Viime viikkoina Suomeen on saapunut tuhansia venäläisiä, joista valtaosa on miehiä. Osa haluaa jäädä tänne vain siihen saakka, kunnes pahin on ohi, osa aikoo jäädä pysyvästi.
Yli 300 000 miestä on lähtenyt Venäjältä se jälkeen kun maassa julistettiin 21. syyskuuta “osittainen liikekannallepano”. Kutsuntoja paetaan minne tahansa minne vielä pääsee: Kazakstaniin, Georgiaan, Mongoliaan. Raja ylitetään mitä erilaisimmilla liikennevälineillä autoista sähköpotkulautoihin ja polkupyöriin. Monet niistä, joilla on Schengen-viisumi, ehtivät tulla Suomeen ennen rajan sulkemista venäläisiltä turisteilta 30. syyskuuta.
Näyttelijä ja tuottaja Konstantin Fisenko järkyttyi huomatessaan, että hän kuului 300 000 värvättävän joukkoon. Nimettömänä vuodettu lista levisi sosiaalisessa mediassa.
– Mahdotonta sanoa, onko lista aito, mutta kun näkee, että oma nimi on valikoitunut sinne 146 miljoonan venäläisen joukosta, tuntee kauhua ja ymmärtää, että on lähdettävä välittömästi, sanoo Konstantin.
Hän on osallistunut viimeisten kymmenen vuoden aikana aktiivisesti Vladimir Putinin vastaisiin mielenosoituksiin ja on sodan aikana jakanut Instagramissa uutisia riippumattomista lähteistä. Sellaisella taustalla oli vaarallista jäädä Venäjälle.
– Keräsin nopeasti tavarani ja aloin etsiä bussilippuja Suomeen. Hinnat olivat kuitenkin kohonneet pilviin. Niinpä tuttavani veivät minut Viipuriin. Siellä menin Nesteen huoltoasemalle ja etsin Suomeen rekisteröityä autoa pyytääkseni kyytiä rajan yli.
Konstantinilla kävi tuuri. Alle kymmenessä minuutissa hänen luokseen ajoi auto, jonka rekisterikilvissä komeili EU:n lippu.
– Kuski kysyi vain, että ovatko paperini kunnossa. Vastasin kyllä ja matkustimme Suomeen Vaalimaan kautta.
Venäjän puoleisella raja-asemalla Konstantin joutui tosissaan pelkäämään. Hän tunsi olevansa trillerissä, jossa vainoa pakenevan sankarin henkilöpapereita tarkastellaan pitkään ja perusteellisesti.
– Rajavartija yritti 15 minuutin ajan skannata passiani. Selaili sivuja edestakaisin sanomatta sanaakaan. Ei mitään kysymyksiä. Hän soitti muutaman kerran jonnekin ja joku tuli hänen luokseen neuvottelemaan. Tottakai tunsin kauhua.
Konstantinin onneksi kaikki päättyi hyvin. Skanneri hajosi eikä rajavartija kyennyt tarkistamaan hänen tietojaan.
Suomalaisetkaan eivät alkaneet ihmeemmin kysellä. Ainoastaan hymyilivät ja kysyivät, mitä Konstantinille sanottiin Venäjän puolella: "Eivätkö halunneet lähettää rintamalle?"
– Kun pääsin Suomeen, tunsin valtavaa helpotusta. Olen äärettömän kiitollinen ihmisille, jotka toivat minut tänne. He eivät edes huolineet rahaa, sanoivat vain, että ymmärtävät tilanteen, kertoo Konstantin.
Hän ei vielä tiedä, mitä tekee tästä eteenpäin. Hänellä on onneksi ystäviä, joiden luona voi asua väliaikaisesti. On myös järjestöjä, jotka auttavat vaikeaan tilanteeseen joutuneita luovien alojen ihmisiä.
– Alan etsiä töitä. Yritän saada turistiviisumin tilalle työluvan. Kotimaassani minulla oli paljon kuvauksia ja menestyksekäs ura. Olen kuullut, että suomalaisissa tv-sarjoissa on kysyntää “venäläiselle roistolle”, nauraa Konstantin.
– Ehkä pääsen vielä palaamaan Venäjälle. Kaiken kaikkiaan olen optimisti ja uskon, että tilanne siellä saattaa muuttua piankin parempaan päin.
Koko perhe jätti omaisuutensa ja pakeni Suomeen
Toisin kuin Konstantin, Ilja (nimi muutettu turvallisuussyistä) ei aio palata.
– Luulen, että tilanne vain pahenee. Jos ihmiset eivät halua lähteä sotimaan, aletaan heitä siepata suoraan kadulta. Lisäksi on talous- ja poliittinen kriisi, ei ole mitään vakautta. Siksi päätimme perheen kanssa, että on parempi aloittaa puhtaalta pöydältä.
