Kuvataide | Monet’n romanttinen usva kuvaa ilman­saasteita, arvioi uusi tutkimus – Kriitikko tyrmää

Selittyykö Monet’n tyyli teollisen vallankumouksen ajan ilmansaasteilla? Uusi tutkimus väittää niin, mutta kriitikko on eri mieltä.

Kun teollisuuden ilmansaasteet lisääntyivät, samentui maalausten taivas sitä mukaa, väittää uusi tutkimus. Tiistaina julkaistussa tutkimuksessa analysoitiin tyylin ja värin muutoksia lähes sadassa ranskalaisen Claude Monet’n ja brittiläisen Joseph Mallord William Turnerin maalauksessa.

Tutkimus antaakin ymmärtää, että Monet’n ja Turnerin impressionistisesta tyylistä ainakin osa olisi ollut ilmansaasteiden luomaa.

Applied Physical Sciences -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta kertoo The Washington Post.

Impressionistisen taiteen edustajat Monet (1840–1926) ja Turner (1775–1851) elivät Länsi-Euroopan teollistumisen aikana. Teollisen vallankumouksen vuosisatoina 1700- ja 1800-luvuilla ilmansaasteet lisääntyivät voimakkaasti. Tehtaat polttivat hiiltä ja ilmakehä peittyi saasteilla, muun muassa rikkidioksidilla.

Tutkijat Anna Lea Albright ja Peter Huybers arvioivat maalauksissa muun muassa näkyvyyttä, jolla esineen voi nähdä selvästi.

Ennen vuotta 1830 Turnerin maalauksissa näkyvyys oli keskimäärin 25 kilometriä, mutta laski kymmeneen kilometriin vuoden 1830 jälkeen. Useissa Monet’n Charing Cross Bridge -sarjan maalauksissa, jotka on tehty 1900-luvun vaihteessa, kauimpana näkyvän kohteen arvioitiin olevan noin kilometrin päässä.

”Ei edes sumua”, Claude Monet kirjoitti kirjeessään 4. maaliskuuta vuonna 1900 vaimolleen Alicelle, kun vieraili Lontoossa.

Monet’n mieltä painavat keskeneräiset työt jatkuivat vasta, kun savu ja teollisen saasteen sumu palasivat taas taivaalle.

Tutkija Albright arveleekin, että tuolloin Lontoossa asuvat taiteilijat ”olivat hyvin tietoisia ilman­saasteiden muutoksista ja todella sitoutuneet niihin”. Albrightin mukaan asiassa on ehkä samankaltaista rinnakkaisuutta kuin mitä nykypäivänä näkee, kun yhteiskunta ja taiteilijat reagoivat ennennäkemättömiin muutoksiin.

Arvostettu taidekriitikko Sebastian Smee esitti kannanoton Albrightin ja Huybersin tutkimukseen The Washington Postissa keskiviikkona.

Kritiikin kärkenä oli, että maalauksia selittää taidehistoria, eivätkä ilmansaasteet. Taiteilijoiden halukkuutta hylätä selvät ääriviivat ja vanhat maalaustavat johtuivat sisäisistä luovista valinnoista eivätkä ulkoisista ärsykkeistä, kuten ilmakehän rikkidioksidista.

Smeen mukaan myös aiemmin on esitetty ajatus, että saaste saattoi saada Monet’n ja Turnerin luopumaan realismista ja etsimään kauneutta modernista kaupunki­ympäristöstä. Turneria kiinnosti kyllä nykyaikaisuus, mutta myös runolliset assosiaatiot, jotka syntyivät vaikkapa siitä, kun laskeva aurinko loihti valtakunnan lopun, Smee kirjoittaa.

Monet’n tyyli puolestaan säilyi, kun hän siirtyi maalle Givernyyn ja maalasi lumpeita ja siltoja puutarhassaan – puhtaassa ilmassa. Lisäksi ikääntyessään Monet alkoi maalata muuttumattomien jyrkänteiden, katedraalien, siltojen ja heinäsuovien sijaan niiden ympärillä olevaa ilmapiiriä, ilmaa hänen ja esineiden välissä, selittää Smee. Monet halusi maalata maailmaa niin kuin hän sen näki.