Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

KRP etsii mahdollisesti useita ruumiita merenpohjasta Airistolta – Näin ajattelevat paikalliset

Turun saaristossa sijaitseva Airisto on noussut viime aikoina otsikoihin merenpohjassa olevien epäiltyjen ruumiiden takia. Paikallisten arjessa se ei ole suuresti näkynyt, mutta Keskusrikospoliisin etsinnät ovat puhuttaneet.

– En ole tehnyt minkäänlaista havaintoa virkavallasta. He ovat toimineet huomaamatta, kertoo paikallinen kalastaja Hannu Lahtonen, 72.

Lahtonen asuu Airistolla saaressa ympärivuotisesti ja on ollut kalastajana alueella jo vuosikymmeniä.

Lahtosen mukaan tieto etsinnöistä on tullut myös paikallisille aikamoisena yllätyksenä. Alueella on paljon esimerkiksi Puolustusvoimien aluksia harjoittelemassa, mutta poliisin tai merivoimien toiminta ei ole kiinnittänyt huomiota.

Keskusrikospoliisi on harkinnut lisäetsintöjä Airiston merialueella, koska alueelta saattaa löytyä ruumiita.

Viime vuonna Airistolta löytyi merenpohjasta kaksi ruumista, joista toinen oli 30 vuotta sitten henkirikoksen uhriksi joutunut ja kadonnut Ilpo Härmäläinen.

”Meret ovat olleet vuosisatoja kaatopaikkoja”

Keskusrikospoliisi on harkinnut lisäetsintöjä Airiston merialueella. Kuvituskuvaa Turun saaristosta. AOP. Jarkko Sakki / AOP

Nyt Keskusrikospoliisi saattaa jatkaa etsintöjä. Jatkoetsinnät eivät liity tiettyihin rikosepäilyihin tai katoamistapauksiin. Härmäläisen ruumiin etsintöjen yhteydessä Airiston pohjassa havaittiin noin 750 kohdetta, jotka eivät kuuluneet sinne. Poliisi haluaa tarkistaa näistä 32.

Lahtosen mukaan uutiset eivät ole herättäneet pelkoa tai huolta saaristossa asuvien keskuudessa.

– Ei näihin uutisiin ole suhtauduttu muuten kuin suurella yllätyksellä, että he pystyvät noin syvältä vedestä ruumiita löytämään, Lahtonen sanoo.

– Tekniikka on kehittynyt valtavasti. Myös armeija on auttanut etsinnöissä, joten täytyy heilläkin olla erinomaiset viistokaikuluotaimet.

Airistolla on ollut aina vilkas meriliikenne, ja Lahtosen mukaan meret ovat olleet jo vuosisatojen ajan kuin kaatopaikkoja, jonne heitetään paljon kaikenlaista.

– Airisto on iso alue, joten sinänsä ei ole mikään ihme, että sieltä löytyy myös ruumiita. Onhan ihmisiä merellä paljon hukkunut ja kadonnut.

Airisto on laaja merialue, joka on syvimmillään jopa 90 metriä. Jaakko Stenroos / AOP

Upottava pohja

Lahtonen ihmettelee, miten merialueelta on onnistuttu tekemään löytöjä. Alueella on hyvin syvää ja Airistossa on savipohjainen, pehmeä pohja. Lahtonen kertoo, että vesivirtojen mukana savi levinnyt joka paikkaan.

– Pohjassa on erittäin liejumaista savea. Sinne uppoaa helposti, joten hämmentävää, että sieltä löytyy jotain. Luulisi, että ruumiit olisivat lietteen joukkoon pikkuhiljaa vajonneet, Lahtonen miettii.

Airiston rannalla on paljon vakituista asutusta. Erityisesti kesällä saariston asukasmäärä moninkertaistuu. Lahtosen mukaan uutiset eivät ole vaikuttaneet paikallisten turvallisuudentunteeseen.

– Tämän jälkeen toki voi joskus pelätä, mitä verkkoon voisi tarttua, Lahtonen naurahtaa.