Konserttiarvostelu | Kamari­orkesterin ja pianisti Jan Lisieckin ohjelma Piano Espoossa toimi kuin kahvipapu hajuvesikaupassa: se puhdisti aistit

Pianisti Jan Lisieckin ilmaisun leikkisyys valloitti Tapiolasalissa.

Klassinen

Academy of St. Martin in the Fields Tapiolasalissa 29.9.2022. Jan Lisiecki, piano. –Mozart, Beethoven.

Yksinkertaisesti ihana. Esimerkiksi niin voisi luonnehtia Piano Espoon konsertin ohjelmaa torstaina Tapiolasalissa. Aivan kuin ohjelma – Mozartin sinfonia nro 40, Beethovenin toinen pianokonsertto ja Mozartin yhdeksäs pianokonsertto – olisi katsonut ympärilleen ja sanonut: nyt menee vähän huonosti. Mitäs jos aloitettaisiin uudelleen?

Kuten Adorno on kirjoittanut: Konservatiivisen taideteoksen ideassa on jotain mieletöntä. Taideteokset julistavat erottautumalla empiirisestä maailmasta, siitä mikä on niiden suhteen toista, että maailman tulisi itse olla jotain toista; ne ovat siten empiirisen maailman muuttamisen tiedottomia skeemoja.

Jos ohjelma oli konservatiivinen (sanan positiivisessa merkityksessä!), tulkinnat eivät niinkään. Alkusoittona toimi tällä kertaa sinfonia, jonka kamariorkesteri Academy of St. Martin in the Fields esitti.

Voisin kuvitella, että jotkut saattoivat kaivata soittoon hieman hienovireisyyttä, perinteisempää ”Mozart-ruotua”. Itse viihdyin orkesterin rouhean tulkinnan parissa. Vaikutuin aukinaisesta soinnista ja muusikkojen kyvystä soittaa paitsi yhdessä hengittäen myös häpeilemättä, kuin kvartettostemmaa. Kapellimestarittomuus loi esitykseen intiimin, hierarkioista vapaan tunnelman.

Konsertin pääpaino oli itsestäänselvästi Beethovenin ja Mozartin pianokonsertoissa, jotka esitti pianisti Jan Lisiecki. Hänen soitostaan oli mahdoton olla pitämättä; siinä oli spontaaniuden tuntua ja leikkisyyttä. Lisieckin aloittaessa Beethoveninsa tuntui kuin hän olisi laulanut. Fraasit olivat pyöreitä, soitto orkesterin kanssa äärimmäisen kommunikatiivista.

Toisessa osassa ilmaisu kääntyi paikoin lähes lakoniseksi. Se vaikutti. Kolmannesta osasta ei puuttunut sähköä. Fraasi oli tärkeämpi kuin virtuositeetin esitteleminen, niin kuin hyvillä tulkitsijoilla aina.

Pianisti Alfred Brendel on sanonut, että aivan kuin Mozartin yhdeksäs pianokonsertto olisi eri ihmisen säveltämä kuin säveltäjän aiemmat pianokonsertot. Brendelin mielestä säveltäjä ei pystynyt ylittämään sen mestarillisuutta edes myöhemmissä konsertoissaan.

Lisieckin ja orkesterin yleissointi oli samettinen. Ensimmäisen osan reaktiivisuus toi mieleen kesäauringossa välkkyvän veden pinnan. Toisessa osassa emotionaalisuuden ja yksinkertaisuuden suhde oli sopiva. Ilmaisu oli tietoista muttei laskelmoitua. Se pakotti kuuntelemaan.

Kolmannessa osassa vaikutti kuin Lisiecki olisi alkanut selittää mahtavaa juttua innosta palaen. Kaikilla ei ole kykyä pitää polveilevan tarinan lankoja käsissään, mutta kun jollain on, sitä nojaa kiitollisena penkkiin ja nauttii.

Encorena Lisiecki ja Academy of St. Martin in the Fields soittivat toisen osan Mozartin pianokonsertosta nro 21. Esitys ja koko konsertti toimivat kuin kahvipapu hajuvesikaupassa. Ne puhdistivat aistit.