "alkuvoiman" lähteenä jää liki poikkeuksetta tyystin puntaroimatta.
Eduskunnan talousvaliokunta kuuli keskiviikkona yhden esimerkin keskuspankkiirien valikoivista selityksistä, kun Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn kävi valiokunnan kuultavana talouden ajankohtaisista haasteista.
Inflaatioponnistelut jäivät selostamatta
Pääjohtaja Rehn on harjaantunut esiintyjä, joka esittää asiansa selkeästi, rauhallisesti ja yleensä vieläpä selvällä suomen kielellä turhan monimutkaisia ilmaisuja välttäen.
Niinpä eduskunnan talousvaliokuntakin sai kuulla seesteisen, johdonmukaisen ja helppotajuisen esityksen esimerkiksi siitä, että Suomenkin kotitalouksia vaivaava inflaatio on pitkälti energiakriisin ja Venäjän sotimisen syytä.
Senkin valiokunta kuuli selkein sanoin, että energian ja muiden hyödykkeiden kallistuminen alkoi koronakriisin aikaisista tarjontahäiriöistä ja koronasulkujen päättymistä seuranneesta kysynnän nopeasta toipumisesta.
”
Rahapoliitikko osaa paitsi kertoa myös jättää kertomatta.
Mutta Rehn on paitsi kokenut esiintyjä myös sanansa tarkoin valitseva (raha)poliitikko eikä suinkaan politiikasta riippumaton talouden tarkkailija. Rahapoliitikko osaa paitsi kertoa myös jättää kertomatta.
Rehnin kuulemiskertomuksen valikoivan luonteen takia eduskunnan talousvaliokunnalta jäi ainakin yksi todennäköinen ja vieläpä tärkeä inflaation syy kuulematta.
Kuulematta jäi, kuinka keskeinen ja suuri osuus euroalueen keskuspankin EKP:n ja siinä sivussa myös Suomen Pankin viime vuosien mittavalla rahaelvytyksellä on ollut inflaatiota yhä kovempaan vauhtiin sysäävänä voimana.
Inflaatio ei tottele EKP:n ihanteita
EKP, Suomen Pankki ja euroalueen muutkin keskuspankit ovat painineet inflaatiohuolien kanssa jo toista vuosikymmentä suurin piirtein finanssi- ja eurokriiseistä lähtien.
Mutta viime aikoihin asti keskuspankit ovat punnertaneet tasan vastakkaiseen suuntaan kuin nyt, sillä ne ovat ponnistelleet mielestään liian hitaan inflaation voimistamiseksi.
Euroalueen ja Suomenkin inflaatiovauhti eli kuluttajahintojen keskimääräinen vuotuinen nousuvauhti vaihteli pitkään yhden prosentin molemmin puolin.
”
Inflaatio oli vuosien ajan hyvin lähellä EU:n perussopimusten rahapolitiikalle määräämää tavoitetta eli hintatason vakautta.
Käytännössä euroalueen inflaatio oli vuosien ajan hyvin lähellä EU:n perussopimusten rahapolitiikalle määräämää tavoitetta eli hintatason vakautta.
Se ei käynyt keskuspankkiireille, joiden mielestä inflaation ja kansalaisten elinkustannusten on parempi kaiken aikaa kohota kuin olla kohoamatta tai edes kohota liian hitaasti.
EKP:n itse itselleen muotoilema "hintavakauden" määritelmä – ja inflaatiotavoite – oli viime vuosikymmenellä vähän alle kaksi prosenttia vuodessa. Sittemmin tavoite on päivitetty tasan kahteen prosenttiin.
Inflaatio ei totellut vanhaa eikä uutta ihannetta, vaan mateli tavoitteen alapuolella sillä seurauksella, että keskuspankkiirit alkoivat pelätä rahapolitiikan uskottavuuden olevan uhattuna.
Niinpä inflaation kiihdyttämisestä liki keinolla kuin keinolla muodostui EKP:lle pakkomielteen kaltainen ykköstavoite.
Omia virheitä on vaikea myöntää
EKP yritti piiskata inflaatioon vauhtia painamalla ensin korot nollaan prosenttiin ja allekin, ja kun se ei tepsinyt, vielä syöttämällä euroalueen pankeille ja valtioille tuhansien miljardien eurojen verran jopa ilmaista halvempaa rahoitusta.
