Kokeneet luokanopettajat näkevät useita syitä oppimistulosten romahdukseen. He ihmettelevät, miksei opettajien ammattitaitoon enää luoteta, eikä alan ammattilaisia kuunnella.
Vuodesta 1986 opettajana työskennellyt Leila Luukkainen on hämmentynyt siitä, kuinka vähän tunteja esimerkiksi ekaluokkalaisten kouluviikkoon sisältyy. Kuva: Elli Luukkainen, Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
Heini Särkkä
Kokenut rehtori listasi Ilta-Sanomien haastattelussa kaikkiaan yhdeksän syytä koululaisten oppimistulosten romahdukseen. Rehtori nosti esille muun muassa ahtaat tilat, suuret kouluyksiköt ja hankesekamelskat.
Lue lisää: Kokenut rehtori: Nämä yhdeksän syytä ovat johtaneet suomalaisen koulun alamäkeen
Artikkeli on herättänyt runsaasti keskustelua niin opetusalan ammattilaisten kuin koululaisten vanhempien parissa. Ilta-Sanomiin yhteyttä ottaneista valtaosa allekirjoittaa rehtorin argumentit ja kertoo viesteissään huolestaan suomalaisen koululaitoksen tilasta.
Kesälahden koulussa Kiteellä alakoulun luokanopettajana työskentelevä Leila Luukkainen sanoo häpeävänsä sitä, kuinka heikolla lukutaidolla moni oppilas tänä päivänä pääsee peruskoulusta.
– Kirjoitustaidosta tai matemaattisista taidoista en halua edes puhua. Sisälukutaidossa on puutteita. Toiset osaavat mekaanisesti lukea, mutteivät ymmärrä lukemaansa, Luukkainen kuvailee.
Luukkainen on työskennellyt opettajana 37 vuotta. Hän huomauttaa, että tänä päivänä kukaan ei jää luokalle tai ehtoja ei anneta, vaikka osaaminen olisi millä tasolla.
Oppilaat pyöräytetään niukin naukin eteenpäin. Kunhan on positiivinen henki ja kunhan kukaan ei järkyty, eikä masennu.
Kun Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen Karvin pitkittäisarvio julkaistiin, arviointiasiantuntija Anette Ukkola totesi, että Suomessa oppilas saa edetä seuraavalle luokka-asteelle monesti sosiaalisista syistä.
– Oppilaat pyöräytetään niukin naukin eteenpäin. Kunhan on positiivinen henki ja kunhan kukaan ei järkyty, eikä masennu, Luukkainen summaa.
Luukkainen on hämmentynyt siitä, kuinka vähän tunteja esimerkiksi ekaluokkalaisten kouluviikkoon sisältyy. 19–21 viikkotunnin aikana pitäisi ehtiä opetella perusasioita lukemisesta, kirjoittamisesta ja laskutaidosta, mutta tänä päivänä suuri osa ajasta kuluu kaikenlaiseen ylimääräiseen puuhasteluun, luokanopettaja kuvailee.
– Toiminnallisuudesta on tullut itseisarvo, kun on huomattu, että istuminen tappaa. Teroittimia ei ole oppilaan omalla pulpetilla, vaan täytyy mennä luokan toiseen nurkkaan teroittamaan kynä, jotta tunnilla liikutaan, Luukkainen hämmästelee.
Leila Luukkainen on työskennellyt opettajana vuodesta 1986. Kuva: Elli Luukkainen
He ovat kuin muumioita hautakammiossa. Jos lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus ottaa kännykkä esiin, he eivät tee mitään muuta.
Vuodesta 1986 opettajana työskennellyt Luukkainen kertoo olevansa itsekin huolissaan siitä, kuinka vähän oppilaat liikkuvat ja siitä, etteivät ekaluokkalaiset pysty enää seisomaan yhdellä jalalla.
