Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Kuvat voivat järkyttää: Oikeutta eläimille julkaisi kuvottavaa materiaalia, jota se kertoo sala­kuvanneensa suomalaisissa sikaloissa

Oikeutta eläimille -järjestö on julkaissut uusia salakuvia ja videomateriaalia, jotka on järjestön mukaan taltioitu suomalaisilla sikatiloilla tämän syksyn aikana.

Järjestö kertoo, että se on vieraillut yhteensä 12 sikatilalla Varsinais-Suomen, Satakunnan, Uudenmaan ja Päijät-Hämeen alueella.

Kuvissa ja videolla esitetään sikoja ahtaissa ja likaisissa oloissa. Eläimillä on haavoja, naarmuja ja muita vammoja. Kuolleita sikoja on lastattu muun muassa traktorin kauhaan.

Eräässä tapauksessa näytetään, kuinka emakon peräsuoli on luiskahtanut ulos ja porsaat nakertavat sitä. Järjestö kertoo, että se vieraili sikalassa uudestaan 13 vuorokautta myöhemmin ja että emakon vamma oli edelleen hoitamatta. Iltalehti on nähnyt kuvan, mutta ei julkaise sitä sen äärimmäisen raakuuden takia.

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n tuotantoeläinten terveyden ja hyvinvoinnin eläinlääkintäasioiden ja elintarvikehygienian asiantuntija Leena Suojala on nähnyt tuoreet salakuvat.

Hän ei epäile niiden aitoutta.

– Jos emakon peräsuoliprolapsia on katsottu kolmetoista päivää, niin kyllähän se liian kauan on, Suojala sanoo.

Oikeutta eläimille -järjestön mukaan salakuvatuilla sioilla havaittiin erilaisia vammoja. Oikeutta eläimille

Rajattu kuva

Suojala sanoo, että Oikeutta eläimille -järjestön kuvat eivät anna elinkeinosta täyttä kuvaa. Hän muistuttaa, että kuva kertoo vain, mitä sen ottohetkellä ja otokseen rajatussa paikassa on ollut nähtävissä.

Suojalan mukaan kuvat osoittavat kuitenkin oikeita ongelmia.

– Osassa oli selkeästi sanomisen varaa, ja oli tiettyjä kohtia, jotka kiinnittivät erityisesti huomiota. Osin oli siistiäkin kuvaa, niin sanottua normikuviota.

Suojala sanoo, että julkaistuissa kuvissa esiintyy liian likaisia olosuhteita. Kokonaisuuden näkökulmasta hän kuitenkin arvioi, että esitetty on valikoitu tarkoitushakuisesti.

– Esimerkiksi sairaskarsina on sellainen, josta harvemmin kaunista kuvaa saa. Tässäkin tapauksessa veikkaisin, että kuvissa näkyvät kuolleet eläimet on juuri poistettu sairaskarsinasta.

Leena Suojala kertoo, että sikatiloilla paine on kova ja että se voi ainakin osin selittää epäkohtia: ihmisten hyvinvointi heijastuu eläinten hyvinvointiin.

– Sikapuolella on aika paljon kustannuspainetta. Se porukka on ihan loppu.

Oikeutta eläimille -järjestön julkaisemassa kuvassa on kuolleita sikoja traktorin kauhassa. Oikeutta eläimille

Sanahelinääkö?

Oikeutta eläimille katsoo materiaalinsa osoittavan, että eläinsuojelulain vaatimukset eivät toteudu lihasikaloissa.

– Ei voi olla niin, että meillä on laki, jonka periaatteita ei yksinkertaisesti tarvitse noudattaa. Salakuvat osoittavat, että eläinsuojelulain periaatteet ovat pelkkää sanahelinää, Oikeutta eläimille -järjestön kampanjavastaava Kristo Muurimaa sanoo tiedotteessa.

Järjestön mukaan myöskään eduskunnan käsittelyssä oleva eläinsuojelulain uudistus ei ole tuomassa konkreettisia parannuksia lihasikaloiden oloihin.

Leena Suojalan mukaan nykyinenkin laki on kunnianhimoinen, mutta sitä ei hänen mielestään kannata enää arvioida, sillä uusi on tulossa. Käsittelyssä olevan lain hän arvioi olevan melko tasapainoinen.

– Siinä on selkeitä parannuksia eläinten hyvinvoinnin osalta, mikä ei tietenkään eläintensuojeluskenelle tule koskaan riittämään. Täytyy kuitenkin muistaa, että siinä täytyy olla mukana myös kotimaisen kotieläintuotannon kilpailukyky ja kannattavuus ja se, mitä muualla Euroopassa vaaditaan.

Oikeutta eläimille -järjestöö kertoo, että sikoja pidettiin muun muassa ahtaissa tiloissa, joissa ne eivät mahtuneet kääntymään. Oikeutta eläimille