Ilja ajoi Petroskoissa kuorma-autoa yksityisyrittäjänä. Kaksi päivää liikekannallepanon julistuksen jäljeen hänen kotiinsa tultiin tuomaan kutsua palvelukseen.
– En ollut kotona. Oveen koputettiin. Vaimoni avasi oven ja sanoi, että mies on töissä. He lähtivät, koska kutsuttavan on allekirjoitettava värväysilmoitus henkilökohtaisesti. Kutsuntaviranomaisen vierailu oli meille viimeinen pisara, lähdimme matkaan heti seuraavana päivänä.
Autonkuljettaja on yksi yleisimmistä ammateista armeijaan kutsuttavien joukossa. Iljan onneksi hän on yksityisyrittäjä – suurten yritysten työntekijöiden on huomattavasti vaikeampi välttää palveluskutsun saaminen.
– Tiedän, että monissa petroskoilaisissa yrityksissä jaetaan värväysilmoituksia työpaikalla. Tällaisia tapauksia on ollut useita, sanoo Ilja.
Kaksilapsinen perhe jätti kaiken vuosien mittaan kerätyn omaisuuden ja lähti kohti Suomea. Pelotti, ettei heitä päästettäisi rajan toiselle puolelle.
– Venäjän rajalla kysyttiin, kuulunko värvättäviin. Vastasin, että en. Sitten he kysyivät, onko siihen jokin peruste. Vastasin myöntävästi. Se onkin totta, koska olen 36-vuotias ja virallisesti sotimaan kutsutaan korkeintaan 35-vuotiaita. Seuraavaksi he esittivät muutaman muodollisen kysymyksen ja siinä kaikki. Pääsimme helposti myös Suomen rajan yli.
Päästyään Suomen puolelle Ilja huokaisi helpotuksesta. Vaikein oli takanapäin. On parempi aloittaa elämä alusta kuin lopettaa se pommien keskellä tietämättä, miksi sotii.
Seuraavaksi perhe meni poliisiasemalle jättämään turvapaikkahakemuksen.
– Täytin hakemuksen ja kerroin tarinani. Meidän passimme otettiin ja sanottiin, että hakemuksen käsittely kestää noin puoli vuotta. Jätimme myös hakemukset asuntoa ja lapsen koulupaikkaa varten. Odotamme niihin vastauksia.
Monille liikekannallepanoa pakeneville venäläisille Suomi on vain välietappi matkalla lopulliseen päämäärään – ovi, jonka kautta pääsi pois Venäjältä.
Ensin korona, sitten liikekannallepano – etätyöhön on jo ehtinyt tottua
Valerij (nimi on muutettu turvallisuussyistä) on virallisesti lomalla. Itse asiassa pienessä yrityksessä, jossa hän työskentelee, siirryttiin etätöihin, jotta työntekijöitä ei vietäisi rintamalle.
– Suomeen oli käytännössä mahdotonta saada viisumia, mutta ilmeni, että Unkari myöntää vielä viisumeita. Saimme sen viidessä päivässä, otimme mukaan vain välttämättömän ja lähdimme bussilla kohti Suomea. Rajalla jonotimme kuusi tuntia. Kaikki meni hyvin. Rajalla meille esitettiin muodollisia kysymyksiä. Vain Suomen puolella kysyttiin jostain syystä, että mikä on sotilasarvoni. Vastasin, ettei mikään, minulla ei ole mitään tekemistä armeijan kanssa.
Valerij jatkaa matkaansa Bulgariaan. Siellä hän aikoo tehdä samaa kuin Pietarissakin: suunnitella ja järjestää venäläisten junavaunujen huoltoa. Välimatka ei ole esteenä – etätyöhön on totuttu jo korona-aikana.
Venäjältä ei ole mahdollista siirtää rahaa useimpiin Euroopan maihin, mutta Valerij järjesti etukäteen sen, että palkka tulee perille.
– Minulla on valkovenäläinen maksukortti, jolle siirrän rahat venäläiseltä kortiltani. Valkovenäläiset kortit käyvät vielä Euroopassa. Jos tämä väylä sulkeutuu, löytyy varmasti joku toinen, hymyilee Valerij.
Hän ei tiedä vielä, pystyykö hän jäämään Bulgariaan vain turistiviisumin voimassaolon ajaksi vai pidemmäksi aikaa. Suunnitelma B:n mukaan hän menisi Serbiaan, sillä sosiaalisen median tietojen valossa sieltä olisi mahdollista saada oleskelulupa.
– Oli miten oli, niin kauan kuin tämä tilanne jatkuu, en aio palata Venäjälle, sanoo Valerij.
Tekstin ovat venäjän kielestä kääntäneet Heidi Zidan ja Katja Liukkonen.