Rahaelvytys tuntui vuosien ajan lähinnä finanssitaloudessa, kun EKP:n liikkeeseen sysäämä rahavirta nosti kaikenlaisten arvopaperien, kiinteistöjen ja asuntojenkin hintoja, mutta nyt rahavirran vaikutukset ovat alkaneet tuntua reaalitaloudessakin.
Rahaa pyörii talouden rattaissa rutkasti runsaammin kuin olisi laita ilman EKP:n rahaelvytystä, ja nyt tuon rahavirran laineet osaltaan puskevat kuluttajahintoja entistä korkeammiksi.
Lähemmäs vuosikymmenen mittainen rahapoliittisen elvytyksen kausi on euroalueella vasta hiljattain – ja vasta inflaation voimakkaasti jo kiihdyttyä – alkanut kääntyä asteittaisten kiristysten suuntaan.
”
Pahoittelu ei näemmä kuulu maineestaan tarkkojen keskuspankkiirien vuorosanavarastoon.
Pääjohtaja Rehn selosti rahapolitiikan kiristyksiä eduskunnan talousvaliokunnalle vähääkään häpeilemättä tai pahoittelematta, sillä hän ei vahingossakaan kuvannut korkojen nostoja tai muita kiristyksiä aiempien inflaatioponnistelujen paikkailuksi vaan välttämättömiksi keinoiksi taltuttaa liian kovaa inflaatiota.
Ehkä tämän vilpittömämpää tilitystä onkin turha odottaa, sillä omien virheiden myöntäminen tai pahoittelu eivät näemmä kuulu maineestaan tarkkojen keskuspankkiirien vuorosanavarastoon.
Siksi kansanedustajien tai kansalaisten lienee turha kovin pian odottaa keskuspankkiiriltaan nöyrää tilitystä, miksi ja miten inflaatioponnistelut epäonnistuivat ja lipsahtivat railakkaasti överiksi – ja miten talouden ja kansalaisten hyvinvointia on vastaisuudessa tarkoitus olla vahingoittamatta.
Lievä nöyryyden merkki tai lipsahdus
Tasapuolisuuden vuoksi todettakoon, että kuultiin pääjohtaja Rehnin kuulemisessa pieni nöyryydenkin vivahde ja yksi edes epäsuora vihje keskuspankin erehtymisen mahdollisuudesta.
Se kuultiin, kun Rehn vastasi kansanedustajien talousnäkymiä ja rahapolitiikan kiristyksiä koskeviin kysymyksiin toteamalla, että EKP yrittää mitoittaa ja ajoittaa kiristystoimet niin, että ne riittäisivät taltuttamaan inflaatiota mutta eivät itsessään sysäisi taloutta jyrkkään taantumaan.
Kansanedustajat kyselivät mitä sattuu, joten ilmeisesti Rehnkin vastasi kysymyksiin "lonkalta". Siksi EKP:n aikeita kuvaava teonsana "yrittää" saattoi olla lipsahduskin, viittaahan se epävarmuuteen ja näin ollen erehdyksenkin mahdollisuuteen.
”
Eurotalous uupunee piakkoin ainakin lyhytaikaiseen taantumaan, vaikka EKP olisi tekemättä mitään.
Lipsahdus tai ei, rahapolitiikan kiristykset ja niiden taloutta rasittavat vaikutukset sisältävät melkoisen ilmeisiä seuraavan epäonnistumisen aineksia.
Energiakriisi, inflaatio ja Venäjän sotimisesta syntyneet huolet heikentävät joka tapauksessa kotitalouksien ja yritysten talousluottamusta ja sitä myöten talouttakin.
Eurotalous uupunee piakkoin ainakin lyhytaikaiseen taantumaan, vaikka EKP olisi tekemättä mitään.
Niinpä EKP:n ohjauskorkojen nostot ja muut rahapolitiikan kiristykset käytännössä varmistavat taantuman – ja sen, että taantuma äityy ankarammaksi kuin olisi ilman rahapolitiikan kiristyksiä.
Ehkä seuraavassa talousvaliokunnan kuulemisessa kansanedustajat kuulevat, kuinka etevästi keskuspankki taltutti inflaation. Mutta tuskin sitä, että taisi taas lipsahtaa överiksi.
