Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Koulun seinät sotkettiin Joensuussa – töhryissä toistui yksi sana

Poliisi toivoo vihjeitä Heinävaaran koulun seiniä ja leikkipaikan rakenteita kesäviikonloppuina töhrineistä nuorista.

Itä-Suomen poliisi kaipaa havaintoja tekijöistä, jotka töhrivät Joensuussa Heinävaaran alakoulun seiniä ja leikkipaikan rakenteita heinäkuussa. Myös koulun läheisyydessä sijaitsevien talojen postilaatikot joutuivat samanlaisen ilkivallan kohteeksi.

Töhryissä toistuvat sana ”seko” ja dollarin kuvat.

– Samaa sanaa on kirjoitettu joka suuntaan sinisillä, vihreillä, valkoisella ja mustalla maalitussilla. Näiden puhdistamisessa on iso työ. Tokkopa ne kokonaan edes lähtevät, vaan melkein pitää pintaa uusia, jos ne haluaa kokonaan peittää, sanoo rikosylikonstaapeli Jussi Hirvonen.

Rikosylikonstaapeli arvioi, että kyse on nuorten tekemästä ilkivallasta. Poliisilla on valvontakameran kuvamateriaalia mahdollisista tekijöistä.

– Ei voi sanoa, kuka on tekijä. Itse tekoa ei näy, mutta koulun pihalla nuoriso on pyörinyt omalla ajallaan, Hirvonen pohtii.

Koulua on töhritty kahden viikonlopun aikana heinäkuussa 15–17. ja 21–24. heinäkuuta.

– Jos jollakulla on havaintoja, että siellä on tussien kanssa pyöritty tai jos vanhemmat ihmettelevät, mistä on tussien jälkiä tullut sormiin, niin toivomme, että niistä ilmoitettaisiin poliisille.

Mahdollisia havainnot pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 320 maanantaista perjantaihin klo 08–16.15.