Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Konsta Lattu, 23, kokeili olla ilman somea puoli vuotta ja teki kolme isoa oivallusta itsestään

Sosiaalinen media oli koukuttanut huomaamatta pidemmän ajanjakson aikana.

Konsta Lattu päätti kokeilla elää puoli vuotta ilman sosiaalista mediaa. Youtubea hän ei jättänyt, sillä hän tekee opintojen ohessa video- ja kuvaustöitä ja toimii tubettajana. Video: toimittaja Juha Kokkala, kuvaus Helmi Holopainen / Yle.

23-vuotias tamperelainen Konsta Lattu havahtui viettävänsä sosiaalisessa mediassa aikaa päivittäin jopa viisi tuntia. Hän koki olevansa addiktoitunut somen käyttöön.

Sosiaalinen media oli tullut osaksi nuoren miehen elämää noin 12-vuotiaana. Tilanne oli kehittynyt huomaamatta.

– Sosiaaliset mediat on luotu olemaan tosi koukuttavia. Sitä ei tajua, paljonko käyttää aikaa, kunnes katsoo itse puhelimesta kauanko on käyttänyt, hän sanoo.

Lattu alkoi miettiä: mitäpä jos käyttäisikin viisi tuntia päivässä tekemällä omassa elämässä asioita, joista oikeasti tykkää eikä vain katsoisi, mitä muut tekevät elämällään?

Ajatus puolen vuoden somepaastosta oli syntynyt.

Irrottautuminen oli yllättävän helppoa

Lattu kertoo etukäteen miettineensä, että somepaasto olisi varmasti hänelle vaikea pala, ja siitä olisi haastavaa päästää irti. Se, ettei some ollutkaan lopulta niin tärkeä, tuli hänelle yllätyksenä.

Hän poisti puhelimesta kokonaan kolme käyttämäänsä pääsovellusta sekä niiden käyttäjätilit. Tauolle menivät Tiktok, Instagram sekä Snapchat.

Esimerkiksi Youtuben katselua hän kertoo jatkaneensa lähes päivittäin.

Latun ystäväpiiristä ”yllättävän moni” kertoi hänelle miettineensä, että pitäisi myös tehdä somelakko. Kuva: Helmi Holopainen / Yle

– Se on sen vuoksi hyvä some, koska pystyn vaikuttamaan siihen, miten sitä käytän ja mitä sieltä katson, Lattu sanoo.

Youtube on Latulle tärkeä kanava myös sen vuoksi, että hän tekee opiskelun ohessa erilaisia video- ja kuvaustöitä sekä toimii myös tubettajana.

Somepaasto on kestänyt nyt reilut puoli vuotta, tilanne jatkuu toistaiseksi samanlaisena.

– Näillä näkymin en koe, että minulla on mitään tarvetta mennä takaisin sosiaaliseen mediaan. Mutta en ole sitä vastaan, ettenkö voisi sinne ikinä palata, Lattu sanoo.

Hänen aamunsa alkavat nykyisin kahvinkeitolla ja suihkulla, jonka jälkeen alkavat kouluhommat.

– Kyllä puhelimen räplääminen jää aika vähälle aamulla.

Miten paljon vietät aikaa somessa? Voit keskustella aiheesta tiistaihin 31.1. kello 23:een saakka.