Kuolleet | Palkittu nykytaiteilija Outi Heiskanen on kuollut

Yksi maamme tunnetuimmista ja arvostetuimmista nykytaiteilijoista, akateemikko Outi Heiskanen kuoli perjantaina 30. syyskuuta Vehmaalla. Asian vahvistaa HS:lle hänen lähipiirinsä. Hän oli 85-vuotias, syntynyt 26. syyskuuta 1937 Mikkelissä.

Heiskanen valmistui vuonna 1959 kuvaamataidonopettajaksi Taideteollisesta oppilaitoksesta (nyk. Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu). Työskenneltyään muutaman vuoden opettajana hän palasi Taideteolliseen opiskelemaan grafiikkaa Pentti Kaskipuron oppilaana ja aloitti opinnot myös Suomen Taideakatemian koulussa (nyk. Taideyliopiston Kuvataideakatemia), josta valmistui taidegraafikoksi vuonna 1973.

Kaskipuro eli ”Mestari K” oli Heiskasen tärkein opettaja, mutta ytimeltään hän oli ollut taiteilija aina. ”Minusta tuli taiteilija, koska en lakannut lapsena piirtämästä”, hän kertoi.

Outi Heiskaselle taide ja elämä olivat harvinaisen vahvasti yhtä. Kaikki hänen elämässään – ihmiset, matkat, unet, muistot – tulivat osaksi hänen taidettaan. Heiskasen tuotanto syntyi jatkuvana prosessina, joka ei kunnioita yksittäisen teoksen ainutkertaisuutta. Kerran kaiverretut grafiikan laatat jatkoivat elämäänsä uudempien teosten osana. Näin syntyi ”kompiiseja”, useista laatoista lomittain ja päällekkäin vedostettuja kokonaisuuksia.

Ja kuten Heiskasen kuvat keskustelivat keskenään, myös taiteilijalle itselleen oli luontevaa tehdä yhteistyötä hengenheimolaisten kanssa esimerkiksi Record Singers ja Belliniakatemia-ryhmissä.

Pelikortit ja shakkilauta olivat Heiskaselle keskeisiä symboleita. Pelien salaperäinen maailma avautui hänelle jo lapsena, kun hän seurasi salaa ikkunan takaa isänsä ja tämän kavereiden korttipeliä.

”Niin kuin lapselle nukke ja käpylehmä ovat leikissä eläviä, olivat nuo pienet paperinuket miesten käsissä eläviä. Olin huikaistunut siitä keksinnöstä, että miehet, sen sijaan että olisivat itse puhuneet, antoivat noitten pikku kuvien puhua sekä pelaajien puolesta että toisilleen”, Heiskanen kertoi kirjassaan Heis hius hajalla.

Lapsuudesta olivat peräisin myös monet eläinhahmot, joita Heiskanen kohtasi eläinlääkäri-isän mukana matkatessaan. Ihmiset kuviin löytyivät perhe- ja ystäväpiiristä sekä matkoilta, joiden tärkeimpiä kohteita olivat Intia, Mongolia ja Tiibet.

Eläimet, ihmiset ja luonto sulautuvat kuvastossa usein yhteen, hiljaiseksi ”pensastuulikansaksi”.

Heiskanen määritteli graafikon toimenkuvan punahilkan ja automekaanikon risteytykseksi: eväät mahtuvat koriin ja työ on likaista.

Paitsi graafikko hän oli myös tilateosten rakentaja ja performanssitaiteilija. Rakentaminen, suojautuminen ja oman tilan rajaaminen olivat tärkeitä. Omia tiloja olivat muun muassa jurtan muotoinen ateljee Savossa, risumajat metsissä, pyöreä tuulimylly Gotlannissa ja telttamaiset moskiittoverkot Aasiassa.

Satoja näyttelyitä eri puolilla Suomea ja maailmaa pitänyt Heiskanen aateloitiin monilla palkinnoilla ja kunnianosoituksilla – Pro Finlandia, Vuoden taiteilija, Prinssi Eugenin mitali, Helsingin yliopiston kunniatohtori, Suomi-palkinto, akateemikko, Suomen Leijonan komentajamerkki...

Mutta ne ikään kuin varisivat taiteilijan yltä muuttamatta hänen persoonaansa, joka aina jatkoi eteenpäin omia polkujaan, hopeanharmaa hiuspehko hulmuten.

Lue lisää: Iso näyttely Ateneumissa oli Outi Heiskasen haave – nyt se avautuu, todella runsaana

Lue lisää: Outi Heiskanen piti jopa kymmeniä näyttelyitä vuodessa, ja siinä auttoi ensin korvaamaton aviomies, sitten taiteilijan "kasvattama" nuorempi rakastaja, jota lähipiiri ei hyväksynyt