Lue lisää: Liian moni Suomen koululainen ei selviydy edes näistä alkeellisista liikkeistä – kuvat paljastavat surkean totuuden
Siitä huolimatta liikuntaa on kouluissa erikseen ja hän toivoo, että välitunnit käytettäisiin liikkumiseen. Alakoulun oppilaat liikkuvat, leikkivät ja pelaavat välitunnilla paljon, mutta Luukkainen on havainnut, että moni yläkoululainen istuu naama älypuhelimessa kiinni.
Hän huomauttaa, että monilla lapsilla iso osa vapaa-ajasta koulun ulkopuolella kuluu ruutujen äärellä.
– He ovat kuin muumioita hautakammiossa. Jos lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus ottaa kännykkä esiin, he eivät tee mitään muuta. Se on järkyttävä näky.
Sen verran vanha luu olen, että sanon opettajankokouksessa, että minä en kuljettele taskussa minkäänlaisia lappuja.
Konkariopettajan mukaan opettajien täytyy tänä päivänä käyttää tuhottoman iso osa opetukseen varatusta ajasta käytöstapojen ja tunnetaitojen opettamiseen oppilaille.
– Kaikenlaiset hankkeet ovat ihan vihoviimeinen kirous ja kuolema. Meilläkin Kiteen kaupunki on maksanut suolaiset setelit koulun ulkopuoliselle konsultille, joka tulee ja sanoo, että nyt annatte vihreän lapun, jos oppilas sanoo huomenta ja punaisen, jos hän ei sano. Sen verran vanha luu olen, että sanon opettajankokouksessa, että minä en kuljettele taskussa minkäänlaisia lappuja.
Luukkainen huomauttaa, että Suomella on maailman paras opettajankoulutus, joten siitä valmistautuneiden opettajien harkinta- arviointikykyyn tulisi luottaa. Hänen mielestään silloin ei tarvita konsultteja neuvomaan opettajia, miten heidän pitäisi tehdä työnsä.
– Nyt jossakin hankkeessa sanellaan, että tällaisessa tilanteessa kaikki toimivat näin. Silloin työstä häviää se, mikä siinä on ollut mielekkäintä.
Opettajan mukaan nyt on havahduttu siihen, etteivät uudet avoimet oppimistilat toimi. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva
Savonlinnalaisessa koulussa alakoulun luokanopettajana 37 vuotta työskennellyt Jukka Raivio allekirjoittaa täysin Ilta-Sanomien haastatteleman rehtorin näkemykset oppimistulosten romahdukseen johtaneista syistä.
– Opettajat ovat jo vuosia nähneet, mitä kouluissa pitäisi tehdä toisin. Siitä huolimatta konsultit ovat vieneet koulumaailmaa eteenpäin avoimilla tilaratkaisuilla, oppikirjojen korvaamisella teknologialla, opetussuunnitelmauudistuksilla ja pitkään puhutulla inkluusiolla, Raivio luettelee.
Nyt menee sormien välistä oppilaita, joilla on nippa nappa lukutaito hallussa yhdeksännen luokan jälkeen.
Pitkän linjan opettaja huomauttaa, että vielä ei ole liian myöhäistä muuttaa kehitykseen suuntaa. Hän on samaa mieltää Luukkaisen kanssa siitä, että ehdot ja luokkien tuplaaminen pitää palauttaa.
– Nykyään se ei ole enää mahdollista, vaan siihen vaaditaan huoltajien suostumus ja kaikki muu mahdollinen. Nyt menee sormien välistä oppilaita, joilla on nippa nappa lukutaito hallussa yhdeksännen luokan jälkeen.
Opettajan mukaan nyt on havahduttu siihen, etteivät uudet avoimet oppimistilat toimi ja kouluihin on rakennettu seinät luokkien välille. Päätelaitteissa taas on se ongelma koulunkäynnin kannalta, että koululaisen huomio herpaantuu helposti esimerkiksi katsomaan kaikenlaisia hassuja videoita.
– Luulisi, että pidettäisiin tärkeänä, että jokaiselle oppilaalle on kirjat, joista opiskellaan, mutta ei kun mieluummin jokaiselle oma päätelaite, Raivio kuvailee nykykoulujen maailmaa.
