Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Kuolleet | Näyttelijä Ossi Ahlapuro on kuollut

Monista rooleistaan tunnettu Ossi Ahlapuro oli kuollessaan 83-vuotias.

Ossi Ahlapuro kuvattiin 80-vuotishaastatteluunsa vuonna 2019 kotonaan Helsingin Munkkiniemessä. Kuva:  Outi Neuvonen / HS

Näyttelijä Ossi Ahlapuro on kuollut. Asian vahvisti Helsingin Sanomille hänen tyttärensä Henrietta Ahlapuro-Hiekkavuo.

”Isä sairasti syöpää lyhyen aikaa ja nukkui tänä aamuna rauhallisesti pois”, Ahlapuro-Hiekkavuo kertoo. Ahlapuro oli kuollessaan 83-vuotias.

Ahlapuron lähes 60 vuoden mittaiselle uralle mahtuu rooleja niin teatterissa, televisiossa kuin ääninäyttelijänä.

Hänet muistetaan näyttelijänä muun muassa televisiosarjoista Kotikatu, Raid ja Salatut elämät sekä elokuvista Varasto 2 ja Ihmisen osa.

Animaatiosarjojen ja -elokuvien ääniroolit tekivät hänet tutuksi yhä uusille sukupolville. Hän teki rooleja muun muassa piirroselokuvissa ja -sarjoissa kuten Aristokatit, Robin Hood, Olipa kerran Amerikka, Karhuherra Paddington, Kung Fu Panda ja Toy Story 3.

Helsingin Sanominen haastattelussa vuonna 2019 Ahlapuro kertoi, että näyttelijän ammatti oli hänen haaveensa jo nuorena. Lapsuudenkoti sijaitsi Helsingin Kalliossa Siltasaarenkadun ja Kolmannen linjan kulmassa. Parin korttelin päässä oli elokuvateatteri Kaleva, jossa Ahlapuro hankki taskurahoja paikannäyttäjänä ja vahtimestarina.

Oh, Calcutta -musikaali Gloria-teatterissa 1972. Kuvassa vasemmalta Vesa Pallasvesa, Pirkko Saanakorpi, Aarno Raninen, Titta Jokinen ja Ossi Ahlapuro. Kuva:  Sanoman arkisto

Myös ääninäytteleminen kiinnosti jo pienenä. Ahlapuro kokeili naapurin lasten kanssa kuunnelmien tekemistä kelanauhalle.

”Teimme itse äänitehosteet samaan aikaan kun replikoimme. Jos kuunnelmassa oli vesisadetta, laitoimme kraanan auki. Kallion vanhoissa puutaloissa oli peltiset lavuaarit, joten siitä tuli aikamoinen ääni, jopa rankkasade”, hän muisteli tuolloin.

Lavalle Ahlapuro nousi ensi kertaa 1950-luvun lopussa, kun hän lauloi Helsingissä pyörineessä rock’n’roll-show’ssa. Pian Ahlapuro pääsi revyyteatteri Punaiseen Myllyyn ja sieltä Teatteri Jurkan kautta Kotkan kaupunginteatteriin.

Sitten ura aukesi myös tie elokuviin ja televisioon. Radioteatteriin hänet kutsuttiin vuonna 1967 ja siellä hän teki töitä vuoteen 2003 saakka. Hänelle rakkaimpia kuunnelmarooleja oli miespääosa James Joycen Odysseuksessa (1982).

”Se oli päivätyö, ja illat olivat vapaat, joten tein töitä siinä sivussa valtavat määrät. Kynttilä paloi molemmista päistä, mutta ikinä ei ollut burn outia, koska en ottanut töitä vakavasti. Tein kaiken tosissani, mutta pilke silmäkulmassa”, hän kertoi.

Ahlapuro oli ensimmäinen suomalaisnäyttelijä, joka levytti oman LP-levyn. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat Azzurro sekä Maria Isabel, jonka levytti vuonna 1970 duettona Ritva Oksasen kanssa.

Ahlapuron kuolemasta kertoi aiemmin Iltalehti.

Lue tästä Ossi Ahlapuron 80-vuotishaastattelu: Aristokatit, Olipa kerran Amerikka, Vili Vilperi... Ossi Ahlapuron, 80, ääni on tuttu elokuvista ja televisiosta – kuten myös teatterista, radiosta, mainoksista ja levyiltä