Väsymys vaivaa liian monia. Lapset eivät enää harrasta.
Opettajan mukaan osa oppilaista osaa mekaanisesti lukea, muttei ymmärrä lukemaansa. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
Lisäksi luokanopettaja on huomannut, että lasten fyysinen kunto on tänä päivänä paljon huonompi kuin aiemmin. Hän uskoo kunnon puutteen vaikuttavan jo koululaisten jaksamiseen ja oppimiseen.
– Oppiminen ja opiskelu vaatii keskittymistä. Jos sinulla on koko ajan levoton ja huono olo siitä syystä, että et jaksa, kyllä se näkyy oppimisessa.
Lue lisää: Kommentti: Suomen lasten ja nuorten kansantaudin kanssa eletään nyt kriittistä hetkeä – väärä valinta johtaa katastrofiin
Opettajan mukaan lasten kunto alkoi rapistua jo 1990-luvun loppupuolella. Pian moni alkoi valittaa, ettei jaksa enää tehdä yhtään mitään, jos pitää ensin kävellä kilometri pururadalle. Edes koulumatkoja ei enää kävellä, koska vanhemmat tuovat koululaiset autolla kouluun.
– Väsymys vaivaa liian monia. Lapset eivät enää harrasta. 1980–1990-luvuilla tenavat pelasivat vielä katulätkää ja luistelurata ja jalkapallokenttä olivat koulun vieressä ihan täynnä. Nyt heitä ei enää juurikaan näy.
Mikään ei kiinnosta, eikä huvita. Tehtäisiin vain sitä, mikä on itsestään mukavaa.
Alakoulun opettaja on nähnyt myös, että vanhemmat eivät enää laita lapsille kotona rajoja, koska pelkäävät tuottaa jälkikasvulleen pettymyksiä. Liian monet pikkutyrannit saavat tehdä kotona jo ihan pieninä, mitä heitä huvittaa, Raivio arvelee.
– Se näkyy koulussa monina ongelmina, kun aikuinen joutuu sanomaan, ettei noin voi tehdä. Tietäähän sen, mitä siinä tapahtuu, jos seitsemän- tai kahdeksanvuotias joutuu ensimmäisen kerran koulussa mittaamaan omaa tahtoaan.
Raivio on havainnut, että nykyään esimerkiksi kertotaulun opiskelu koulussa alkaa olla osalle oppilaista mahdotonta. Monia lapsia opiskelu ei yksinkertaisesti kiinnosta.
– Liian iso porukka hajaantuu huonompaan suuntaan. Mikään ei kiinnosta, eikä huvita. Tehtäisiin vain sitä, mikä on itsestään mukavaa.
Kokeneen opettajan mukaan lapset ovat passivoituneet: jos lapset saavat hyvin menneen jakson jälkeen itse päättää, mitä tehtäisiin perjantain viimeisellä tunnilla, kukaan ei tuo kouluun enää lautapelejä, vaan kysytään, että saataisiinko olla puhelimella.
– Sanon, että se ei käy, meidän koulussa ei olla puhelimella. Enää ei ole leikkimisen kulttuuria.
Kokeneen rehtorin näkemykset suomalaisen koulun alamäestä ovat herättäneet runsaasti keskustelua myös sosiaalisessa mediassa.
– Miksei tätä kysytä 9-luokkalaisilta, he ovat jo valistuneempia ja nähneet edelliset vuodet käytännössä. Oma 9-luokkalainen oli osasta samaa, osasta täysin eri mieltä. Pahinta kuulemma fyysisten oppikirjojen puute, mutta rahaa riittää kyllä sisustukseen, kirjoittaa Helsingin yliopiston laskennallisen fysiikan professori Minna Palmroth Twitterissä.
– Todella surullista ja huolestuttavaa luettavaa. Oppimistulosten laskun juurisyyt tunnetaan ammattilaisten keskuudessa. Miksi heitä ei kuulla ja asioita korjata?, kysyy Itä-Suomen yliopiston johtamisen professori Anu Puusa Twitterissä.
